Kesällä viihtyisin tila löytyy ulkoa

Suomen kesä on kaunis mutta lyhyt, joten kesäisin kannattaa järjestää kaikki kohtaamiset, tapaamiset ja juhlat ulkona jos vain mahdollista. Kesäjuhlan tai -tapaamisen järjestäminen ulkona ei edellytä välttämättä omaa puutarhaa. Kukaan ei kiellä kivan yllätyspiknikin järjestämistä kumppanille tai kaveriporukalle järven rannalla, puistossa tai metsässä. Poimi seuraavista kuvista inspiraatiota itsellesi!

Pitkä juhlapöytä on hyvä sijoittaa puiden varjoon. Puiden väliin voi sitoa narun, johon kiinnittää koristelyhtyjä tai valonauhoja. Kuvassa ranskalaisen valmistajan Fermobin Romane-pöytä ja Dune-tuolit.

 

Jos haluaa luoda ulos intiimin ja romanttisen tilan, voi narulle kiinnittää valkoisia liinoja tai verhoja. Idea soveltuu hyvin esimerkiksi hääjuhliin.

 

Erityisesti metsämaastossa saattaa maapinta olla vähän kostea ja mutainen. Silloin on hyvä levittää tapahtumapaikkaan vähän olkia.

 

Piknikki on hauska järjestää paikassa, jossa pöytinä voi käyttää olkipaaleja ja puupakkoja. Kuva Lights4fun

 

Vanhat käyttämättömät sillat tai muut maanpintaa korkeammat paikat, josta avautuu hyvät näkymät, ovat erittäin sopivia paikkoja mukavan oleskelun järjestämiseen. Ei tarvita muuta kuin muutama liina ja tyyny mukavaan löhöilyyn – elämä on kaunista! Kuva Ikea

 

Ruoka maistuu ulkona erittäin maukkaalta ja luonnonvalo saa ruuan näyttämään huokuttelevalta. Yksinkertaiset lasipurkit sopivat mainiosti maljakoiksi kesäpöytään. Kuva Granit.

 

Merkitse illallisvieraiden paikat paperin sijaan lehtiin. Niitä ei tarvitse poimia puusta tai kasveista – maasta löytyy riittävästi. Kuva Granit.

 

Kynttilät ja kukat sopivat mainiosti pöydän koristeluun. Kuva Klong.

 

Hämärässä hehkuvan kynttilälyhdyn voi tehdä tyhjästä juomatölkistä.

 

Maahan asti ulottuva pöytäliina tekee yksinkertaisestakin pöydästä juhlavan. Sen ympäriltä löytyy upeita erilaisia tuoleja. Kuva Vitra.

 

Aika kultaa muistot ja patinoi tavarat. Järjestä rakkaalle unohtumaton öinen retki ulkona. Kuva Lights4fun.