Kaaos vai hallittu harmonia? Näillä 10 vinkillä muuttosi onnistuu

Muuton ei tarvitse olla kaaos, jossa ihmiset poukkoilevat hermostuneina ympäriinsä tavaroiden hukkuessa ja särkyessä. Kun aloitat muuttovalmistelut ajoissa ja organisoit muuton hyvin, on puolet työstä jo tehty. Koostimme sinulle 10 vinkkiä, joiden avulla muuttosi sujuu jouhevasti ilman hampaiden kiristelyä.

 

1.    Tee tehtävälista

 

Kun kirjoitat kaikki muuttoon liittyvät asiat ylös, varmistat ettet muuttotohinassa unohda mitään tärkeää. Muista myös päivittää listaa, jotta pysyt ajan tasalla sekä tekemättömistä että tehdyistä tehtävistä.

 

2.    Muista sopimukset

 

Muista tehdä muuttoilmoitus sekä tarkistaa ajoissa, mitkä sopimukset sinun tulee irtisanoa vanhasta kodista ja avata uuteen asuntoon, jotta säästyt palvelukatkoksilta. Ainakin sähkön ja internetyhteyden on hyvä toimia uudessa kodissa jo muuttopäivänä. Lisäksi kotivakuutuksen on hyvä olla voimassa, jotta se kattaa muutossa mahdollisesti syntyvät vahingot. Muuton yhteydessä kannattaa myös kilpailuttaa sähkösopimus.

 

3.    Helpota huonekalujen kokoamista

 

Ota kuvia huonekaluista, kun ne vielä ovat koottuina paikoillaan, jotta osaat kasata ne uudessa kodissa. Näin selviät ilman kokoamisohjeita ja vältyt turhalta stressiltä. Voit myös teipata ruuvit ja mutterit pienissä pusseissa kalusteisiin kiinni, jottei myöhemmin tarvitse arvuutella, mihin kalusteeseen mikäkin osanen kuuluu. Teippaa myös huonekalujen ovet ja laatikot kiinni kantamisen helpottamiseksi.

 

4.    Laadi pakkaussuunnitelma

 

Pakkaamisesta ei tule ylitsepääsemätön urakka, kun aikataulutat laatikoiden täyttämistä ja pakkaat esimerkiksi yhden kaapin sisällön päivässä. Laatikoihin kannattaa aina kirjoittaa, mihin huoneeseen niitä ollaan viemässä, jotta tavarat saa nopeasti paikalleen uudessa kodissa. Mikäli uuden kodin järjestys on vielä suunnittelematta, katso siihen vinkkejä täältä. Muista myös huolehtia, että kaikki tavarat on pakattu, kun muuttoapu saapuu!

 

 

5.    Hankkiudu eroon turhista tavaroista

 

Samalla kun pakkaat kaappien sisältöjä, on hyvä aika karsia tavaroita. Voit viedä tarpeettomat esineet esimerkiksi kierrätykseen tai kirpputorille ja tienata samalla taskurahaa. Näin et tule turhaan kantaneeksi ylimääräistä tavaraa uuteen kotiin.

 

6.    Kokoa selviytymispakkaus

 

Kaikesta valmistautumisesta huolimatta saattavat tavarat olla vaikeasti löydettävissä muuttopäivänä. Pakkaa siis itsellesi ja muille perheenjäsenille ”selviytymispakkaus”, josta tärkeimmät tavarat löytyvät nopeasti rankan muuttopäivän jälkeen. Kokoa esimerkiksi laatikkoon tai matkalaukkuun vaihtovaatteita, pyyhkeitä, lakanoita ja hammasharjat.

 

7.    Muista siivoukset

 

Kun saat uuden kodin avaimet käteen, käy siivoamassa asunto muuttokuntoon. Silloin tavarat voi vain kantaa paikoilleen ja muutto sujuu nopeammin. Muista myös tehdä vanhan kodin loppusiivous, kun asunto on tyhjennetty.

 

8.    Dokumentoi valokuvilla

 

Mikäli olet muuttamassa vuokra-asuntoon, ota kuvia uudesta asunnosta, kun se on vielä tyhjillään. Näin voit tarvittaessa todistaa asunnon kunnon jälkikäteen. Nappaa kuvia myös vanhasta asunnosta loppusiivouksen jälkeen. Voit lähettää kuvat itsellesi sähköpostitse, jotta niiden kuvauspäivä voidaan todentaa.

 

9.    Huomioi muuttoapurit

 

Ohjeista muuttoapureita ennen tavaroiden kantamista siitä, minne mikäkin on menossa uudessa kodissa. Varaa myös riittävästi ruokaa ja juomaa taukojen ajaksi. Kiireen keskellä muutama kiitoksen lausuminen on myös paikallaan, jotta kaikille osallistujille jää hyvä mieli muutosta ja apurit tuntevat itsensä arvostetuiksi.

 

10.     Luovuta avaimet

 

Kun muutto on ohitse, luovuta vanhan kodin kaikki avaimet joko vuokranantajalle, isännöitsijälle tai uudelle omistajalle.

Katso muuttajan muistilistasta lisää muuttoasi helpottavia vinkkejä.

 

Teksti: toimitus
Kuvat: GettyImages