Rustiikkia ja romantiikkaa hirsitalossa

1929 rakennettu vihreä omakotitalo kätkee hirsirunkonsa sisään maalaisromanttisen tunnelman. Paljaat hirret, puulattiat, valkoiset huonekalut ja tekstiilit, kauniiden esineiden runsaus, niistä on tämän kodin sisustus tehty.

Kohde on myynnissä Oikotiellä.

Hirsitalon tuvan seinän hirret on jätetty yläosasta näkyviin, myös lattialankut ja katto ovat puuta. Huonekaluja on runsaasti, mutta kaikki  ovat matalia, tyyliin sopivia ja valkoisia, mikä luo levollisuutta runsauden keskelle. Matot, ohuet verhot ja sohvan irtohuppu ovat samoin valkoisia, mikä keventää huoneen yleisilmettä. Muissa tekstiileissä on käytetty myös häivähdys vaaleanpunaista tehosteena. Säilytystä on saatu lisää seinät kiertävällä kirjahyllyllä. Viherkasvit, kuten ikkunan edessä roikkuva valkoinen amppeli ja pöydän leikkokukat, tuovat elävyyttä tilaan.

Tilaan on luotu erilaisia asetelmia. Pianon päälle on kerätty runsaasti valokuvia kehyksineen, joiden ympäristöä kehystää taide ja erilaiset sisustusesineet.

Kodin ikkunoiden ympärille muodostuu kauniita, tunnelmallisia tiloja. Näiden äärelle jäisi mielellään viettämään aikaa!

Hirttä löytyy myös kylpyhuoneesta. Vähän yllättäen sen kumppaniksi on valkoisen lisäksi valittu tehosteeksi musta, joka toistuu niin lattian salmiakkiruudutuksessa kuin wc-pöntön kannessa, matossa ja käyttöesineissä. Seinäpintaa elävöittää muuten tavallinen valkoinen laatta, joka saa aivan uuden ilmeen, kun se on ladottu vinosti seinälle! Musta peili tuo kontrastia ja koristeellisuutta seinälle asti.

Makuuhuone jatkaa hempeämpää maalaisromanttista linjaa. Huonetta hallitsee valkoinen rautasänky ja sen jalkopäähän aseteltu puinen arkku. Seinien rauhallinen tapetti luo hyvän pohjan huoneen monien, kauniiden esineiden esille nostamiseksi. Seinän maalaukset ja hempeänväriset kasvitaulut, vaalea lintuhäkki, valkoinen lyhty, vanha kaappikello, omenalaatikko – ihania esineitä on joka puolella. Runsaudesta huolimatta viisalla vaalean värin, luonnonsävyjen sekä -materiaalien käytöllä huoneen ilme pysyy levollisena ja kauniina.

Tutustu myös Asunnon osto-oppaaseen.