Minimalistin harkittu rivitaloasunto

Tyypillinen 70-luvun rivitaloasunto tuo mieleen tummat ikkunanpielet, kuviolliset tapetit ja narisevat nahkasohvat. Tämä koti Kaarinan Rauhalinnassa on kuitenkin kaikkea muuta – moderni ja valoisa koti, joka on päivitetty raikkaan minimalistisella otteella tähän päivään.

Rivitalon tummanruskea julkisivu on mitä tyypillisin esimerkki rakennusajan tyylistä, mutta sisätilat yllättävät. Ainoastaan kodin eteisen kattoon on jätetty 70-lukua henkivä tumma puupanelointi – koko muu asunto on somistettu ja maalattu raikkaan valkoisella lattiasta kattoon.

Keittiötä hallitsee massiivinen saareke, johon on upotettu sekä kaasuhella että tiskiallas. Kaapistoon saarekkeen takana on puolestaan integroitu uuneja peräti kaksin kappalein. Ruoanlaitto isommallekin porukalle sujuu mukavasti, kun kaikki tarvittava käden ulottuvilla. Pitkä saareke käy illanvietoissa baaritiskistä. Sen toiselta puolelta löytyvät kiiltävän valkoisiksi maalatut jykevät puupölkyt, jotka toimittavat baarituolien virkaa.

Myös ruokailutilan pyöreä pöytä on jykevää puuta, joka on saanut valkoisen pinnan. Pöydän ympärille mahtuu isompikin porukka nauttimaan illallisesta takkatulen loimussa. Keittiön ja ruokailutilan pitkä seinä on asunnon ainoa, joka on saanut tummempaa väriä pintaansa. Huomionarvoinen väripilkku huoneessa on ruokapöydän viereisellä seinällä roikkuva kaunis ryijy vuodelta 1938.

Olohuoneen sisustuksessa on luotettu kontrastiin ja tekstuureihin. Kevyiden verhojen peittämät suuret ikkunat tekevät huoneesta ilmavan, joten huonekaluiksi on valittu massiivinen musta nahkasohva ja mustat kuppituolit. Lattialla lojuvien muhkeiden tyynyjen pinta on koottu erilaisista tilkuista. Luetut lehdet on pinottu esiin tv-tason alle ja sohvapöytänä toimii vanha ovi. Pärekorissa seisova puunranka on omalaatuinen yksityiskohta olohuoneen tyylikkäässä sisustuksessa.

Asunnon päämakuuhuone on talon yläkerrassa. Makuuhuoneen kristallikruunu ja pöytävalaisimet ovat hieno esimerkki siitä, miten valaistuksella luodaan kodikasta tunnelmaa muuten pelkistettyyn sisustukseen. Huoneen suurin väriläiskä on valokuvateos sängyn yllä. Huoneen peräseinä on koko mitaltaan säilytystilaa ja vastaavia Tank-liukuovikomeroita on tässä kodissa kaiken kaikkiaan hulppean 10 metrin verran. Varmuuden vuoksi asunnossa on myös kaksi vaatehuonetta, jotta säilytystila ei loppuisi kesken.

Asunnon kaksi muuta makuuhuonetta löytyvät talon alakerrasta, jonne pääsee ihastuttavia kierreportaita pitkin. Portaiden musta metalli ja korkkipäällysteiset puuaskelmat tuovat mukavaa kontrastia valkoisiin seiniin ja parkettilattiaan.

Reilunkokoiset makuuhuoneet on sisustettu yhtä lailla harkitun minimalistisesti kuin yläkertakin. Toisen makuuhuoneen lattiaa peittää suuri talja. Toisesta makuuhuoneesta löytyy yllättäen enemmänkin värejä: sänkyä peittää beige päiväpeitto ja yöpöytinä toimivat kuluneet pinnatuolit. Ikkunan alla seisoo punainen antiikkiarkku ja kenties myöskin 70-luvulta peräisin olevat punaiset lastenrattaat.

Asunnon toinen kylpyhuone ja sauna sijaitsevat myös talon alakerrassa. Saunasta pääsee aulan läpi takapihan patiolle vilvoittelemaan ja talviaikana vaikka pyörähtämään oman pihan lumihangessa. Rivitaloelämän luksusta on myös tuuhean pensasaidan rajaama etupiha terasseineen. Autotallissa on tilaa kahden auton lisäksi myös varastoitavalle tavaralle. Tässä kodissa näyttävä minimalistinen tyyli yhdistyy käytännöllisiin tilaratkaisuihin.

Tutustu kodin myynti-ilmoitukseen täällä.

Katso muut Kaarinassa myynnissä olevat kodit Oikotien kohdehausta.

Kaunis koti -jutuissa esittelemme joka viikko myynnissä olevia asuntoja. Uppoudu kauniiden kuvien maailmaan ja löydä ehkä uusi asunto tai saa ideoita oman kotisi sisustukseen.

Teksti: toimitus
Kuvat: Oikotie.fi