Mäntymetsien jylhä piilopaikka

Valo siivilöityy mäntyjen oksien lomasta harmaaksi patinoituneelle terassille. Sisilisko paistattelee päivää pihakivellä. Täällä, keskellä Meikon luonnonsuojelualuetta Kirkkonummella, sijaitsee seesteinen pakopaikka kaupungin humusta ja kiireestä. Upea lodge-tyyppinen talo yllättää asujat moderneilla mukavuuksillaan.

Talon ainutlaatuisen ominaisilmeen luovat valtavat ikkunapinnat sekä esille jätetyt punaruskeat kattoparrut. Varsinkin talon päätyjen kolmioikkunoiden efekti on upea – päämakuuhuoneen nukkujat heräävät aamuisin kuin keskellä metsää. Asukkaat pääsevät osaksi Suomen luonnon upeata kausivaihtelua ja talon vaalea sisustus sopiikin kaikkiin vuodenaikoihin. Näkyipä ulkoa sitten kiiltävä hanki tai helottava ruska, valkoiset lattiat ja tumma puu näyttävät hyvältä.

Katon massiivipuun jättäminen esille on ollut rohkea sisustuspäätös, mutta se on kannattanut. Talo erottuu edukseen ja näyttää ajattomalta. Joka huoneessa toistuva puuelementti myös sitoo kodin osaksi ympäröivää luontoa. Vaikka 220 neliömetrin talo onkin kookas, se sulautuu silti laudoituksena värin ansiosta maastoon erinomaisesti.

Suositun keittiötrendin mukaisesti talon keittiössä ei ole yläkaappeja lainkaan. Säilytystilasta ei silti ole pulaa, sillä vaaleita, kiiltäväpintaisia alakaappeja löytyy kokonaisen seinän mitalta.

Talossa on viisi makuuhuonetta, joista isäntäväki voi varata yhden vieraiden käyttöön. Makuuhuoneet on sisustettu tyylikkään yksinkertaisesti puisilla kalusteilla. Kolmannen kerroksen makuuhuoneen pulpettimaisen työpöydän ääreltä voi läksyjen tai töiden teon lomassa ihailla lumoavaa kansallispuistomaisemaa.

Makuuhuoneissa kaappitilaa on paljon: kaapit on muotoiltu veikeästi katon nousun mukaan, eikä yhtäkään senttiä ole hukattu. Talon sisustajalla on ollut silmää pienille, veikeille yksityiskohdille, kuten silmiään ja häntäänsä heiluttavalle kissakellolle kaappien yllä.

Maukkaan aterian jälkeen vieraat pääsevät saunomaan talon upeaan puiseen saunaan. Ylimmältä lauteelta voi löylyistä nauttien katsella jylhää metsämaisemaa. Saunan jälkeen saunajuomat voi korkata takkahuoneessa tulen ritinää kuunnellen. Upeassa takassa yhdistyvät yllättävällä tavalla punaharmaa graniitti ja valkoinen laastipinta.

Talon pihalla on tilaa juosta ja leikkiä. Kansallispuiston maasto on luonnollisessa tilassa, mutta puutarhan hoidosta kiinnostuneet pääsevät somistamaan terassin ympäristöä. Pihan hoidosta ei onneksi tarvitse ottaa paineita, sillä kesyttämätön luonnollisuus sopii loistavasti talon tunnelmaan.

Vaikka tämä koti on varsinainen piilopirtti, se ei ole silti kaukana sivilisaatiosta. Kirkkonummen keskustasta ajaa talon pihaan vain kymmenisen minuuttia, joten kaupassa käynti tai vieraiden hakeminen Kirkkonummen asemalta käy joutuisasti.

Tutustu kodin myynti-ilmoitukseen täällä.

Katso muut Kirkkonummella myynnissä olevat kodit Oikotien kohdehausta.

Kaunis koti -jutuissa esittelemme joka viikko myynnissä olevia asuntoja. Uppoudu kauniiden kuvien maailmaan ja löydä ehkä uusi asunto tai saa ideoita oman kotisi sisustukseen.

Teksti: toimitus
Kuvat: Bo LKV / Oikotie.fi