Loistokas saaristohuvila luonnon helmassa

Kesäaurinko lämmittää liuskekivistä terassia ja saa meren kimaltamaan. Kun syysmyrskyt saapuvat, puiden huojumista ja vaahtopäisiä aaltoja voi siirtyä seuraamaan takkatulen äärestä. Pippurniemen skandityylisessä huvilassa asukas saa seurata vuodenaikojen vaihtumista aitiopaikalta.

Upinniemen saariston Pippurniemessä pääsee nauttimaan suomalaisen luonnon parhaimmista paloista. Tontti sijaitsee metsäisellä niemellä, josta avautuu kaunis maisema rauhalliseen poukamaan. Omaa rantaviivaakin on 90 metrin verran. Kallioisena kaartuvaa rantaa myötäilee pitkä laituri, jossa on paikka omalle veneelle.

Koruton saaristomaisema sileine kallioineen ja mäntypuineen on yhtä lailla osa huvilan sisätiloja – olohuoneessa ja keittiössä tuntee lasiseinien ansiosta olevansa keskellä luontoa. Kodin seinät ovat kauttaaltaan valkoiset ja öljytty tammiparketti lisää entistään maanläheistä tunnelmaa. Hyvällä säällä olohuoneen lasiset liukuovet voi avata, jolloin pääsee myös vapaasti kulkemaan liuskekivetylle terassille tai loikoilemaan uima-altaalle.

Arkkitehti Iiro Mikkolan suunnittelemassa laadukkaassa kivitalossa on todella panostettu avaran tilan tunteeseen. Suuri olohuone ja avokeittiö ovat yhtä valoisaa tilaa, jonka jakaa moderni valkoinen takka. Olohuoneen pehmeillä sohvilla kelpaa talvella nautiskella kuumasta kaakaosta takkatulen loimussa lumisadetta ihaillen. Sohvapöytä on tehty valtavasta puunrungosta. Epäsymmetrinen puu on hiottu sileäksi ja asennettu pyörille, jotta sitä olisi helppo siirrellä.

Keittiön saareketta ympäröivät suuret ikkunat – kokilla on tässä kodissa todellinen näköalapaikka. Kodinkoneet ovat Gaggenaun. Induktiolieden lisäksi keittiössä on kaasu-, wok-, ja teppan yaki -liedet vaativaankin käyttöön. Luksusta keittiöön tuovat viinikaappi ja saarekkeeseen integroitu kahvinkeitin. Keittiössä on jopa lautasille oma lämmityslaatikkonsa.

Alakerran oleskelutila jatkuu porrastetusti ylemmäs tv-huoneeseen, joka on rajattu olohuoneesta pienellä väliseinällä. Väliseinään on upotettu suuri tv-ruutu, joten upottava sohva on saatu aseteltua kotoisaan nurkkaukseen.

Talon päädystä löytyy kodin upea päämakuuhuonekokonaisuus. Olohuoneen tavoin makuuhuoneesta avautuvat lasiset liukuovet suoraan terassille. Makuuhuoneen yhteydessä on tilava vaatehuone, mutta erityisen ylellisen kokonaisuudesta tekevät saunatilat. Saaristomaisemaa voi ihailla kuumasta kylvystä käsin ja viilentyminen tapahtuu luonnollisesti sadevesisuihkun alla. Täydellisen rentoutumisen takaa upea, mosaiikkikaakeloitu höyrysauna.

Yläkerran täyttää suuri huone, joka voi toimia niin vieras- kuin työhuoneena. Kellarikerroksesta taas löytyy kätevä kodinhoitohuone ja toinen makuuhuone. Makuuhuoneen seinällä roikkuu upea vanha opetuskartta Italiasta. Italialaista tunnelmaa lisäävät hyllyssä seisovat viinipullot ja laatikkopino lattialla.

Saaristomaisemaan pääsee todella uppoutumaan huvilakompleksin rantasaunassa, joka on rakennettu mereen laskeutuvan kallion päälle. Rantasauna on löylyhuonetta myöten varusteltu Sonos-musiikkijärjestelmällä ja terassin Hot Spring -porealtaan lämmöstä saa nauttia talvellakin. Täältä ei ole kiire mihinkään.

Tutustu kodin myynti-ilmoitukseen täällä.

Katso muut Kirkkonummella myynnissä olevat kodit Oikotien kohdehausta.

Kaunis koti -jutuissa esittelemme joka viikko myynnissä olevia asuntoja. Uppoudu kauniiden kuvien maailmaan ja löydä ehkä uusi asunto tai saa ideoita oman kotisi sisustukseen.

Teksti: toimitus
Kuvat: Bo LKV/Oikotie.fi