Pikkupojan unelma – oma hiekkalaatikko

Kun pieni poika pääsee pihaleikkeihin koko hiekkaleluarsenaalilla, kaivurileikkejä jatkuu tuntikaupalla. Mikä onkaan mukavampi kuin isän nikkaroima persoonallinen hiekkalaatikko, joka muistuttaa pihapiirissä olevaa perheen taloa.

Käsistään kätevä isä rakensi leikki-ikäiselle pojalleen hauskan sängyn, joka on ollut pojalle mieluinen. Sänkyyn otettiin mallia kotitalosta, joten inspiraatiota hiekkalaatikkoon lähdettiin hakemaan myös sieltä. Toteutuksessa voi käyttää esim. terassin teosta jäänyttä lehtikuusta ja mäntyä. Ohessa jaamme lukijoillemme hiekkalaatikon teko-ohjeet ja jo aiemmin julkaistun sängyn ohjeet.

Tässä ohjeet hiekkalaatikon tekoon:

Hiekkalaatikon tekoon tarvitset puutavaran lisäksi suodatinkangasta, sahan (katkaisusaha), porakoneen sekä säänkestäviä ruuveja, mitan ja vatupassin.

 

1. Tutustu mittakaavaan ja sahaa puutavara oikeisiin mittoihin. Kiinnitä erityistä huomiota oikeiden kulmien sahaamiseen, sillä se helpottaa myöhemmissä vaiheissa itse kasaamista. Käsittele runko puunsuoja-aineella (lehtikuuselle ei tarvitse tehdä mitään).

 

2. Kasaa molemmat päädyt ja tarkista ristimitta, jotta rungosta saadaan suora. Laita paikoilleen myös päätyyn tulevat laudat (kuva yllä).

 

3. Nosta päädyt pystyyn ja laita pitkien sivujen laudat sekä runkopuu paikalleen Sijoita valmis hiekkalaatikko lopulliselle paikalle. Tee rautakangelle reiät maahan, johon runkotolpat upotetaan.

4. Tarkista vatupassilla, että hiekkalaatikko on suorassa. Upota jokaiselle sivulle 30 cm pitkät kiilat (yllä olevassa kuvassa ympyröity punaisella) ja kiinnitä ne ruuvilla. Tämä jäykistää rungon niin, että hiekka ei taivuta sitä.

 

5. Laita suodatinkangas paikalleen nitojalla. Jos kangas ei peitä koko pohjaa kerralla, niin kannattaa kimittää kankaat vähintään 20 cm. Suodatinkangas estää hiekan sekoittumisen tavalliseen maa-aineeseen ja pitää kasvuston poissa.

6. Lisää lopuksi hiekka, jota voi hakea useammilta hiekkamontuilta omalla peräkärryllä. Tähän meni hiekkaa noin 1500 – 1800 kg. Sitten vaan leikit käyntiin!