Viihtyisä ullakkoasunto puutalossa Tartossa

Jokaiselle maalle löytyy joku ominainen, tietty talotyyppi tai sisustustyyli. Nykyisin, kun ihmiset matkustelevat paljon maasta toiseen ja eri kulttuurit sulautuvat toisiinsa, on eri maiden välisten asumismuotojen erilaisuuksia hankalampi määritellä. Tosin sille ei voi mitään, että tietyt maat tuovat mieleen tietyt asiat. Esimerkiksi Ruotsi tuo mieleen valkoiset keittiökaakelit, Englanti talojen värikkäät ulko-ovet sekä kokolattiamatot, Portugali kirjavat kaakelilattiat jne. Viro taas tuo mieleen viihtyisät vanhat puutalot

Virossa on säilynyt paljon 1900-luvun alusta peräisin olevia puutaloja.  Nykyisin hyvin kunnostetut ja viihtyisät muutamien asuntojen puutalot ovat kodinetsijöiden joukossa kovassa suosiossa. Lukuisista puutalokortteleistaan erityisen tunnettu Virossa on Tartto, missä elämäkin kulkee rauhallisemmassa rytmissä kuin Tallinnassa.

Hyvä esimerkki kodista, jossa virolaisuus ilmenee parhaimmassa muodossa, on eräs ullakkoasunto Tartossa, joka sijaitsee 1900-luvun alussa rakennetussa vanhassa puutalossa. Sen rakennutti yli sata vuotta sitten liikemies Hendrik Leppik jonka mukaan katukin, jossa talo sijaitsee, on saanut nimensä. Kyseessä on sisustussuunnittelija ja valokuvaaja Marge Toomikin sekä hänen elämänkumppaninsa Rommi Undin 111,8-neliöinen koti.

Kun Margesta ja Rommista tuli vuosia sitten ullakkoasunnon omistajia, oli heidän kotinsa vain lämmitetty ullakko ilman mitään sen kummempia viimeistelyjä. Katon alla oli ainoastaan sauna sekä kylpyhuone, jotka mahdollistivat siellä asumisen. Ensimmäisenä vuonna Marge ja Rommi olivatkin kotonaan kuin leirillä – askeettisesti sekä vaatimattomasti. Kesällä muutettiin pölyisimpien viimeistelytöiden ajaksi vähäksi ajaksi ullakolta pakoon.

Nykyisen asunnon korkeimmassa paikassa tilan korkeus ulottuu jopa viiteen metriin. Olohuoneen kohdalle asukkaat ovat rakentaneet myös parven, johon pääsee tikkaiden avulla. Ullakkoasunnossa on avonainen pohjaratkaisu. Muista tiloista erikseen sijaitsee vain yhdistetty työ-makuuhuone sekä kylpyhuone. Avoin tila on todella hyödyllinen, sillä ullakkokoti toimii tarvittaessa myös Margen valokuvastudiona. Kodin viimeistelymateriaalit ovat kaikki Margen valitsemia. Lähtökohtana sisustuksessa on luonnollisuus, joka luo tilaan myös hyvän sisäilman. Seinät päällystettiin ruokomatoilla, jotka viimeisteltiin ”hengittävällä” savirappauksella. Lattialla on luonnollisesti öljytyt puulaudat. Välttääkseen liiallista yksipuolisuutta, katto on osittain puuverhoiltu. Huonekaluvalintoja ovat ohjanneet jo olemassa ollee,t Margen mummoltaan perimät vanhat, tunnearvoa omaavat huonekalut. Niiden lisäksi asunnosta löytyy vintage- sekä industrial-henkisiä esineitä ja kokonaisuutta täydentää hyvin Margen tekemä musta-valkoinen valokuvataide seinillä.

Elämäntilanteiden muutoksista johtuen on Margen ja Rommin ullakkokoti on nyt myynnissä. Sen ostajalle on taattu viihtyisä sekä ”hyvin hengittävä” koti.