Remontoitu 30-luvun asunto Barcelonassa

Tämä kaunis ja valoisa asunto on nuoren arkkitehdin Adrian Elizalden työnäyte. Kyseessä on 70-neliöisen asunnon saneerausprojekti, joka sijaitsee 30-luvulla rakennetussa kerrostalossa. Adrianin mukaan asunnossa oli alkuperäinen rakentamisajankohdalle omainen pohjaratkaisu – monta pientä huonetta, jotka muuttivat tilan hämäräksi. Sen lisäksi tekivät asunnon synkäksi pintaviimeistelymateriaalit, joilla oli peitetty edellisiä pintamateriaaleja. Niitä oli vuosien varrella kertynyt runsaasti.

Saneerausprojektin rajoitetusta budjetista johtuen päätti Adrian säilyttää asunnossa keittiön sekä kylpyhuoneen alkuperäisen paikan, uusien ne kuitenkin lattiasta kattoon. Ensimmäisenä riisuttiin asunnosta pois sinne aikojen kuluessa kerääntyneet viimeistelykerrostumat, joiden alta paljastuivat alkuperäiset materiaalit – kaakeloitu lattia, holvattu katto sekä puusepän tekemät yksityiskohdat. Alkuperäisen kaakelilattiakuvion säilyttäminen oli Adrianin mukaan sisustussuunnittelun olennainen lähtökohta. Kaikki kelvolliset vanhat lattiakaakelit säilytettiin ja vaihdettiin vain ne, jotka olivat todella huonokuntoiset.

Asunnon alkuperäinen pohjaratkaisu muutettiin alkuperäisiä väliseiniä purkamalla avonaisemmaksi. Nykyisessä pohjaratkaisussa on muusta tilasta eristetty vaan kaksi makuuhuonetta sekä kylpyhuone. Kyseiset tilat ovat muusta asunnosta eristetty liukuseinillä – niin niitä voi tarvittaessa avata muuhun tilaan. Katon alla liukuseinien yläosaan on tehty ikkuna-aukot, joihin on laitettu opaalilasi. Se tuo asuntoon lisää luonnonvaloa rikkomatta samalla kyseisten huoneiden yksityisyyttä. Kaikki asunnon seinät maalattiin valkoiseksi korostamaan tilan kokonaisuutta sekä valoa. Valkoinen väri nostaa hienosti esille myös kirjavan kaakelilattian.

Asunnon keskeinen paikka on ruokailuhuone, johon Adrian suunnitteli 3.10 metriä pitkän ruokapöydän. Siihen kuuluu myös 5.20 metrin pituinen penkki, jonka sijaitsee seinän vieressä ja toimii istuimen lisäksi tarvittaessa myös apupöytänä tai hyllynä. Ruokapöytä kulkee olohuoneen, makuuhuoneen sekä keittiön alueella ja yhdistää itsensä ympärille erilaisia toimintoja. Sitä käytetään sekä ruoka- että työpöytänä. Asunnon saneeraus budjetti oli 36 788 € ja remonttityöt kestivät neljä kuukautta.