Miten sisustat trendikkäällä ruskealla?

Tartuin syksyn yhteen kuumimpaan väriin, ruskeaan, ja sisustin sillä vierashuoneemme kauttaaltaan!

Huone oli jo aiemmin saanut seiniinsä täysmatan Farrow & Ballin London clay -maalisävyn ja nyt lisäsin huoneeseen ruskeaa myös liinavaatteisiin sekä piensisustukseen. Koetan välttää turhan tavaran ostamista trendien takia ja siksi en lähtenytkään hankkimaan uusia pellavalakanoita, vaan värjäsin yhdet vanhoista valkoisista pussilakanoistamme ruskeaksi. Värjäyksessä lopputulokseen vaikuttaa aina värjättävän kankaan määrä sekä materiaali. Väri näytti melko tummalta paketin mallissa, joten laitoin pesukoneeseen kerralla kummatkin pussilakanat sekä tyynyliinat ja lopputuloksesta tulikin onnistuneesti mallikuvaa vaaleampi.

Suklaanruskean pariksi toin huoneeseen hieman murrettua terrakotan sävyä tammikehyksisellä maalauksella sekä ruukulla, johon asettelin hiuslakalla pölyämättömäksi käsiteltyjä järviruokoja.

Koska huone toimii vierashuoneena, voi sen sisutuksella leikitellä vapaammin ilman käytännön sanelemia rajoitteita ja siksi vuoteen toisella puolella yöpöydän sijaan on kaunis antiikkinen kori, jonka olen joskus ostanut tallinnalaisesta antiikkiliikkeestä. Seinällä valoa tuomassa on vanha marmorijalkainen valaisin.

Tämä ruskeaa ruskealla -sisustus näyttää yllättävän raikkaalta, vaikka 70-luvun vibat ovatkin selkeästi nähtävillä. Yhdistelemällä rohkeasti värejä ja omia jo olemassa olevia esineitä uudella tavalla saa päivitystä kodin ilmeeseen – ilman että tarvitsee ostaa uutta. Tämän muutoksen ainoa ostos oli kangasväri, jolla värjäsin lakanat.

Jaa artikkeli

  • facebook
  • twitter
  • linkedin
  • pinterest
Tuija Talvitie

Tuija Talvitie

KOTIKIIKARISSA haaveillaan ja inspiroidutaan kodeista ja sisutuksista. Kurkistellaan omaan ja toisten koteihin sekä ihastellaan erityylisiä sisustusratkaisuja. Kiikaroidaan uusia tuulia ja sisustustrendejä, unohtamatta tee-se-itse-vinkkejä. Tutustu myös Tuijan Form Follows Function -blogiin!

Näytä kaikki