Kerrostaloasumista Japanissa

Japanilainen Sinato arkkitehtitoimisto sai tehtäväkseen kunnostussuunnitelman tekemisen asunnolle, joka sijaitsee 80-luvun lopussa rakennetussa kerrostalossa Fujigaoka-nimisessä kaupungissa.

Suunnittelun tilaajana oli rakennuttaja ja tarkoitus oli tehdä kyseisestä asunnosta talon näyteasunto. Kuvitteelliseksi kohderyhmäksi noin kolmikymppinen aviopari, kenelle asunto on ensimmäinen yhteinen kiinteistöhanke ennen lasten saamista. Kunnostussuunnitelman teki suunnittelija Chikara Ohno.

64,3 neliön asunto sijaitsee aikakaudelle tyypillisessä japanilaisessa betonirakennuksessa. Chikaran mukaan erottuu asunnon nykyinen ilme suuresti entisestä. Alkuperäisen pohjapiirroksen mukaan oli asunnossa neljä huonetta sekä erillinen keittiö. Se tarkoittaa käytännössä montaa pientä huonetta, jotka seuraavat vanhanaikaista japanilaista ajatusmallia yksityisyydestä. Chikaran mukaan noudattavat japanilaiset nykynuoret huomattavasti avoimempaa elämäntapaa jota halutaan esitellä myös kodin tiloissa. Nuori japanilainen sukupolvi arvostaa monien eurooppalaisten nuorten tavoin kodin tilojen avoimuutta – esimerkiksi oleskelutilan ja keittiön yhdistelmä.

Nykyinen kunnostettu asunto muistuttaa loftin-omaista avointa tilaa, jossa muusta tilasta täysin eristettyjä ovat vain kylpyhuone sekä wc. Asunnon kaksi makuuhuonetta sijaitsevat toisella puolella tilan kantavaa seinää. Kyseisen seinän suhteen poikittain sijaitsee L-kirjaimen muotoinen väliseinä, joka eristää makuuhuoneita keittiöstä. Puuviimeistellyn L-seinän yläosasssa on lasipinta, joka lisää luonnonvalon kulkua asunnossa. Chikaran mukaan L-seinä toimii asunnossa kuin iso huonekalu – sen hyllyihin voi laittaa kirjoja, sinne voi ripustaa tauluja, se mahdollistaa istumisen sekä jopa lepäämisen.

Keittiössä ei ole yläkaappejä vaan kevyet hyllyt. Työtason  alhaalta puuttuvat osittain myös alakaapit. Sen ansiosta vaikuttaa taso kevyeltä tiskiltä, jonka alle voi keittiössä työskennellessä mukavasti laittaa jalat. Kyseinen näyttelyasunto keräsi asiakkaiden joukossa suurta suosiota ja löysi nopeasti ostajat. Myöhemmin teki Sinato arkkitehtitoimisto saman talon kolmeen asuntoon vastavanlaiset kunnostussuunnitelmat.