Kapea omakotitalo Barcelonassa vanhempien tontilla

Espanjalainen arkkitehtitoimisto H Arquitectes suunnitteli Barcelonan keskikaupungin pohjoisosaan kahden kadun kulmaan kapean omakotitalon nimellä House 1105, joka sijaitsee talon omistajien vanhempien tontilla.


Rakennuksen ulkoasun lähtökohta on arkkitehtien mukaan se, että sen vaikutus olisi ympärillä oleviin muihin rakennuksiin minimaalinen.
Mahdollisimman paljon haluttiin säilyttää myös olemassa olevaa tonttia, joten talon pinta-ala on mahdollisimman pieni (40 m2 per asuinkerros) ja korkeus maksimaalinen, mitä tontille on luvattu rakentaa.

 


Sisätilat sijoittuvat talossa kahden muurin väliin. Talon sisäänkäynti on sisäpihan puolella johon pääsee kuvassa näkyvän portin kautta.

 


Kaikki rakennuksen isot ikkunat avautuvat lounaaseen sisäpihaan, joka on talon omistajien vanhempien kanssa yhteinen. Kadunpuoleiset ikkunat ovat kapeita ja sijoitettu ohikulkijoiden silmienkorkeuden yläpuolelle.

 


Talossa on kolme porrasmaista kerrosta – kaikista syvin on alimmainen, toisen syvyys siihen verrattuna vähän vähemmän ja kolmannen kerroksen syvyys kaikista pienin.

 

Talon kaikkien kerrosten ikkunoiden edessä kulkevat pleksilasiset liuku-ovet, jotka auttavat talvella keräämään lämpöä ja kesällä taas toimivat auringonvalon suodattimina.  

 


Sisäänpääsy taloon tapahtuu ensimmäisen kerroksen terassin kautta, jonka edessä kulkevat liukuovet. Vasemmalla näkyvästä portista pääsee kadulta sisäpihaan.

 

Talon ensimmäiseen kerrokseen sijoittuva terassi on yhteydessä keittiöön ja toimii tarvittaessa viihtyisänä ruokailutilana.  

 

Pleksilasiovet tarjoavat tarvittaessa mukavaa suojaa kesäauringolta.

 

Sisätilat talossa sijoittuvat seuraavasti: ensimmäisessä kerroksessa on toisiensa suhteen avonainen keittiö ja olohuone, toisessa kerroksessa työhuone, märkä- ja talonhoitotilat ja kolmannessa kerroksessa makuuhuoneet.

 

Kerroksesta toiseen vievät talon keskellä kulkevat puiset portaat, jotka tavallaan puolittavat tilat etu-ja takatiloiksi.

 

Toiseen kerrokseen vievät portaat.

 

Työhuone toisessa kerroksessa.

 

Arkkitehtien mukaan rakennuksen ainoat ennalta määritellyt tilat ovat työhuoneen porrasseinän taakse piiloutuvat märkä- ja taloustilat. Kaikki muut huoneet talossa ovat tarpeen mukaan muunneltavissa.

 


Näkymä työhuoneesta sisäpihalle parvekkeen liukuovien ollessa auki

 

ja parvekkeen liukuovien ollessa kiinni.

 

 

www.harquitectes.com