Unelmien asunto löytyi Oikotieltä

Lauri Leiwo löysi unelmiensa asunnon Oikotien mobiilisovelluksen avulla.

Asuntokaupoilla saa olla nopea, jos haluaa löytää ”sen oikean”. Etenkin suuremmissa kaupungeissa halutut kohteet menevät kuin kuumille kiville – eli nopeus on valttia. Helsinkiläinen Lauri Leiwo löysi yhdessä puolisonsa kanssa harvoin tarjolla olevan kodin Oikotieltä.

Oikotien mobiiliappi oli asuntoa etsiessämme ahkerassa käytössä. Tiesimme puolisoni kanssa suunnilleen, minkälaista asuntoa olimme etsimässä, joten osasimme rajata hakuehtoja hyvin. Itse olin valmis ostamaan todella monessa kohteessa, mutta onneksi toinen osapuoli jarrutteli ja muistutti, että maltti on valttia, Lauri Leiwo muistelee.

Laurin mukaan asunnon kohdalla on suhteellisen helppo tunnistaa, kun sopiva osuu kohdalle. Niin kävi myös Laurille ja hänen puolisolleen.

– Juuri kun aloimme menettää toivoamme, ilmoitus harvinaisesta tilaisuudesta ilmestyi Oikotielle. Otimme välittäjään salamana yhteyttä ja sovimme näytön seuraavaksi päiväksi, vaikka julkinen näyttö olisi ollut sitä seuraavana päivänä. Teimme tarjouksen ja saimme asunnon. Osto sujui helposti, kun välittäjä hoiti suurimman osan asioista, Leiwo kertoo nopeista asuntokaupan käänteistä.

Kokemus oli jännittävä ja positiivinen

Lauri Leiwo painottaa nopeutta asuntokaupassa, kun sopiva koti osuu kohdalle. Muuten unelma-asunto saattaa mennä sivu suun.

– Toimimme nopeasti ja määrätietoisesti. Oikeastaan mitään ongelmia ei ilmennyt matkan varrella, Lauri summaa.

Laurin vinkit asunnon ostajille:

– Kartoita hyvin alueen hintataso ja asiat, jotka nostavat tai laskevat hintaa. Näin olet hyvin perillä siitä mitä kannattaa tarjota.

– Lue huolella kaikki asuntoa ja taloyhtiötä koskevat asiakirjat läpi. Tarkista onko tulossa remontteja tai muita yllättäviä kuluja ja suhteuta ostobudjettisi sen mukaan.

– Ole valppaana uusista asuntoilmoituksista.

– Kun oikea löytyy, toimi nopeasti. Nopeammin kuin muut. Me onnistuimme saamaan asunnon ennen julkista näyttöä ja tekemään tarjouksen ennen kuin muut olivat ehtineet edes nähdä asuntoa. Näin vältimme sen, että häviäisimme tarjoukselle, jota emme olisi voineet ylittää.

– Tarjouksien kanssa ei kannata kikkailla. Olimme yrittäneet aikaisemmin tarjota samankaltaisesta asunnosta reippaasti alempaa hintaa kuin pyynti, mutta myöhemmin kävi ilmi, että asunto oli mennyt reippaasti yli alkuperäisen hinnan. Siitä oppineena tarjosimme hyvin lähelle pyyntihintaa ja saimme nykyisen asuntomme ennen muita.

– Ole tietoinen minkälaiset neliöhinnat ovat realistisia ja kohtuullisia, ettet tarjoa asunnosta mitä sattuu.

 

Lataa sovellus Apple Storesta

Lataa sovellus Google Playsta