10 syytä, miksi Vaasa on voittamaton asuinpaikka

Pohjanmaan pääkaupungin historiassa vilisevät Ruotsin kuninkaalliset, joiden mukaan kaupunki on saanut nimensäkin. 67 000 asukkaan elinvoimainen kaupunki on alueensa suurin taloudellinen keskittymä ja yliopistokaupunki. Tässä kymmenen painavaa syytä, miksi tämä Pohjanmaan helmi on kaupunkien ehdotonta aatelistoa.

1. Verrattomat koulutusmahdollisuudet

Vaasa on kiistatta Pohjanmaan tärkein yliopistokaupunki ja väkilukuun suhteutettuna myös koko maan suurin opiskelijakaupunki. Loistavat opiskelumahdollisuudet ovat vetäneet kaupunkiin 13 000 opiskelijaa – tilastollisesti joka viides vaasalainen on korkeakouluopiskelija. Kaupungissa majaansa pitävät kaikkiaan seitsemän korkeakouluyksikköä: Vaasan yliopisto, Åbo Akademi, Hanken, Helsingin yliopiston Vaasan yksikkö sekä ammattikorkeakoulut VAMK ja Novia. Oletpa hakemassa ensimmäistä opiskelupaikkaasi tai vaihtamassa alaa, on Vaasa kaupunki sinulle!

2. Aatelinen historia täynnä dramaattisia käänteitä

Ruotsin kuningas Kaarle IX, yksi kuningas Kustaa Vaasan pojista, perusti kaupungin vuonna 1606 nykyiseen Vanhaan Vaasaan. Kaupungin nykyinen nimi ja vaakuna ovatkin peräisin Vaasan hallitsijasuvulta. Vuonna 1852 kaupunki roihahti ilmiliekkeihin, eikä jäljelle jäänyt kuin kaksi kaupungin laidalla sijainnutta rakennusta. Tästä eivät vaasalaiset kuitenkaan lannistuneet, vaan uusi uljaampi Vaasa rakennettiin Klemetsön niemelle meren äärelle. Kaupungin historiaan pääsee uppoutumaan syvällisesti Pohjanmaan museon Vaasa 400 -näyttelyssä.

3. Maailmanperintöä koti-Suomessa: Merenkurkun saaristo

Merenkurkun saaristo on Suomen ainoa luontokohde, joka on päässyt UNESCO:n maailmanperintölistalle. Yhdessä Ruotsin Korkean Rannikon kanssa se muodostaa alueen, jolla maankohoamisilmiö tulee esille parhaiten koko maailmassa. Saaristoa pääsee ihailemaan esimerkiksi hyppäämällä Vaasan sisäsatamasta m/s Tiiran kyytiin, joka kuljettaa risteilijät Kuusisaareen nauttimaan merellisistä maisemista ja Jannen Saluunan antimista.

4. Universumin historiaa Meteoria Söderfjärdenissä

Vaasan seudun ihmeet eivät lopu uniikkiin saaristoon, vaan Sundomissa muutaman kilometrin päässä Vaasan keskustasta pääsee tutustumaan Suomen kauneimpaan meteoriittikraateriin. 520 miljoonaa vuotta sitten Söderfjärdeniin rysähti meteori, jonka symmetrinen kraateri on edelleen harvinaisen selkeästi nähtävissä. Useimmat kraaterit ovat jääneet veden alle, eikä niitä olekaan löydetty koko maailmasta kuin 176. Kraaterin syntyyn pääsee perehtymään Sundomin kyläyhdistyksen ja Tähtitieteellisen yhdistyksen Vaasan Andromedan ylläpitämässä Meteoriihi-näyttelyssä.

5. Paikalliset laatupanimot

Vaasalaisesta, paikan päällä pannusta oluesta pääsee nauttimaan Bock’s Corner Breweryssä Gerbyn kaupunginosassa. Vanhalla panimoalueelle sijaitseva Bock’s heräsi henkiin kolmenkymmenen vuoden hiljaisuuden jälkeen vuonna 2015. Nyt panimon terassilla kelpaa viettää laiskaa sunnuntaipäivää ystävien kanssa gastropubin antimista nauttien. Tujumpien juomien ystäville oiva viikonloppureissun kohde on Kyrö Distillery Isokyrössä, jossa viskin ja ginin tislaamiseen pääsee tutustumaan lähietäisyydeltä maistelukierroksella tai vaikka cocktailkoulussa.

6. Suomen pisin silta Raippaluodossa

Vaasan seutua on muiden ihmeiden lisäksi siunattu myös merkittävällä ihmiskunnan rakennussaavutuksella: Raippaluodon sillalla. Suomen pisin silta yhdistää Raippaluodon saaren mantereeseen Vaasan naapurikunnassa Mustasaaressa. Vaasasta sillalle ja sen yli parinkymmenen kilometrin päähän voi reippailla vaikka pyörällä. Sillan ylitys tuo pyörälenkkiin 1,45 km lisää suuntaansa. Raippaluodon puolella voi pysähtyä tankkaamaan pyttipannua ja muita herkkuja Berny’s -ravintolaan.

7. Asuinalueita joka tarpeeseen

Vaasaan opintojen perässä muuttaville Palosaari on optimaalinen asuinalue, sillä siellä sijaitsevat sekä Vaasan yliopisto, ammattikorkeakoulu että muut Vaasan opinahjot. Muita mukavia kerrostaloalueita ovat esimerkiksi Vaasan keskusta ja Hietalahti. Katso Vaasassa vuokrattavana olevat asunnot. Lapsiperheille tilaa ja rauhaa löytyy esimerkiksi Gerbystä. Rauhalliselta omakotitaloalueella saa nauttia sekä palveluiden että meren läheisyydestä. Katso Gerbyssä myytävänä olevat kohteet.

8. Ulkoilu Vanhan Vaasan rauniopuistossa

Vaasan palosta selvinneet Pyhän Marian kirkon ja kellotapulin, triviaalikoulun ja raatihuoneen rauniot ovat nykyään osa vaasalaisten laajennettua olohuonetta. Rauniopuistossa voi lenkkeillä jalavakujan katveessa, tutkiskella kadonneiden puutarhojen kivimuureja sekä laskea talviaikaan pulkkamäkeä Vanhan Vaasan valleilla, joille Korsholman linna 1300-luvulla rakennettiin. Pyhän Marian kirkon rauniot ovat puiston näyttävin historiallinen kohde, joka on yhtä kiehtova näky niin kesä- kuin talviaikaankin.

9. Pohjanmaan kulttuurikeskus

Vaasa on ollut merkittävä kulttuurikaupunki jo 1800-luvulta lähtien. Kulttuuria kaupungissa ovat edistäneet taidekeräilijät ja mesenaatit, joiden tekemien lahjoitusten ansiosta Vaasan kulttuuritarjonta on runsas. Pohjanmaan museoKuntsin modernin taiteen museo sekä Tikanojan taidekoti ovat loistavia paikkoja tutustua niin suomalaiseen kuin ulkomaalaiseenkin taiteeseen. Kokoelmista löytyy muun muassa Picasson, Matissen ja Warholin teoksia. Vaasassa pääsee myös tutustumaan 1800-luvun talonpoikaiselämään Bragen ulkomuseossa ja muissa alueen käsityöläis- ja kotiseutumuseoissa. Vaasassa panostetaan myös kulttuurintäyteiseen tulevaisuuteen: TaiKonissa tarjotaan lapsille ja nuorille taiteen perusopetusta kuvataiteesta nykytanssiin.

10. Vesipuisto Tropiclandia ja muut Vaskiluodon huvit

Kylpylä ja vesipuisto Tropiclandiassa voi nauttia lämpimistä vesistä ympäri vuoden ja kesäisin hurjapäät pääsevät laskemaan liukumäkiä myös ulkona. Tropiclandia sijaitsee Vaskiluodon saarella Vaasan länsipuolella, vain parin kilometrin päässä keskustasta. Kylpylän lisäksi Vaskiluodolla voi telttailla Top Campingin leirintäalueella tai vain nautiskella auringosta meren rannalla. Metsässä saaren keskellä pääsee hölköttelemään laajaa polkuverkostoa tai pururataa pitkin. Vaskiluoto on erinomainen kohde myös lintubongareille, sillä saarella pesii kymmeniä lintulajeja.

Miksi Vaasa on paras? Vai joko olet pakannut tavarat ja suunnannut Vaasaan? Katso Vaasan myytävät ja vuokrattavat asunnot. Entä löytyisikö unelmatyöpaikkasi Vaasasta? Katso kaikki avoimet työpaikat Vaasassa.