Muuttajan muistilista – Vinkit onnistuneeseen muuttoon

Muuttaminen saattaa tuntua raskaalta urakalta, mutta huolellisella valmistautumisella siirrät omaisuutesi paikasta toiseen sujuvasti. Muuttajan muistilista auttaa kiireen keskellä muistamaan kaikki oleelliset asiat, jotta muuttopäivän jälkeen voit keskittyä nauttimaan uudesta kodistasi.

Ennen muuttoa

Itse vai muuttofirma?

Kun muuton ajankohta on varmistunut, mieti tarvitsetko ulkopuolista apua vai hoidatko muuton itse talkoovoimin. Päätös kannattaa tehdä ajoissa, sillä muutot ajoittuvat usein kuukauden lopulle, jolloin muuttofirmalta voi olla hankala saada apua lyhyellä varoitusajalla. Etukäteen pyydetyt tarjoukset voivat myös olla edullisempia ja ehdit vertailla niitä rauhassa.

Muuton voi ulkoistaa aikaa ja vaivaa säästääkseen joko osittain tai kokonaan muuttofirmalle. Jos haluat pakata tavarat itse, voit jättää muuttomiehille kantamisen ja kuljetuksen. Useimmat yritykset tarjoavat myös niin sanottuja täyden palvelun muuttoja pakkauksineen ja purkamisineen, jolloin ammattilaiset huolehtivat tauluista ja astioista lähtien kaiken paikalleen uuteen osoitteeseesi. Tarjouksen hintaan vaikuttavat muun muassa tavaramäärä, muuttomatka, muuton ajankohta, asuinkerros ja se, löytyykö talosta hissiä.

Mikäli muuttoapua löytyy tarpeeksi omasta takaa ja haluat hoitaa muuton itse, harkitse kuitenkin muuttoauton ja -laatikoiden vuokrausta. Pakettiauto soveltuu pienen tavaramäärän muuttoon, kun taas suuren kodin tai pitkän välimatkan muutossa rekan käyttö voi olla kätevin vaihtoehto.

Vuokrattavat muuttolaatikot taas ovat pahvilaatikoita kestävämpiä ja ne suojaavat irtaimistoa vahingoilta ja lialta. Pinottavuutensa ansiosta ne myös helpottavat muuttoauton lastaamista. Muuttolaatikoita tarvitaan keskimäärin yksi laatikko asunnon neliötä kohden ja niitä vuokraavat niin erilliset yritykset kuin muuttofirmatkin.

Muuttoilmoitus ja sopimukset

Kodin vaihtamiseen liittyvät sopimukset ja ilmoitukset kannattaa huolehtia kuntoon jo ennen muuttoa, jotta vältyt turhilta kustannuksilta. Samalla myös varmistat, että valaisimet syttyvät uudessa kodissa muuttopäivänä ja postit löytävät perille ilman katkoja.

Muista ainakin nämä ilmoitukset ja sopimukset:

Muuttoilmoitus
Tee muuttoilmoitus joko muuttopäivää edeltävän kuukauden aikana tai viimeistään viikon kuluessa muutosta. Ilmoituksella uusi osoitteesi välittyy Postille, maistraatille ja Väestörekisterikeskukseen.

Kotivakuutus
Siirrä kotivakuutuksesi uuteen osoitteeseen jo muuttopäiväksi. Jos kotivakuutus tai kuljetusliike eivät korvaa muutosta aiheutuvia vahinkoja, kannattaa tehdä erillinen muuttovakuutus.

Sähkösopimus
Irtisano vanhan asunnon sähkösopimus ja tee uusi vähintään kaksi viikkoa ennen muuttoa.

Jätehuoltosopimus
Jos muutat omakotitaloon, tee jätesopimus jätehuoltoyhtiön kanssa.

Vesimittarit
Ota yhteyttä taloyhtiön isännöitsijään kerros- ja rivitalossa olevien asuntokohtaisten vesimittarien lukemisesta.

Vuokrasopimuksen irtisanominen
Mikäli olet muuttamassa vuokra-asunnosta, irtisano vuokrasopimus kuukautta ennen muuttoa. Vuokrasopimuksen irtisanomisaika lasketaan sen kalenterikuukauden viimeisestä päivästä, jonka aikana irtisanominen on suoritettu.

Internet-yhteys
Mikäli sinulla on kiinteä internet-yhteys tai aiot hankkia sellaisen uuteen asuntoosi, tilaa sen siirto ja kytkentä hyvissä ajoin.

Pakkaaminen

Pakkaaminen on yksi muuton tärkeimpiä vaiheita ja se on hyvä aloittaa järjestelmällisesti jo viikkoja ennen muuttopäivää. Varaa tarpeeksi laatikoita ja aloita vaatekaappien, varastojen ja paperikasojen läpikäynnistä. Käytä hyväksesi tilaisuus päästä eroon kaikesta ylimääräisestä ja lajittele tavarat muutettaviin, kierrätettäviin, myytäviin sekä poisheitettäviin. Rikkinäiset vaatteet, sukat ja pyyhkeet kannattaa kuitenkin säästää, sillä niitä voi hyödyntää siivouksessa tai irtaimiston suojauksessa. Viimeisenä kannattaa pakata keittiö- ja kylpyhuonetarvikkeet, jotka ovat päivittäisessä käytössä.

Huomioi muuttolaatikoita pakatessa tavaroiden paino ja niiden sijainti uudessa kodissa. Vältä liian painavia laatikoita ja pakkaa jokaisen huoneen tavarat omiin laatikkoihinsa. Raskaat esineet, kuten kirjat voi koota pienempiin laatikoihin ja peitot sekä muut kevyet tavarat isoihin laatikoihin. Mikäli sinulla on vain yhdenkokoisia laatikoita, pakkaa raskaiden ja särkyvien esineiden päälle pehmeitä tekstiilejä. Näin sekä suojaat esineitä että tasapainotat laatikon painoa. Kirjoita lopuksi laatikoihin, mitä ne sisältävät ja mihin huoneeseen ne ovat menossa.

Mikäli joudut esimerkiksi remontoimaan uutta asuntoa tai asumaan väliaikaisesti pienemmässä vuokra-asunnossa ennen muuttopäivää, voit vuokrata varaston huonekalujen ja muuttolaatikoiden säilyttämiseen. Oikotieltä löydät erikokoisia varastotiloja vaikkapa kuukaudeksi tai jopa useiksi vuosiksi. Varastoon menevät huonekalut kannattaa suojata kuljetuksen aikaiselta likaantumiselta suojamuovilla. Vaatteet ja tekstiilit taas on hyvä pakata ilmatiiviisti omiin pakkauksiinsa.

Remontit uudessa kodissa

Uuteen asuntoon suunnitellut remontit kannattaa hoitaa mahdollisuuksien mukaan joko ennen muuttoa tai muuton yhteydessä. Kylpyhuone- ja keittiöremontit sekä lattioiden uusiminen sujuvat huomattavasti helpommin, kun tila on vielä tyhjä, eivätkä pöly ja remonttimelu haittaa asumista. Myöhemmin esimerkiksi parketin hiominen vaatii huoneiden tyhjentämistä ja kalusteiden siirtelyä edestakaisin. Jos muutat heti remontin jälkeen asuntoon, on toteutettu remontti myös kotitalousvähennyksen alaista työtä.

Mikäli olet muuttamassa omistusasuntoon asunto-osakeyhtiöön eli rivi- tai kerrostaloon, muista ilmoittaa remonteista etukäteen kirjallisesti taloyhtiön isännöitsijälle. Ilmoitus on tehtävä aina, kun remontti voi vaikuttaa talon rakenteisiin tai naapuriasuntoihin. Vain pintaremonteista, kuten seinien ja kattojen maalauksesta, tapetoinnista tai lattioiden uusimisesta ei tarvitse tehdä ilmoitusta. Ilmoituksen käsittelylle kannattaa varata aikaa vähintään kuukausi ja loma-aikana kaksi kuukautta. Vuokra-asunnossa remonttitöitä ei voi tehdä asuntoon ollenkaan ilman vuokranantajan lupaa.


Muuttopäivänä

Pariskunta siivoamassa uutta kotiaan muuttopäivänä.

Muutatpa sitten muuttofirman avulla tai ilman, muuttopäivänä riittää tekemistä. Jotta muutto sujuisi mahdollisimman sujuvasti, älä jätä pakkaamista enää muuttopäivään vaan varmista aamulla, että kaikki tavarasi ovat laatikoissa ja valmiina kantajia varten. Samalla voit myös koota ensimmäistä yötä varten ”selviytymispaketin”, josta löytyvät vaihtovaatteet, omat lääkkeet ja hygieniatarvikkeet, kuten pyyhe ja hammasharja. Tämä varustus helpottaa illalla uuteen kotiin asettumista ja voit purkaa laatikoita rauhassa.

Kun saat avaimet uuteen asuntoosi, käy kiertämässä se läpi ennen muuttoavun saapumista. Kiinnitä lamput ja siivoa asunto muuttokuntoon, jotta muuton alkaessa tavarat voidaan nopeasti siirtää paikoilleen. Erityisesti talvella asuntojen parketit ja eteinen kannattaa myös suojata rautakaupasta saatavalla remonttisuojapahvilla tai esimerkiksi levitetyillä pahvilaatikoilla. Muuttoauttajia kannattaa opastaa niin, että osa on ilman kenkiä asunnossa vastaanottamassa laatikoita ja viemässä niitä oikeisiin huoneisiin.

Mikäli luotat talkoovoimaan, muista varata riittävästi pientä purtavaa ja juotavaa muuton lomaan, jotta kaikki pysyvät energisinä läpi päivän. Pidä myös taskussasi ylimääräistä käteistä – saatat joutua lähettämään jonkun ostamaan pizzaa, unohtuneen työkalun tai muuta vastaavaa. Vaikka muuttopäivä välillä saattaisi tuntua kaoottiselta, on se nopeasti ohi, kunhan pysyt iloisella mielellä ja säilytät molempien asuntojen avaimet käsiesi ulottuvilla.


Muuton jälkeen

Kun muuttolaatikot on kannettu uuteen asuntoon, on jäljellä enää vanhan asunnon siivous ja avainten luovutus. Omistusasunnon kohdalla loppusiivous voi olla kirjattu kauppakirjaan, kun taas vuokra-asunnossa se on vuokralaisen velvollisuus. Loppusiivouksen tarkka sisältö riippuu vuokranantajan käytännöistä tai siitä, mitä asunnon uuden omistajan kanssa on sovittu – ikkunoiden tai katon pesu eivät välttämättä siivoukseen sisälly. Nyrkkisääntönä pidetään yleisesti sitä, että asunnon tulisi olla niin siistissä kunnossa, että seuraava asukas voi muuttaa sinne suoraan sisään.

Siivouksen jälkeen avaimet luovutetaan sovittuna ajankohtana joko vuokranantajalle, isännöitsijälle tai asunnon uudelle omistajalle. Huolehdi, että kaikki avaimet ovat tallessa, sillä lukkojen uudelleensarjoitus voi tulla kalliiksi. Uuden asukkaan kanssa voi olla hyvä vaihtaa yhteystietoja, jotta hän voi tarvittaessa esimerkiksi lähettää vanhaan osoitteeseesi tulleet postit eteenpäin.