7 780 m²

Ketjutie 3, Ahjo, Kerava

Tontin pinta-ala
7 780 m²
Kaupunginosa
Ahjo
Kaupunki
Kerava

Kerrostalotontti viihtyisällä alueella Keravalla

Kiinteistöstämme on erotettavissa noin 7 800 neliöinen kerrostalotontti. Kohde vaatii kaavamuutoksen, jolle on Keravan kaupungin tuki. Tontille on hahmoteltu 6600 - 9500 kerrosneliömetrin kokoista asuinrakennusten kokonaisuutta.

Tontti sijaitsee Keravan Ahjon kaupunginosassa Lahdenväylän itäpuolella vain hieman yli kaksi kilometriä Keravan ydinkeskustasta itään. Lahdenväylälle pääsee liittymään autolla muutamassa minuutissa. Noin kahden ja puolen kilometrin säteellä asuu noin 15 tuhatta Keravalaista. Tontin pohjoispuolella on asuintaloja, eteläpuolella on pururata, länsipuolella puisto, sekä itäpuolella urheilukenttä, päiväkoti ja koulu. Lähietäisyydellä on arkisia palveluita tarjolla, kuten päivittäistavara-kauppa. Vain noin viidensadan metrin päässä tontista sijaitsee Ahjon juna-asema-seisake. Helsingin seudun maankäytön, asumisen ja liikenteen 2019 suunnitelmassa on puhuttu Ahjon aseman käyttöönotosta sekä matkustajaliikenteen laajentamisesta Keravan Keskustan juna-aseman kautta Keravan Ahjoon ja siitä Sipoon puolelle Talmaan ja Nikkilään.

Tontti kuuluu asemakaava no.2353 hankkeeseen, jossa tarkoituksena on muuttaa teollisuusrakennusten korttelialue asuinkäyttöön. Korttelin asemakaavamuutos on ollut kaavaluonnosvaiheessa ja kaavadokumentaatio on nähtävillä Keravan nettisivuilla: https://www.kerava.fi/palvelut/kaavoitus/kaavahankkeet/ketjutie-5-(2353)

Perustiedot

Sijainti
Ketjutie 3, 04220 Kerava
Kaupunginosa
Ahjo
Kohdenumero
13238310
Tonttityyppi
Muu tontti
Tontin pinta-ala
7 780 m²
Rannan (vesistön) tyyppi
Ei rantaa
Rannan omistus
Ei rantaa
Palvelut
Ruokakauppa lähellä, Puisto lähellä, Päiväkoti lähellä, Ala-aste lähellä, Liikunta mahdollisuudet lähellä

Hinta

Velaton hinta
Kysy hintaa

Talon ja tontin tiedot

Rakennuksen tyyppi
Muu tontti
Kaavoitustiedot
https://www.kerava.fi/palvelut/kaavoitus/kaavahankkeet/ketjutie-5-(2353)
Kaavatilanne
Vaatii kaavamuutoksen ja lohkomisen. Kaavamuutokselle asuinkäyttöön on kaupungin hyväksyntä.
Rannan (vesistön) tyyppi
Ei rantaa
Rakennusoikeus
9500
Lisätietoa rakennusoikeudesta
Tontille on hahmoteltu 6600 - 9500 kerrosneliömetrin kokoista asuinrakennusten kokonaisuutta.
Tontin omistus
Oma

Ota yhteyttä ilmoittajaan

Johannes Aho
Puh: +358 44 400 2401
Cityvarasto Oyj
Vetokuja 4, 01610 Vantaa
Johannes Aho
Johannes Aho
Puh: +358 44 400 2401

Ota yhteyttä ilmoittajaan

Soita