Myytävät loma-asunnot Pomarkku Riuttansalmentie 675, 29630 Pomarkku

130 000 €500 m²

Riuttansalmentie 675, 29630 PomarkkuKaksi saunarakennusta, kaksi majoitusrakennusta, yksi ruokala-majoitusrakennus, autotalli, varastorakennus

Myydään Riuttansalmen leirikeskus!
Kahdesta eri tilasta muodostuva kokonaisuus, joiden pinta-ala yhteensä noin 3,8ha. Molemmat tilat rajoittuvat Pomarkunjokeen, jolloin joenrantaa yhteensä liki 300 metriä. Myytävät kiinteistöt ovat Pomarkun kunnalla leirikeskus-käytössä, tarjoten hyvät puitteet suuremmankin joukon kokoontumiseen. Makuuhuoneita kolmessa eri rakennuksessa yhteensä peräti 14.

Uusin rakennus valmistunut 2000-luvulla, muut rakennukset valmistuneet 1960-luvulla. Kenttämäisen piha-alueen ympärillä sijaitsee kaksi majoitusrakennusta, joista toisen yhteydessä myös ruokala. Lisäksi tallirakennus ja käymälärakennus ja grillikatos. Rannassa uudempi saunarakennus. Näistä hieman taaempana pienin majoitusrakennus, jonka vieressä vanhempi saunarakennus sekä puuvaja.

Leirikeskus soveltuu vapaa-ajan käyttöön mutta erityisesti yritystoimintaan tai yhdistyksen käyttöön. Leirikeskus
sijaitsee rauhallisella paikalla, jonne kuitenkin hyvät tieyhteydet. Tule tutustumaan miten tätä paikkaa käyttäisit.

Myyntihinta 130.000 EUR. Kirjallinen ostotarjous 31.8.2019 mennessä kiinteistönvälittäjälle. Tarjottava summa voi olla myös korkeampi kuin em. myyntihinta. Myyjä, Pomarkun kunta, pidättää oikeuden hyväksyä tai hylätä tehdyt tarjoukset.

Seuraavat esittelyt

Ei sovittuja esittelyitä. Ota yhteyttä kohteen ilmoittajaan sopiaksesi esittelystä.

Perustiedot

Sijainti
Riuttansalmentie 675, 29630 Pomarkku
Kaupunginosa
Riutta
Kohdenumero
9462451
Loma-asunnon tyyppi
Mökki tai huvila
Asuinpinta-ala
500 m²
Tontin pinta-ala
3,84 ha
Kokonaispinta-ala
560 m²
Huoneiston kokoonpano
Kaksi saunarakennusta, kaksi majoitusrakennusta, yksi ruokala-majoitusrakennus, autotalli, varastorakennus
Huoneita
6
Kunto
Hyvä
Kunnon lisätiedot
Uusin rakennus hyväkuntoinen. Muut rakennukset välttäväkuntoisia mutta käyttökuntoisia.
Lisätietoa vapautumisesta
sopimuksen mukaan
Keittiön varusteet
Kuvaus: Ruoka-majoitusrakennuksessa "suurtalouskeittiö". Lisäksi uudemmassa saunarakennuksessa keittiönurkkaus sekä pienimmässä majoitusrakennuksessa keittokomero.
Kylpyhuoneen varusteet
Pesutilojen kuvaus: Saunarakennuksissa Erillisen WC:n kuvaus: Erillinen käymälärakennuksessa, jossa kaksi erillistä wc-tilaa, joista toisen yhteydessä myös suihku.
Asunnossa sauna
Kyllä
Saunan lisätiedot
Kuvaus: Saunarakennuksissa
Asumistyyppi
Omistus
Kiinteistötunnus
608-405-1-195, 608-405-1-121

Hintatiedot ja muut kustannukset

Velaton hinta
130 000 €
Myyntihinta
130 000 €
Neliöhinta
260 € / m2
Muut kustannukset
Muut maksut: Kiinteistön käytöstä aiheutuvat maksut. Varainsiirtovero 4%. Tiemaksut. Kiinteistövero (nykyiseltä omistajalta sitä ei ole peritty)..

Talon ja tontin tiedot

Uudiskohde
Ei
Rakennuksen tyyppi
Mökki tai huvila
Hissi
Ei
Taloyhtiössä on sauna
Ei
Rakennusmateriaali
Uusin rakennus hirsirunkoinen. Muut rakennukset lautarunkoisia ja lautaverhoiltuja, puu, hirsi
Kattotyyppi
Harjakatto
Tontin koko
3,84 ha
Tontin omistus
Oma
Kaavatilanne
Kaavoittamaton
Rasitteet ja oikeudet
Pieni osa Riuttansalmi-tilasta vuokrattu Varsinais-Suomen ELY-keskukselle kevytrakenteisen varastorakennuksen maapohjaksi.
Lämmitys
Kaikissa rakennuksissa sähkölämmitys, osassa lisäksi tulisijoja

Ota yhteyttä ilmoittajaan

Keskuskatu 61, 38700 Kankaanpää
Puh: 044-5530215

Ota yhteyttä ilmoittajaan

Ilmoita epäilyttävästä kohteesta Oikotien asiakaspalveluun

Oikotien kohdeilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta, varmista tiedot kohteen virallisesta esitteestä.