Myytävät loma-asunnot Lohja Marttila Kärköläntie 110, 03850 Lohja

148 000 €102,5 m²

Kärköläntie 110, 03850 Lohja4h, kk, alkovi, s, kph, wc

Heinän tuoksu ja maalaismaisemaa parhaimmillaan. Persoonallinen ja upea tornilla höystetty massiivihirsirunkoinen talviasuttava kesä-asunto myynnissä. Piha on melko tasainen, osin kallioinen. Oleskelualueet ovat suojassa rakennusten parhaimmalla puolella. On tilaa erilaisiin aktiviteetteihin ja kasvimaalle löytyy myös paikka. Lapsille löytyy tekemistä leikkimökistä ja keinuista ja grillikatos sopii kesäruokailuun.

Sisä WC ja suihkukin löytyvät saunan yhteydessä. Rauhallinen sijainti Marttilassa ja lähellä Pusulan keskusta. Vesioikeus pieneen Iso-Mustalampeen on olemassa.
Hirsirunkoinen rakennus on valmistunut kolmessa eri ajankohdassa, torni viimeisimmäksi 2012, lisäksi pihalta löytyy tilava 1994 rakennettu varastorakennus, jonka kerrosala on 35,5m2.

Jäteveden kolmen kaivon imeytysjärjestelmä löytyy. Ympärillä olevien peltojen ja metsän läheisyyden ansiosta siihen oli saanut vielä lisäaikaa jätevesiasetuksen voimaantuloa ennen, 2018 asti. Tilanne on päivitettävä kunnan kanssa ajan tasalle omistajan vaihtuessa.

Kiinteistö myydään pääosin irtaimistoineen. Kohteeseen järjestetään vain yksityisnäyttöjä.

Scent of the nature... are you looking for a good looking loghouse from Finland? Here it is, only 1 hrs from Helsinki year around cottage with facilities. Please contact for more information!

Seuraavat esittelyt

Ei sovittuja esittelyitä. Ota yhteyttä kohteen ilmoittajaan sopiaksesi esittelystä.

Perustiedot

Sijainti
Kärköläntie 110, 03850 Lohja
Kaupunginosa
Kohdenumero
9538338
Kerros
1 / 1
Loma-asunnon tyyppi
Mökki tai huvila
Asuinpinta-ala
102,5 m²
Tontin pinta-ala
4 240 m²
Kokonaispinta-ala
102,5 m²
Huoneiston kokoonpano
4h, kk, alkovi, s, kph, wc
Huoneita
4
Kunto
Hyvä
Kunnon lisätiedot
Uudet osat ovat vielä hyvässä kunnossa, vanhaa osaa on ylläpidetty ja siihen on tehty muutoksia, mm. eteinen rakennettu yhden makuuhuoneen tilalle ja vanhan saunan tilalle on tehty alkovi ja keittokomero.
Lisätietoa vapautumisesta
sopimuksen mukaan
Keittiön varusteet
Liesi: sähköliesi. Työtasot: laminaatti. Kylmäsäilytys: jääkaappi/pakastin. Varustus: liesituuletin, mikroaaltouuni, astianpesukone.
Kylpyhuoneen varusteet
Pesutilojen kuvaus: Rakennettu 2007. Varustus: lattialämmitys, suihku, peili.
Säilytystilat
Kuvaus: Eteisessä, makuuhuoneessa ja alkovissa on toimivat kaapistot. Varastossa puuvaja ja työkaluvarasto. ulkovarasto
Tehdyt remontit
Vuosikorjauksia ja huoltotoimenpiteitä. Laajennusten yhteydessä on tarkistettu muiden osien kuntoa ja tarvittaessa huollettu.
Rannan omistus
Oikeus vesialueisiin
Asunnossa sauna
Kyllä
Saunan lisätiedot
Kuvaus: Sauna ja pesutilat rakennettu 2007. puukiuas
Asumistyyppi
Omistus
Ajo-ohjeet
Pusulan opasteita kirkon kohdalle, josta Marttilaan 4,5 km. Marttilasta Kärkölän suuntaan ensin vasemmalle ja heti oikealta Kärköläntie. Ajetaan n. 1 km.
Palvelut
Palvelut: Pusulan palveut n.5,6 km. Kauppa, kirkko, pankki, pankkiautomaatti, terveysasema ja kirjasto kylällä. Koulut: Pusulan koulu n.5,6 km Päiväkoti: Pusulan koulun lähellä.
Lisätiedot
Muuta kauppaan kuuluvaa: Kauppaan kuuluu irtaimistona huonekalut ja pientarvikkeita. Kauppaan ei kuulu: Puuarkku. Joitakin yksittäisiä tavaroita. Sovitaan erikseen, mitkä jätetään.
Kiinteistötunnus
540-430-2-114

Hintatiedot ja muut kustannukset

Velaton hinta
148 000 €
Myyntihinta
148 000 €
Neliöhinta
1 443,90 € / m2
Muut kustannukset
Muut maksut: Sähkölämmityksen kuluista ei ole saatu tietoa omistajilta..
Kiinteistövero
404,37

Talon ja tontin tiedot

Uudiskohde
Ei
Rakennuksen tyyppi
Mökki tai huvila
Rakennusvuosi
2012
Rakennusvuoden lisätiedot
2012
Kerroksia
1
Hissi
Ei
Taloyhtiössä on sauna
Ei
Rakennusmateriaali
Massiivihirsirunko. Varasto puurakenteinen puuverhoiltu erillinen rakennus., hirsi
Kattotyyppi
harjakatto
Tontin koko
4 240 m²
Tontin omistus
Oma
Kaavatiedot
Lohjan kaupunki
Kaavatilanne
Haja-asutusalue
Liikenneyhteydet
Lohjan kaupungin joukkoliikenneyhteydet https://www.lohja.fi/asuminen-ja-ymparisto/kadut-ja-liikenne-kunnossapito/joukkoliikenne/
Lämmitys
Sähkölämmitys ja takka

Tilat ja materiaalit

Pintamateriaalit
Lattia: Keittiössä: lauta. Pesutiloissa: laatta. Erillisessä WC:ssä: laatta. Olohuoneessa: lauta. Makuuhuoneessa: laatta, lauta. Saunassa: laatta. Seinät: Keittiössä: puu. Pesutiloissa: kaakeli. Erillisessä WC:ssä: puu. Olohuoneessa: puu. Makuuhuoneessa: puu. Saunassa: puu. Lattiamateriaalien kuvaus: Lankkulattiat. Laattalattia. Seinämateriaalien kuvaus: Massiivihirsi. Kattomateriaalien kuvaus: Paneloitu.

Ota yhteyttä ilmoittajaan

Irene Sairila
Myyntineuvottelija
Puh: 0443055147
Pihatörmä 1D, 02240 Espoo
Puh: 045 800 6500
Irene Sairila
Myyntineuvottelija
Irene Sairila
Myyntineuvottelija
Puh: 0443055147

Ota yhteyttä ilmoittajaan

Soita

Ilmoita epäilyttävästä kohteesta Oikotien asiakaspalveluun

Oikotien kohdeilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta, varmista tiedot kohteen virallisesta esitteestä.