Soita
Myytävät asunnot Vantaa Hämeenkylä Ainonkuja 2 D, 01630 Vantaa

205 000 €89 m²

Ainonkuja 2 D, 01630 Vantaa4h+k+s+var.

Remontoi itsellesi oman tyylisesi koti tästä rivitalon päätyasunnosta Vantaan Hämeenkylässä.

Asunto on pääosin alkuperäiskuntoinen ja tarvitsee remonttia. Luo tästä juuri itsellesi sopiva koti! Asunnon yhteydessä olevan etupihan uudet asukkaat voivat myös kehittää oman maun mukaan ja tehdä esimerkiksi terassia ja istutuksia.

Yhtiön rivitalot muodostavat mukavan miljöön. Vuonna 1990 rakennettu neljän rivitalon, 22 asunnon kokonaisuus on muutettu entisestä Vantaan vuokra-asuntojen kohteesta asunto-osakeyhtiö As Oy Vantaan Ainonkaareksi vuonna 2017. Asuntoja on siirtynyt paljon uusien asukkaiden omistukseen ja vuokrattuina onkin enää 3 huoneistoa. Tämän huoneiston hintapyyntöön sisältyy taloyhtiön perustamislainaosuus, jota on mahdollista lyhentää rahoitusvastikkeella tai maksaa kerralla pois.

Historiansa aikana rakennuksiin on tehty perusparannuksia asianmukaisesti. Tulevat vuodet menevät pitkälti perushuoltotoimenpiteillä ja ylläpitävällä kunnostuksella. Vuonna 2019 on päätetty suorittaa mm. puuosien huoltomaalausta, johon ei tämän hetken tiedon mukaan tarvita lainarahaa.

Pientalovaltainen Hämeenkylän alue on etenkin lapsiperheiden suosiossa. Koulut ja päiväkodit ovat lähistöllä. Oma lähikauppa, K-supermarket Hämeenkylä, sijaitsee vain 400m etäisyydellä.

Asunto on heti vapaa!

Ota yhteyttä ja sovi oma esittelysi!

Lisätiedot ja esittelyt:

Aki Leväniemi
Kiinteistönvälittäjä, LKV, KiAT
0456006969
aki.levaniemi@remax.fi

Seuraavat esittelyt

Ei sovittuja esittelyitä. Ota yhteyttä kohteen ilmoittajaan sopiaksesi esittelystä.

Perustiedot

Sijainti
Ainonkuja 2 D, 01630 Vantaa
Kaupunginosa
Kohdenumero
9469223
Asuinpinta-ala
89 m²
Tontin pinta-ala
6 988 m²
Kokonaispinta-ala
89 m²
Huoneiston kokoonpano
4h+k+s+var.
Huoneita
4
Kunto
Välttävä
Lisätietoa vapautumisesta
heti
Keittiön varusteet
Liesi: sähköliesi. Työtasot: laminaatti. Kylmäsäilytys: jääkaappi, pakastin. Varustus: liesituuletin, varattu paikka astianpesukoneelle.
Parveke
Ei
Kylpyhuoneen varusteet
Varustus: pesukoneliitäntä, wc-istuin, suihku, peilikaappi.
Säilytystilat
ulkovarasto
Tulevat remontit
Hallituksen korjaustarveselvityksen mukaan: Ikkunoiden, pääovien ja ulkovarastojen maalaus (2019). Julkisivujen puuosien maalaus (2019-2020). Terassinovet (2020-). Iv-kanavien puhdistus (2019). Postilaatikkokatosten uusiminen (2020-2021). Katon kuntotutkimus, sammaleen poisto, kattosiltojen korjaus (2019). Pintavesien ohjauksen parannus (2019-2020). Sadevesikourut etuoville (2019).
Tehdyt remontit
2015-2017: Piha-aitojen uusiminen. 2012: Asfaltoinnin uusiminen. 2010-2011: Keittiöiden peruskorjaus. 2007-2008: Kylpyhuoneiden ja saunojen peruskorjaus. 2006: Ikkunoiden ja ovien tiivistysten ja mekanismien huoltotyö. 2005: Julkisivujen puuosien maalaus, lämmitysjärjestelmän perussäätö ja tasapainotus. 2004: Kattovesien, pihojen ja sadevesiviemäröinnin perusparannus, ikkunoiden ja ovien tiivistysten ja mekanismien kuntokartoitus.
Asunnossa sauna
Kyllä
Saunan lisätiedot
sähkökiuas
Asumistyyppi
Omistus

Hintatiedot ja muut kustannukset

Velaton hinta
205 000 €
Myyntihinta
103 190,45 €
Neliöhinta
2 303,37 € / m2
Rahoitusvastike
1 602 € / kk
Hoitovastike
356 € / kk
Yhtiövastike yhteensä
1 958 € / kk
Vesimaksu
25 € / kk
Vesimaksun lisätiedot
25 EUR/hlö/kk
Muut kustannukset
Parkkipaikan maksut: 15 EUR/kk

Talon ja tontin tiedot

Uudiskohde
Ei
Taloyhtiön nimi
Asunto Oy Vantaan Ainonkaari
Rakennuksen tyyppi
Rivitalo
Rakennusvuosi
1990
Rakennusvuoden lisätiedot
1990
Huoneistojen lukumäärä
22
Kerroksia
2
Hissi
Ei
Taloyhtiössä on sauna
Ei
Rakennusmateriaali
puu, tiili
Kattotyyppi
harjakatto
Energialuokka
E2013
Energiatodistus
Kyllä
Kiinteistön antennijärjestelmä
kaapeli-tv
Tontin koko
6 988 m²
Tontin omistus
Oma
Kiinteistönhoito
Huoltoyhtiö.
Isännöinti
Pähkinähoito Oy, Antti Marvia, asiakaspalvelu@pahkinahoito.fi
Kaavatilanne
Asemakaava
Lämmitys
kauko

Tilat ja materiaalit

Pintamateriaalit
Lattia: Keittiössä: muovi. Pesutiloissa: laatta. Erillisessä WC:ssä: muovi. Olohuoneessa: muovi. Makuuhuoneessa: muovi. Saunassa: laatta. Seinät: Keittiössä: kaakeli, maalattu. Pesutiloissa: kaakeli. Erillisessä WC:ssä: muu. Olohuoneessa: maalattu. Makuuhuoneessa: maalattu, tapetti. Saunassa: kaakeli.

Ota yhteyttä ilmoittajaan

Aki Leväniemi
Yrittäjä, LKV, LVV, KiAT
Puh: 0456006969
Tikkurilantie 55, 01300 Vantaa
Puh: 0456006969
Aki Leväniemi
Yrittäjä, LKV, LVV, KiAT
Puh: 0456006969

Ota yhteyttä tämän kohteen ilmoittajaan

Ilmoita epäilyttävästä kohteesta Oikotien asiakaspalveluun

Oikotien kohdeilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta, varmista tiedot kohteen virallisesta esitteestä.
Löydä inspiraatiota asumiseen