Myytävät asunnot Turku Räntämäki Tammelininkatu 5 as, 20380 Turku

169 000 €96,5 m²

Tammelininkatu 5 as, Räntämäki, Turku5h+k+s

Kaksitasoinen perheasunto vain neljän kilometrin päässä keskustasta.

Tämä koti on myynnissä joulukuun loppuun asti ja siihen asti sinulla on aikaa tehdä muutoksia alakerran osalta. Remontti alkaa viikolla 2!

Räntämäki sijaitsee erinomaisten yhteyksien päässä keskustasta ja matkaa kauppatorille kertyykin vain nelisen kilometriä. Täältä pääset liikkumaan sujuvasti oman auton lisäksi myös julkisilla. Rauhallinen asuinalue tarjoaa loistavat ulkoilumaastot ja liikuntamahdollisuudet aktiiviselle asukkaalle ja kaikki tarvittavat päivittäispalvelut, sekä esimerkiksi lähin koulu löytyy nekin kävelymatkan etäisyydeltä.

Tämä kaksitasoinen rivitalokoti odottaa nyt uusia asukkaita toteuttamaan oman visionsa unelmakodista. Avara pohjaratkaisu on arjessa toimiva ja tarjoaa erinomaiset puitteet pienelle perheelle tai pariskunnalle. Alakertaan sijoittuu keittiön lisäksi mukavan kokoinen huonetila, jonka katseenvanngitsijana toimii kaunis selkeälinjainen takka. Omalle takapihalle pääset kulkemaan suoraan keittiön ja huonetilan perältä. Kaksi makuuhuonetta ja todella tilava olohuone löytyy taas kodin toisesta kerroksesta. Olohuoneen jatkeena on katettu parveke. Yläkerran tyylikäs mosaiikkiparketti on hiottu ja kunnostettu tänä vuonna.

Yhtiössä on meneillään parhaillaan valesokkeliremontti, jonka yhteydessä alakerta tullaan uusimaan kokonaan. Kun toimit nopeasti, pääset vaikuttamaan koko alakerran materiaalivalintoihin. Valittavat materiaalit ovat nähtävillä RTV:ssä. Samassa yhteydessä on mahdollista uusia myös keittiö ja uudistettuun kotiin pääset muuttamaan jo tulevan kevään 2020 aikana. Pyydä lisätiedot remontista ja kustannuksista välittäjältä.

Tämä asunto on täynnä suurta potentiaalia ja toimimalla nyt pääset luomaan kodista juuri omannäköisesi. Lisätiedot ja esittelyt: Kirsi Pursiainen

Seuraavat esittelyt

Ei sovittuja esittelyitä. Ota yhteyttä kohteen ilmoittajaan sopiaksesi esittelystä.

Perustiedot

Kaupunginosa
Kohdenumero
9715897
Kerros
1 / 2
Asuinpinta-ala
96,5 m²
Tontin pinta-ala
1,12 ha
Kokonaispinta-ala
96,5 m²
Huoneiston kokoonpano
5h+k+s
Huoneita
5
Kunto
Tyydyttävä
Lisätietoa vapautumisesta
heti
Keittiön varusteet
Kuvaus: Remontin yhteydessä keittiön voi uusia (omalla kustannuksella). Liesi: sähköliesi. Työtasot: laminaatti. Kylmäsäilytys: jää/viileäkaappi, pakastin. Varustus: astianpesukone.
Parveke
Kyllä
Parvekkeen lisätiedot
Tyyppi: ulostyönnetty. Suunta: länsi.
Kylpyhuoneen varusteet
Pesutilojen kuvaus: Uusitaan remontin yhteydessä. Varustus: pesukoneliitäntä, suihku. Erillisen WC:n kuvaus: Uusitaan remontin yhteydessä.
Säilytystilat
vaatehuone, ulkovarasto
Tulevat remontit
Hallituksen esittämä PTS - 5 vuodelle. Valesokkelin korjaus 2019 - 2020. Tiilijulkisivun korjaus 2023. Maa-ainesten vaihto autokatosten edessä (talot 1 ja 2) 2021. Lämpökanaalin kunnon kartoitus talojen 1,2 ja 3 osalta 2021. Autokatosten korjaus 2022. Aitojen kunnostus 2021.
Tehdyt remontit
Ilmanvaihtojärjestelmän puhdistus ja säätö -02. Talojen 1-2 vesikatot uusittu -03. Talojen 3-5 vesikatot uusittu -04. Ulko-ovet ja etupuolen julkisivuikkunoiden uusinta -07. Lukituksen uusinta -07. Salaojituksen ja sadevesiviemäröinnin uusinta -08. Lämmönsiirrin uusittu -09. Huoneistoihin asennettu korvausilmaventtiilit -12. Huoneistoihin numerovalaisimien uusiminen -12. Takajulkisivun puolen ikkunat ja parveke/terassiovet uusittu -13. Peruskuntoarvio -13. Ilmanvaihtokanavien nuohous ja tasapainoitus -14. Rakennusten julkisivun puolelta kivijalan vierestä maa-aines vaihdettu soraksi -15. Leikkialueiden maapohjan kunnostus -15. Lämmitysjärjestelmän kunnon tarkastus -16. Salaojat kuivattu ja korjattu -16.
Asunnossa sauna
Kyllä
Saunan lisätiedot
Kuvaus: Uusitaan remontin yhteydessä. sähkökiuas
Asumistyyppi
Omistus

Hintatiedot ja muut kustannukset

Velaton hinta
169 000 €
Myyntihinta
169 000 €
Neliöhinta
1 751,30 € / m2
Hoitovastike
250,90 € / kk
Yhtiövastike yhteensä
308,80 € / kk
Vesimaksu
0 € / kk
Vesimaksun lisätiedot
oma mittari
Muut kustannukset
Parkkipaikan maksut: 10 EUR/kk. Muut maksut: Korjausvastike 57.90 €/kk. Remontissa asennetaan omat vesimittarit. Sähkö oman kulutuksen mukaan. Varainsiirtovero 2 % velattomasta kauppahinnasta. Yhtiössä tehdään valesokkeli- ja alapohjakorjaukset 2019-2020. Kaikki alakerran pintamateriaalit uusitaan. Yhtiölaina osuus tälle huoneistolle on alustavan suunnitelman mukaan n. 61 000 euroa (Jos nostetaan max. laina 1,8 milj.).

Talon ja tontin tiedot

Uudiskohde
Ei
Taloyhtiön nimi
Asunto Oy Tavastinkartano
Rakennuksen tyyppi
Rivitalo
Rakennusvuosi
1980
Rakennusvuoden lisätiedot
1980
Huoneistojen lukumäärä
34
Kerroksia
2
Hissi
Ei
Taloyhtiössä on sauna
Ei
Rakennusmateriaali
tiili, betoni
Kattomateriaali
Huopakate
Kattotyyppi
Harja
Energialuokka
E2013: Todistuksen laatimispäivä 17.12.2014
Energiatodistus
Kyllä
Tontin koko
1,12 ha
Tontin omistus
Oma
Kiinteistönhoito
Huoltoyhtiö. Kiinteistönhoidon lisätiedot: Domino Kiinteistöplav. Oy:llä talvikunnossapito.
Isännöinti
Realia Isännöinti Oy, Marko Laitinen p. 010 228 7050
Kaavatiedot
Turun kaupunki p. 02 330 000.
Kaavatilanne
Asemakaava
Lämmitys
kauko

Tilat ja materiaalit

Pysäköintitilan kuvaus
autokatoksia 34,
Pintamateriaalit
Lattia: Keittiössä: parketti. Pesutiloissa: laatta. Erillisessä WC:ssä: laatta. Olohuoneessa: parketti. Makuuhuoneessa: parketti. Saunassa: laatta. Seinät: Keittiössä: maalattu, tapetti. Pesutiloissa: kaakeli. Erillisessä WC:ssä: maalattu. Olohuoneessa: maalattu, tapetti. Makuuhuoneessa: maalattu, tapetti. Saunassa: puu.

Ota yhteyttä ilmoittajaan

Kirsi Pursiainen
Kiinteistönvälittäjä YKV, LKV, Osakas
Puh: 040 718 9065
Maariankatu 5, 20100 Turku
Puh: 040 147 3322
Kirsi Pursiainen
Kiinteistönvälittäjä YKV, LKV, Osakas
Kirsi Pursiainen
Kiinteistönvälittäjä YKV, LKV, Osakas
Puh: 040 718 9065

Ota yhteyttä ilmoittajaan

Soita

Ilmoita epäilyttävästä kohteesta Oikotien asiakaspalveluun

Oikotien kohdeilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta, varmista tiedot kohteen virallisesta esitteestä.