Myytävät asunnot Turku Arola Arolankaari 6 C 11, 20900 Turku

318 000 €109 m²

Arolankaari 6 C 11, 20900 Turku3-4h+k+2kph+s+khh+p+ter

Silmiähivelevä rivitalokolmio luonnonkauniissa ympäristössä Hirvensalon Arolassa

Ylellisen tuntuisessa asunnossa tunnelmaa hallitsee olohuoneen avoimen osan huonekorkeus ja valtava ikkuna takapihan suuntaan. Upea keittiö koostuu rosterin, mustan ja valkoisen sävyistä ja mahdollistaa ruokaunelmien toteuttamisen ammattilaistasolla. Pohjaratkaisu on kahden kylpyhuoneen ja kodinhoitohuoneen ansiosta vastaus pienen perheen jokaiseen toiveeseen. Olohuoneen matalampi osa on mahdollista sulkea kolmanneksi makuuhuoneeksi. Terassi ja parveke ovat todella tilavia ja suunnattu rauhallisen pihan suuntaan. Yläkerrassa on pääsy kahden tilavan makuuhuoneen lisäksi parvekkeelle ja saunatilaan sekä vaatehuoneeseen.

Vuonna 2010 valmistunut, 21 asunnon taloyhtiö ei kunnoltaan uudelle kalpene, eikä tässä asunnossa tarvitse myöskään huolehtia tonttivuokrasta, sillä asuntokohtainen osuus on lunastettu omaksi.

Arolan alue on 2000-luvulla rakentunut osa Lauttarannan kaupunginosaa Hirvensalossa. Ympäristö on upea yhdistelmä metsäistä luontoa, harrastusmahdollisuuksia golfmailan varressa tai purjehtien sekä kattavia lähipalveluja ja voittamattomia yhteyksiä Turun keskustaan. Kuten saaristossa kuuluukin, merimaisemia on jokaisessa ilmansuunnassa, niin luonnontilaisten rantojen kuin venelaitureiden ja puistojen muodossa.

Tervetuloa ihastumaan ja tiedustelethan myös yksityisnäyttöä!

**UUTTA** Tiesitkö, että tähän asuntoon pääset tutustumaan halutessasi lemmikkisi kanssa? Varaa lemmikkiystävällinen esittely yhteydenottokaavakkeen avulla.

Omistajan sanoin: Hyvät varastotilat: etupihalla kylmä varastotila ja kellarissa taloyhtiön tiloissa lämmin häkkivarasto. Etupihalle mahdollista tehdä muutostyönä toinen parkkipaikka.

Tutustu asunnon asiakirjoihin täältä https://blok.ai/kohde/arolankaari-6-2/

Seuraavat esittelyt

Ei sovittuja esittelyitä. Ota yhteyttä kohteen ilmoittajaan sopiaksesi esittelystä.

Perustiedot

Sijainti
Arolankaari 6 C 11, 20900 Turku
Kaupunginosa
Kerros
1 / 2
Asuinpinta-ala
109 m²
Kokonaispinta-ala
109 m²
Huoneiston kokoonpano
3-4h+k+2kph+s+khh+p+ter
Huoneita
3
Kunto
Hyvä
Lisätietoa vapautumisesta
Sopimuksen mukaan
Keittiön varusteet
Liesi, jääkaappi, pakastin, liesituuletin, erillisuuni, astianpesukone
Parveke
Kyllä
Tulevat remontit
Tässä on mahdollisesti vain osa remonteista, tarkasta loput yhtiön papereista: 2019 Puiden leikkaushoito, 2019 Kellarin korvausilmaventtiilien puhdistus, 2020 IV-kanavien puhdistus, 2020 IV-kanavien säätö, 2024 Sadevesikaivojen puhdistus
Tehdyt remontit
Tässä on mahdollisesti vain osa remonteista, tarkasta loput yhtiön papereista: 2015 Puiden leikkaushoito, 2017 Pensaiden leikkaushoito, 2018 Kellarin korvausilmaventtiilien puhdistus, 2018 IV-koneiden puhdistus, 2018 Katon tarkastus, 2018 Sadevesikaivojen puhdistus, 2018 Rännien puhdistus
Asunnossa sauna
Kyllä
Asumistyyppi
Omistus
Lisätiedot
A) Vesilaskutus kulutuksen mukaan, huoneistokohtainen vesimittari luettava kaupanteon yhteydessä vesilaskutusta varten. B) Kts. kunnossapitovastuu, yhtiöjärjestys 11§. - Ei muuta ilmoitettavaa
Kohde on
Osakehuoneisto
Tiedustelut
Voit ottaa yhteyttä meihin lähettämällä viestin osoitteeseen aspa@blok.ai, soittamalla 044 2416380 tai chattaamalla osoitteessa blok.ai
Postitoimipaikka
Turku
Tietoliikennepalvelut
Telia Kiinteistöyhteys Kuitu, 10M perusnopeus

Hintatiedot ja muut kustannukset

Velaton hinta
318 000 €
Myyntihinta
318 000 €
Neliöhinta
2 917,43 € / m2
Hoitovastike
321,55 € / kk
Lunastuspykälä
Ei lunastusoikeutta

Talon ja tontin tiedot

Uudiskohde
Ei
Taloyhtiön nimi
Asunto Oy Turun Keijumetsä
Rakennuksen tyyppi
Rivitalo
Rakennusvuosi
2010
Huoneistojen lukumäärä
21
Kerroksia
2
Hissi
Ei
Taloyhtiössä on sauna
Ei
Rakennusmateriaali
Puu/Betoni
Kattomateriaali
Peltikate
Kattotyyppi
Peltikate
Energialuokka
C / 2013
Tontin omistus
Oma
Isännöinti
Mikko Aro, Isännöitsijätoimisto Mikko Aro Oy
Kaavatiedot
Asemakaava, lisätiedot Turun kaupunki. Kts. vireillä oleva kaava tunnus: 12/2019: kaavan päivitys vastaamaan nykyistä tilannetta, jossa asumiseen kaavoitetulla alueella hoivakoti.
Kaavatilanne
Asemakaava, lisätiedot Turun kaupunki. Kts. vireillä oleva kaava tunnus: 12/2019: kaavan päivitys vastaamaan nykyistä tilannetta, jossa asumiseen kaavoitetulla alueella hoivakoti.
Lämmitys
Kaukolämpö
Tontin vuokra
Tämän asunnon osalta vuokratonttiosuus lunastettu, vuokralla olevan osuuden omistaja: Apteekkien Eläkekassa, vuokra-aika: 29.11.2057, vuosivuokra: 26567.28 €, vuokra-aika päättyy: 29.11.2057

Tilat ja materiaalit

Pysäköintitilan kuvaus
11 autopaikkaa, asunnon yhteydessä 1 oma autopaikka
Yhteiset tilat
Väestönsuoja
Pintamateriaalit
Parketti (Jarrah), laatta (eteinen)

Ota yhteyttä ilmoittajaan

Blok
Asiakaspalvelu
Puh: 044 2416380
Iso Roobertinkatu 21-25, 00120 Helsinki
Puh: 044 241 6380
Blok
Asiakaspalvelu
Blok
Asiakaspalvelu
Puh: 044 2416380

Ota yhteyttä ilmoittajaan

Soita

Ilmoita epäilyttävästä kohteesta Oikotien asiakaspalveluun

Oikotien kohdeilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta, varmista tiedot kohteen virallisesta esitteestä.