Myytävät asunnot Turku Pohjola Vaunukatu 7 B 78, 20100 Turku

170 100 €29 m²

Vaunukatu 7 B 78, 20100 Turku1h+kt

Valoisa kaupunkikoti moderneilla mukavuuksilla

Fabriikki on urbaani, mutta lämminhenkinen asuinalue Turun keskustassa, entisellä VR:n konepaja-alueella. Fabriikki on historiallista uutta Turkua, josta tulee uutta kävelysiltaa pitkin olemaan matkaa kauppatorille alle kilometri. Fabriikin kolmas asunto-osakeyhtiö Fauna sijoittuu alueen Logomon puoleiseen osaan. Toisella puolella on aluetta halkova Tenderipuisto.

Lähes kaikissa asunnoissa on lasitettu parveke, lasitettu terassi tai ranskalainen parveke. Lasitetut parvekkeet tuovat lisäneliöitä keväästä pitkälle syksyyn ja parvekkeiden kohdalta lattiaan saakka ulottuvat ikkunat maksimoivat maiseman ja luonnonvalon määrän.

Faunassa on asuntoja erilaisiin tarpeisiin ja elämäntilanteisiin kompakteista yksiöistä saunallisiin kolmioihin. Kahden ylimmän kerroksen asunnot sijaitsevat talon päälle tulevassa noppa-elementissä. Autopaikat ja jätepiste on sijoitettu turvallisesti ja katseilta suojaan pihakannen alle.

Talon molemmin puolin on yhteisesti käytettävää piha-aluetta; oleskelutilaa, penkkejä ja pöytiä.

Kaupungilla-reviirissä viihdyt keskellä elämää ja nautit keskusta-asumisen kaikista mukavuuksista. Lue lisää: www.yit.fi/reviirit

Seuraavat esittelyt

Ei sovittuja esittelyitä. Ota yhteyttä kohteen ilmoittajaan sopiaksesi esittelystä.

Perustiedot

Sijainti
Vaunukatu 7 B 78, 20100 Turku
Kaupunginosa
Kohdenumero
1-F1142P
Kerros
6
Asuinpinta-ala
29 m²
Tontin pinta-ala
1 717 m²
Kokonaispinta-ala
29 m²
Huoneiston kokoonpano
1h+kt
Huoneita
1
Lisätietoa vapautumisesta
30.04.2019
Parveke
Kyllä
Asunnossa sauna
Ei
Asumistyyppi
Omistus
Uudisasunto varattu
Ei

Hintatiedot ja muut kustannukset

Velaton hinta
170 100 €
Myyntihinta
51 030 €
Neliöhinta
5 865,52 € / m2
Rahoitusvastike
510,30 € / kk
Hoitovastike
104,40 € / kk
Yhtiövastike yhteensä
614,70 € / kk
Vesimaksun lisätiedot
18,00 €/hlö/kk
Muut kustannukset
0
Lunastettavan vuokratontin vastike
0 € / kk
Vuokratontin lunastusosuus
0 €
Rahoitusmuoto
Kokonaislaina-aika 25 vuotta, ensimmäiset kaksi vuotta lyhennysvapaita.

Talon ja tontin tiedot

Valmistumisaika
30.04.2019
Uudiskohde
Kyllä
Taloyhtiön nimi
Asunto Oy Turun Fabriikin Fauna
Rakennuksen tyyppi
Kerrostalo
Rakennusvuosi
2019
Huoneistojen lukumäärä
96
Hissi
Kyllä
Tontin koko
1 717 m²

Tilat ja materiaalit

Pysäköintitilan kuvaus
Autohallissa Paikkoja yht. 32.
Yhteiset tilat
Irtaimistovarasto, Jätehuone, Lastenvaunuvarasto, Ulkoiluvälinevarasto, Tekniset tilat, Väestösuoja

Ota yhteyttä ilmoittajaan

Lemminkäisenkatu 59, 20520 Turku
Puh: 020 433 7007

Ota yhteyttä tämän kohteen ilmoittajaan

Ilmoita epäilyttävästä kohteesta Oikotien asiakaspalveluun

Oikotien kohdeilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta, varmista tiedot kohteen virallisesta esitteestä.
Löydä inspiraatiota asumiseen