𝗞𝗼𝘁𝗶 𝗸𝗲𝘀𝗸𝗲𝗹𝗹ä 𝗽𝘂𝗶𝘀𝘁𝗼𝗷𝗮, 𝗽𝘂𝗿𝗼𝗺𝗮𝗶𝘀𝗲𝗺𝗮𝗮 𝗷𝗮 𝗷ä𝗿𝘃𝗶𝗹𝘂𝗼𝗻𝘁𝗼𝗮
Härmälänrannassa ollaan kotona kaikkialla. Laiturilla, uimarannalla, puistossa, omenatarhassa ja lenkkipolulla. Lounaan voi syödä oman keittiön sijasta kortteliravintolassa. Työpäivän jälkeen voi sohvan sijaan istahtaa pehmeälle nurmelle. Mutta paras paikka rentoon oleskeluun on pian hiekkarantaa ja puistojakin lähempänä – uudessa Puistokorttelissa, jonka ensimmäinen asuintalo on As. Oy Tampereen Härmälänrannan Uno.
Muuttovalmiissa Unossa on 46 asuntoa, joissa on huoneita yhdestä neljään. Suuri osa kodeista on kahdeksankerroksiseen kerrostalo-osiossa, mutta muutama asunto sijaitsee matalammassa rivitalosiivessä. Jokainen koti on suunniteltu huolella, ja asunnoissa on leveät lasitetut parvekkeet sekä korkeat ikkunat.
Unoa ympäröivät kauniit puistomaisemat ja Härmälänrannalle ominainen vehreä tunnelma. Siksi on onni, että kerrostalo-osiossa on paljon kulmahuoneistoja, joista näkee moneen eri ilmansuuntaan. Länteen ja etelään avautuvissa kodeissa ihaillaan Härmälänojan pikkupuroa, kun taas talon itäisellä sivulla ikkunat aukeavat puistomaisen sisäpihan ääreen. Pohjoiseen aukeavista ikkunoista saattaa nähdä puiston ja puromaiseman lisäksi jopa Pyhäjärven.
Unoon on myönnetty RTS-ympäristöluokitus. Lue lisää osoitteesta skanska.fi/uno, kuinka ympäristöluokitus tukee kestävää ja vastuullista elämää.
Huomaathan, että visualisoinnit sekä mallisisustetun huoneiston kuvat eivät välttämättä ole tästä asunnosta. Kuvat ovat tästä kohteesta ja aina suuntaa antavia. Asunnon pohjakuvasta näet tämän huoneiston. Kysy lisää asuntomyyjältämme!
Lue lisää: skanska.fi/uno