Myytävät asunnot Tampere Kaukajärvi Saarenvainionkatu 11 F, 33710 Tampere

110 000 €49,5 m²

Saarenvainionkatu 11 F, 33710 Tampere2h + kk + vh+ p

2h+kk+vh+lasitettu parveke

Tyylikäs kaksio Kaukajärvellä - lähellä luontoa ja loistavien kulkuyhteyksien varrella. Lasitetulla parvekkeella hörppäät aamukahvit samalla ulkoilmasta nauttien.

Asunnon pintoja on päivitetty hyvällä maulla vuosina 2015-2016. Myös yhtiön puolesta remonttihuoletonta asumista on tiedossa vähintään viideksi vuodeksi eteenpäin: Kolmen talon taloyhtiö on käynyt läpi putkiremontin vuonna 2013 ja myös ikkunat ja vesikate on yhtiössä uusittu. Lisäksi hoitovastikelainana vuonna 2019 toteutettu maalämpöön siirtyminen tulee laskemaan asunnon jo nyt edullista hoitovastiketta entisestään tulevaisuudessa.

Asunto sijaitsee vain vajaan kilometrin päässä Kaukajärven keskustan palveluista. Lenkille ja hiihtämään pääset suoraan takapihalta. Juvankadulta noin 200 metrin päästä liikut läpi päivän busseilla parissakymmenessä minuutissa niin Tampereen keskustaan, TAYS:lle kuin Hervantaankin. Myös autoilijalle yhteydet mm. ohitustien ja Hervannan valtaväylän kautta ovat vähintäänkin hyvät.

Asunto vapautuu sopimuksen mukaan ja tarvittaessa nopeallakin aikataululla. Alueella myös vuokra-asunnot ovat kysyttyjä, joten kohde sopii hienosti myös sijoittajan salkkuun.

Älä säikähdä kuvia, vaan tule paikan päälle ihastumaan juuri sinulle sopivana ajankohtana.

Soita tai laita viesti (voit käyttää myös Oikotien viestiä):

Anni: 040 5787 890
Jere: 040 4129 784

Seuraavat esittelyt

Ei sovittuja esittelyitä. Ota yhteyttä kohteen ilmoittajaan sopiaksesi esittelystä.

Perustiedot

Sijainti
Saarenvainionkatu 11 F, 33710 Tampere
Kaupunginosa
Kohdenumero
15359819
Kerros
2 / 3
Asuinpinta-ala
49,5 m²
Tontin pinta-ala
5 270,1 m²
Huoneiston kokoonpano
2h + kk + vh+ p
Huoneita
2
Kunto
Hyvä
Lisätietoa vapautumisesta
Vapautuminen sopimuksen mukaan, tarvittaessa nopeastikin.
Keittiö
Keittokomero
Keittiön varusteet
Puutasot, astianpesukone, sähköliesi, liesituuletin, jää-pakastinkaappi, mukavasti säilytystilaa
Parveke
Kyllä
Parvekkeen lisätiedot
Lasitettu parveke, etelään
Kylpyhuoneen varusteet
Suihkukaappi, peilikaappi, laattaseinä, säädettävä lattialämmitys, rättipatteri/kuivausteline
Säilytystilat
Vaatehuone, jossa hyllyt ja naulakoita, kellarissa asuntokohtaiset irtaimistovarastot sekä yhteinen ulkoiluvälinevarasto/pyöräsuoja.
Ominaisuudet
Melko valoisat huoneet, hyvin ääntä eristävät seinät, isoissa ikkunoissa sälekaihtimet paitsi makuuhuoneessa pimennysverho.
Ikkunoiden suunta
Ikkunat ja lasitettu parveke etelään
Tulevat remontit
2018-2023 Julkisivun ja vesikaton välttämättömät huolto- ja korjaustoimenpiteet. Varsinainen julkisivusaneeraus suunnitteilla vasta 2023 jälkeen.
Tehdyt remontit
Asunnon kylpyhuone remontoitu 2013 putkistosaneerauksen yhteydessä tyylikkääksi. Keittiön, olohuoneen ja makuuhuoneen pintoja päivitetty laadukkailla materiaaleilla 2015-2016. Yhtiön korjauksia mm: Maalämpöön siirtyminen ja lämmön talteenotto 2019, Rapun oven koodilukitus 2019, Käyttövesi- ja viemäriputket 2013, Julkisivuelementtien saumaukset 2012, Ikkunat ja parvekeovet uusittu 2007, Lämmönsiirtimet ja jakolaitteet 1996, vesikate 1991-1996.
Saunan lisätiedot
Rakennuksessa taloyhtiön sauna
Asumistyyppi
Omistus
Palvelut
Kaukajärven keskustan palvelut (S-Market, terveysasema, apteekki, K-Supermarket, Tokmanni & ravintolat) - 900m, peruskoulu ja päiväkoti - 400m, kirjasto ja vapaa-aikatalo - 400m (,Kirjasto lähellä, Yläaste lähellä,Terveyskeskus lähellä, Lääkäriasema lähellä, Puisto lähellä, Koirapuisto lähellä, Päiväkoti lähellä, Ala-aste lähellä,)
Kohde on
Osakehuoneisto
Kiinteistötunnus
837-60-6180-8
TV-palvelut
KaapeliTV (Kuitu)
Tietoliikennepalvelut
Kuitu asuntoon, Tampereen puhelimen (ELMO) talokuitupalvelu

Hintatiedot ja muut kustannukset

Velaton hinta
110 000 €
Myyntihinta
110 000 €
Neliöhinta
2 222,22 € / m2
Hoitovastike
198,77 € / kk
Yhtiövastike yhteensä
198,77 € / kk
Vesimaksu
19,50 € / kk
Vesimaksun lisätiedot
Kiinteä 19,5€/hlö/kk, tasaus kerran vuodessa
Muut kustannukset
Saunavaraus 10€/kk, pysäköintilupa (alue) 15€/kk tai lämmitystolpallinen autopaikka 30€/kk.
Taloyhtiön tilat ja tuotot
Asuntokohtainen irtaimistovarasto, kylmiö, ulkoiluvälinevarasto/pyörävaja, kuivaushuone.

Talon ja tontin tiedot

Taloyhtiön nimi
Asunto Oy Saarenaura
Rakennuksen tyyppi
Kerrostalo
Rakennusvuosi
1970
Kerroksia
3
Taloyhtiössä on sauna
Kyllä
Rakennusmateriaali
Betonielementti
Kattomateriaali
Huopa
Kattotyyppi
Tasakatto
Ilmanvaihto
Koneellinen, lämmön talteenotolla
Kiinteistön antennijärjestelmä
Kaapeli
Tontin koko
5 270,1 m²
Tontin omistus
Oma
Kiinteistönhoito
Kartanon kiinteistöpalvelut Oy
Isännöinti
Tampereen ammatti-isännöitsijät - Otto Keskinen
Harrastusmahdollisuudet
Mahtavat ulkoilumaastot alkavat suoraan takapihan laajalta nurmialueelta. Talvella hiihtolatu Vehmaisten ulkoilumajalle. Jalkapallokenttä ja kuntosali myös kivenheiton päässä. (,Jäähalli lähellä, Uimaranta lähellä, Urheiluhalli lähellä, Jalkapallokenttä, Kuntosali lähellä, Ulkoilureittejä, )
Liikenneyhteydet
Loistavat yhteydet: Linja-autolinjat 9A, 9B, 32 ja 38 keskustan, TAYS:n, Hervannan, Annalan sekä Atalan suuntiin - pysäkille matkaa n. 200m. (,Bussipysäkki lähellä, Yöbussin pysäkki lähellä, Sujuvat yhteydet omalla autolla, Paljon parkkitilaa,)
Pihan kuvaus
Omenapuita, pihakeinu, lasten keinu
Lämmitys
Maalämpö (,Maalämpöpumppu,)

Tilat ja materiaalit

Pysäköintitilan kuvaus
Saatavilla sekä aluepysäköintilupia että lämmityspistokkeellisia paikkoja. (,Pistokkeellisia autopaikkoja,)
Pintamateriaalit
Keittiössä vinyylilattia, tasot puuta. Olohuoneessa ja makuuhuoneessa parkettilattia, eteisessä ja kylpyhuoneessa laattalattia.

Ota yhteyttä ilmoittajaan

Anni Rantanen
Puh: +358405787890
Anni Rantanen
Anni Rantanen
Puh: +358405787890

Ota yhteyttä ilmoittajaan

Soita

Ilmoita epäilyttävästä kohteesta Oikotien asiakaspalveluun

Oikotien kohdeilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta, varmista tiedot kohteen virallisesta esitteestä.