Oma tontti, kivitalo, maalämpö ja autotalli. Tässä 2008 valmistuneessa kodissa yhdistyvät ne kaikki.
Laadukkaasti toteutetun talon tilat sijoittavat kahteen kerrokseen. Sisäänkäyntejä on kaksi, joista toinen on laatoitettuun eteiseen ja toinen kodinhoitohuoneeseen, joka varsinkin lasten tai lemmikkien kanssa on hyvin käytännöllinen. Keittiö on laadukkaasti varusteltu ja esimerkiksi kivitasot kestävät kovempaakin kulutusta. Keittiön yhteydessä on myös leivinuuni. Ruokailutilaa voi jatkaa kesäaikaan myös terassille, johon on käynti keittiöstä. Olohuoneen hulppea huonekorkeus yhdistettynä ikkunoiden loistaviin ilmansuuntiin tekee olohuoneesta erittäin viihtyisän tilan. Kodin päämakuuhuone on alakerrassa ja sieltä on myös suora kulku kylpyhuoneeseen sekä vaatehuoneeseen.
Loput makuuhuoneet löytyvät toisesta kerroksesta. Yläkerran aula on tilava ja toimiikin hienosti esimerkiksi elokuvan katseluun tai pelailuun perheen kesken. Tästä kerroksessa sijaitsee myös kodin näyttävät saunatilat. Saunan viereen on myös rakennettu lasitettu parveke, jossa on poikkeuksellisena yksityiskohtana myös lattialämmitys.
Hyvin hoidettu aurinkoinen piha on kulkuväyliä ja terassia lukuun ottamatta nurmipinnalla ja pihaa ympäröi korkea pensasaita, joka lisää yksityisyyttä tällä kulmatontilla. Kokonaisuuden kruunaa lämmin autotalli, jonka yhteydessä on myös varastotilaa.
Sijaintina merellinen Oulunlahti on loistava. Kävelymatkan päästä löytyvät päiväkoti, Oulunlahden koulu sekä viime vuosina kunnostettu uimaranta. Kulkuyhteydet ympäri Oulua ovat ensiluokkaiset liikuitpa sitten omalla autolla, julkisilla tai polkupyörällä.
Varaa oma esittelyaikasi:
Toni Haapakoski
Kiinteistönvälittäjä, LKV
0405698682
toni@bo.fi