Omakotitalo/kesäkoti maaseudun rauhasta
Tiiliverhoiltu, pieteetillä rakennettu talo ollut viime vuodet kesäkäytössä. Toiminut hyvin, muttei voi antaa 5 vuoden takuuta. Keskuslämmitys toimii puilla ja sähköllä. Talossa 3 makuuhuonetta, keittiö, ruokailuhuone, olohuone, saunaosasto, kaksiosainen kellari sekä varasto (ilmoitetut pinta-alat arvioituja). Rakennettu 1968-1969, putket uusittu ja tehty pintaremontti 1998, kunto asiallinen. Keittiössä kaunis, hyvin toimiva puuhella ja leivinuuni. Pihassa lisäksi navetta (kunto välttävä), taempana peltinen, siisti traktori-autotalli, vanha sauna-liiteri sekä lato. Kaunis, helppohoitoinen pihapiiri marjapensaineen, sijainti hyvän mutta rauhallisen tien varressa, talo noin 70 metriä tiestä.
Rakennukset ovat osa metsätilaa, joka on myös tällä hetkellä myynnissä. Tämän takia rakennusten ostaja voi vielä toistaiseksi itse määrittää haluamansa tontin koon. Perustontti sisältää noin 1,5 hehtaaria pihaa ja entisiä peltomaita. Halutessaan ostaja voi ostaa lisäksi 4,45 hehtaarin metsäalueen talon ympäriltä. Tila soveltuu monenlaiseksi eläintilaksi, kesäkäyttöön tai muuten vaan maaseudun rauhaan rakastuneelle.
Vajaan kahden kilometrin päässä Valkeislampi, jossa rauhaisa yhteisranta: kaikkien käytössä vene, laituri ja viihtyisä grillikota.
Saunakylällä uinti- ja kalastuslampia lyhyen pyörämatkan päässä. Sieni- ja marjamaat alkavat pihan perältä. Kyyjärven keskustan monipuoliset palvelut (ruokakauppa, apteekki, kauppakeskus Paletin erikoisliikkeet, huoltoasema, ravintola, kampaaja, pankki jne.) vain 20 minuutin ajomatkan päässä sekä Möttösen (Perho) mainio rautakauppa vieläkin lähempänä! Salamajärven kansallispuiston upeat retkeilyreitit reilun 20 km päässä.
Soita 0405744075 ja pyydä näyttöä, tulemme mielellämme.