Myytävät asunnot Kuopio Sotkanniemi Nuottisaarentie 1, 70870 Kuopio

558 000 €232,5 m²

Nuottisaarentie 1, Sotkanniemi, Kuopio5h,k,rt,s

Arjen luksusta ja ylellisiä yksityiskohtia Kallaveden rannalla!

Kaunis koti suorastaan tulvii valoa, sillä ikkunoita on jokaiseen ilmansuuntaan. Maisemat ovat silmiä hivelevät, ja niitä voi katsella muun muassa erillisestä ruokailutilasta tai mahtavan kokoisen salin puolelta. Ruokailutilaan mahtuu syömään isompikin seurue, sillä sinne saa sijoitettua mainiosti ruokailuryhmän kahdeksalle tai jopa kymmenelle hengelle. Salin puolella on kaunis valkoinen takka, jota voi rauhoittua katselemaan talvi-iltoina. Tila mahdollistaa runsaasti vaihtoehtoja erilaisille sisustusratkaisuille.

Avoin keittiö tarjoaa loistavat mahdollisuudet kokkailuun ja leipomiseen. Koko perhe mahtuu tekemään ruokaa yhdessä, sillä keittiössä on huimasti laskutilaa. Saarekkeessa on induktiolieden lisäksi kaasuliesi vaativammalle kokille. Myös kaappitilaa on runsaasti, sillä kaapistot ympäröivät koko keittiötä. Keittiöön saa sijoitettua hyvin myös pienemmän pöydän arkiruokailuun. Alakerran kylpyhuoneessa on kauniit kaakelit ja kaksi sadevesisuihkua, jotka luovat ihanaa spa-tunnelmaa.

Yläkerrassa on kolme hyvänkokoista makuuhuonetta sekä erillinen kylpyhuone. Upea suihkuseinä mustilla karmeilla tuo ilmettä vaaleansävyiseen kaakeloituun kylpyhuoneeseen.

Omaa rantaviivaa on noin 80 metriä ja tasaiselle etelärantatontille on upean päärakennuksen lisäksi tehty tunnelmallinen savusauna, reilunkokoinen rantasauna oleskelutiloineen sekä tilava autotalli/varastorakennus. Keskustaan on noin puolen tunnin ajomatka ja Matkuksen kattavat palvelut ovat vain reilun vartin päässä.

Tämä koti on upeudessaan uniikki. Tule ihastumaan paikan päälle!

Seuraavat esittelyt

Ei sovittuja esittelyitä. Ota yhteyttä kohteen ilmoittajaan sopiaksesi esittelystä.

Perustiedot

Kaupunginosa
Sotkanniemi
Kohdenumero
672742
Kerros
2 / 2
Kerroksen lisätiedot
Ylin kerros
Asuinpinta-ala
232,5 m²
Kerrosala
265 m²
Tontin pinta-ala
5 400 m²
Kokonaispinta-ala
265 m²
Huoneiston kokoonpano
5h,k,rt,s
Huoneita
5
Kunto
Hyvä
Lisätietoa vapautumisesta
Sopimuksen mukaan
Keittiön varusteet
Jääkaappi, pakastekaappi, kylmiö, erillisuuni, keraaminen liesi, kaasuliesi, liesituuletin, mikroaaltouuni, astianpesukone, kaapistot, kiinteät valaisimet, pöytätasojen materiaali kivi ja puu
Parveke
Kyllä
Kylpyhuoneen varusteet
Sauna, sähkökiuas, kylpyhuone, erillinen wc x 2, suihku x 2 ak, 1 x yk, suihkuseinä, peilit, allaskaappi, pesukoneliitäntä khh, lattialämmitys,pyykinpesukone kodinhoitohuoneessa
Säilytystilat
Ulkovarasto
Rannan suunta
Etelä
Rannan pituus
noin 80 m
Rannan omistus
Oma ranta
Asunnossa sauna
Kyllä
Asumistyyppi
Omistus
Palvelut
Palvelut: Matkus. Koulut: Vehmasmäen koulu, linja-auto koulukuljetus. Päiväkoti: Vehmasmäki.
Kohde on
Kiinteistö
Kiinteistötunnus
297-432-8-17
Ensiesittelyssä
Ei
Postitoimipaikka
HILTULANLAHTI

Hinta

Myyntihinta
558 000 €
Kiinnitykset
300 000,00 €
Lainalaskuri

Asuinkustannukset

Kiinteistövero
n. 916 € /v

Talon ja tontin tiedot

Uudiskohde
Ei
Rakennuksen tyyppi
Omakotitalo
Rakennusvuosi
2002
Rakennuksen käyttöönottovuosi
2002
Kerroksia
2
Rakennusmateriaali
Puu
Kattomateriaali
Tiili
Kattotyyppi
Harja
Energialuokka
Ei energiatodistusta Kohteella ei ole lain edellyttämää energiatodistusta ja sen vuoksi energialuokka ei ole tiedossa
Energiatodistus
Ei lain edellyttämää energiatodistusta
Kunnallistekniikka
Vesijohto: Vesiosuuskunta. Viemäröinti: Pienpuhdistamo. Vehmasmäen vesiosuuskunnan osakas.
Tontin koko
5 400 m²
Tontin omistus
Oma
Kaavoitustiedot
Kuopion kaupunki
Kaavatilanne
Yleiskaava, rakennuslupa, käyttöönottotarkastus. Kuopion kaupunki
Liikenneyhteydet
Bussi
Vesistön kuvaus
Kallavesi
Rakennusoikeus
Kokonaisrakennusoikeus 316,0 m2. Rakennusoikeus ylitetty poikkeamisluvalla
Lämmitys
Sähkö. ak lattialämmitys ja yk kattolämmitys
Kunnan numero
297

Tilat ja materiaalit

Pintamateriaalit
Keittiö: lattia:tammiparketti, seinät:maali. Olohuone: lattia:tammiparketti, seinät:maali. Makuuhuone 1: lattia:tammiparketti, seinät:tapetti. Makuuhuone 2: lattia:tammiparketti, seinät:tapetti. Makuuhuone 3: lattia:tammiparketti, seinät:maali. Kodinhoitohuone: lattia:laatta, seinät:maali. Sauna: lattia:laatta, seinät:paneeli. Kylpyhuone: lattia:laatta, seinät:laatta. Eteinen: lattia:laatta, seinät:maali. Wc: lattia:laatta, seinät:laatta/ tapetti.

Ota yhteyttä ilmoittajaan

Irma Hätinen
Myyntineuvottelija, KiAT
Puh: 050 314 1435
Puijonkatu 25, 70100 Kuopio
Puh: 010 258 8505

Muut toimistot

Lainalaskuri
Irma Hätinen
Myyntineuvottelija, KiAT
Irma Hätinen
Myyntineuvottelija, KiAT
Puh: 050 314 1435

Ota yhteyttä ilmoittajaan

Soita

Ilmoita epäilyttävästä kohteesta Oikotien asiakaspalveluun

Oikotien kohdeilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta, varmista tiedot kohteen virallisesta esitteestä.