Myytävät asunnot Kerava Kaleva Linkokuja 4, 04230 Kerava

197 000 €77 m²

Linkokuja 4, 04230 Kerava3h,k,s

Etsitkö kotia rauhalliselta paikalta, mutta silti läheltä palveluita? Tässä voisi olla etsimäsi.

Päättyvän kadun varrella keskellä Keravan Kalevaa tämä persoonallinen rivitalokolmio odottaa uusia asukkaita. Asunnosta löytyy kaksi makuuhuonetta, joissa toisen yhteydessä vaatehuone. Olohuone on tilava ja ruokapöydälle on oma tila keittiön jatkona. Laadukkaassa A la Carte-keittiössä on tammiovet ja marmoritaso. Kylpyhuoneesta löytyy poreamme ja oman saunan kiuas on uusittu alkuvuodesta 2019. Erillinen wc helpottaa aamuruuhkia. Olohuoneesta pääset suojaisalle ja isolle takapihalle rentoutumaan vaikka hyvän kirjan kanssa.

Pienen, neljän huoneiston yhtiön myötä myös kuukausittaiset kulut on saatu pidettyä alhaisina. Autolle on oma sähköpistokkeellinen paikka heti ovesta astuttaessa ja asuntokohtaisen ulkovaraston lisäksi yhtiöstä löytyy myös kylmäkellari.

Käyttövesiputket, salaojat ja vesikatto on uusittu eli näistäkään ei tarvitse huolehtia! Sovitaan aika ja lähdetään katsomaan mahdollisesti tulevaa kotiasi.

Seuraavat esittelyt

Ei sovittuja esittelyitä. Ota yhteyttä kohteen ilmoittajaan sopiaksesi esittelystä.

Perustiedot

Sijainti
Linkokuja 4, 04230 Kerava
Kaupunginosa
Kohdenumero
663653
Asuinpinta-ala
77 m²
Tontin pinta-ala
1 530 m²
Kokonaispinta-ala
77 m²
Huoneiston kokoonpano
3h,k,s
Huoneita
3
Kunto
Hyvä
Lisätietoa vapautumisesta
Sopimuksen mukaan
Keittiön varusteet
Jääkaappi, pakastekaappi, keraaminen liesi, liesituuletin, astianpesukone, kaapistot, marmoritasot. A la carte -keittiö tehty v. 2006.
Parveke
Ei
Kylpyhuoneen varusteet
Sauna, sähkökiuas 2019, kylpyhuone, erillinen wc, suihku, poreallas, peilikaappi, pesukoneliitäntä, lattialämmitys kylpyhuoneessa. Kylpyhuone remontoitu 2005, erillinen wc 2011.
Säilytystilat
Vaatehuone, ulkovarasto, häkkikomero, jäähdytetty komero
Näkymät
koillinen-lounas
Tulevat remontit
Taloyhtiön 5-vuotissuunnitelma: sadevesijärjestelmän toimivuuden parantaminen, ilmanvaihtoventtiilien asennus huoneistojen makuuhuoneisiin ja kylpyhuoneisiin (osakas asennuttaa ja kustantaa). Ilmanvaihtoputkien eristämistä jatketaan, talon maalausta jatketaan.
Tehdyt remontit
Käyttövesiputket 2004. Väliaidat 2009. Salaojaremontti 2014. IV-kanavien puhdistus ja säätö 2017. Vesikatto 2018.
Asunnossa sauna
Kyllä
Asumistyyppi
Omistus
Palvelut
Palvelut: Lähikauppa n. 400m, Keravan keskustan palvelut n. 1,5km. Koulut: Kalevan koulu, 1-5 lk, n. 650m. Kurkelan koulu, 1-9 lk, n. 1km. Päiväkoti: Kävellen n. 200m. Jäähalli ja urheilupuisto n. 1km.
Kohde on
Osakehuoneisto
Ensiesittelyssä
Ei
Postitoimipaikka
KERAVA

Hintatiedot ja muut kustannukset

Velaton hinta
197 000 €
Myyntihinta
187 462,50 €
Neliöhinta
2 558,44 € / m2
Rahoitusvastike
135 € / kk
Hoitovastike
270 € / kk
Yhtiövastike yhteensä
405 € / kk
Vesimaksun lisätiedot
14,00 € / hlö / kk
Lunastettavan vuokratontin vastike
0 € / kk
Vuokratontin lunastusosuus
0 €

Talon ja tontin tiedot

Uudiskohde
Ei
Taloyhtiön nimi
Asunto Oy Linkokuja 4
Rakennuksen tyyppi
Rivitalo
Rakennusvuosi
1980
Huoneistojen lukumäärä
4
Liiketilojen pinta-ala
0 m²
Liikehuoneistojen lukumäärä
0
Rakennuksen käyttöönottovuosi
1980
Hissi
Ei
Taloyhtiössä on sauna
Ei
Rakennusmateriaali
Puu
Kattotyyppi
Harja
Energialuokka
Ei energiatodistusta Kohteella ei ole lain edellyttämää energiatodistusta ja sen vuoksi energialuokka ei ole tiedossa
Energiatodistus
Ei lain edellyttämää energiatodistusta
Tontin koko
1 530 m²
Tontin omistus
Oma
Kiinteistönhoito
Osakkaat
Isännöinti
Raimo Varis, Linkokuja 4 C, p. 0405504720
Kaavatiedot
Keravan kaupunki
Kaavatilanne
Asemakaava.
Liikenneyhteydet
Rautatieasema n. 1,7km, bussi n. 200m
Lämmitys
Kaukolämpö
Kunnan numero
245

Tilat ja materiaalit

Yhteiset tilat
Kellarikomerot, satelliittiantenni, kylmäsäilytystilat
Pintamateriaalit
Keittiö: tammimosaiikki. Olohuone: tammimosaiikki. Makuuhuone 1: tammimosaiikki. Makuuhuone 2: tammimosaiikki. Sauna: laattalattia, seinät paneloitu. Kylpyhuone: laatta. Wc: marmorilattia, seinät laatta.

Ota yhteyttä ilmoittajaan

Mika Sipilä
Myyntineuvottelija
Puh: 040 480 9203
Paasikivenkatu 3, 04200 Kerava
Puh: 010 254 2520
Lainalaskuri
Lainalaskuri
Mika Sipilä
Myyntineuvottelija
Mika Sipilä
Myyntineuvottelija
Puh: 040 480 9203

Ota yhteyttä ilmoittajaan

Soita

Ilmoita epäilyttävästä kohteesta Oikotien asiakaspalveluun

Oikotien kohdeilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta, varmista tiedot kohteen virallisesta esitteestä.