Myytävät asunnot Kaarina Littoinen Pirjeläntie 12 D, 20660 Kaarina

499 500 €128,5 m²

Pirjeläntie 12 D, 20660 Kaarina4-5 h + avok + s + var

Arki voi tuntua myös lomalta, kun ympäristö on oikea. Littoisten järven rannalla sinun on mahdollista kastaa työpäivän jälkeen varpaat kirkkaaseen veteen, nousta suppilaudan päälle tai muuten vaan nauttia pienistä hetkistä luonnon hemmottelemana. SAFA-arkkitehti Vesa Arosuon suunnittelema kymmenen hulppean asunnon kokonaisuus As Oy Tallvik sijoittuu paraatipaikalle Littoisten järven rannalle vehreälle rinnetontille, jossa neljä vaikuttavaa taloa suuntaa suuret ikkunansa upeisiin maisemiin.

Suunnittelussa on panostettu erityisesti jokapäiväisten toimintojen sujuvuuteen, säilytystiloihin, pohjaratkaisuihin sekä viimeisen silauksen tekeviin yksityiskohtiin. Lämmitysmuotona toimii sekä ekologinen että taloudellinen maalämpö yhdistettynä asumismukavuutta lisäävään vesikiertoiseen lattialämmitykseen. Jokaisessa asunnossa on haluttu ottaa kaikki ilo irti järvimaisemasta muun muassa suurien lattiasta kattoon ulottuvien ikkunoiden muodossa. Vaikka pohjaratkaisut ovatkin pääpiirteittäin keskenään samankaltaisia kahden tason ratkaisuja, on niissä haluttu huomioida erilaisten ja erikokoisten perheiden tarpeet pohjien muunneltavuudella. A- B- ja D-taloissa sinulla on mahdollisuus teettää lisätyönä arkiolohuoneesta neljäs makuuhuone. Asuntoihin astellaan yläkerrasta, jossa vastassa tervehtii järvimaisema sekä keittiön ja olohuoneen muodostama avara tila, jota jakaa eteisen kaapisto. Jo sisään astuttaessa katseen vangitsee kaunis kierreportaikko pinnakaiteineen ja trendikkäine lasiseinineen. Yläkertaan sijoittuu myös arkea helpottava pieni kylpyhuone suihkuineen sekä hurmaava päämakuuhuone upeine ikkunoineen. L:n mallinen keittiö on aktiivisemmankin kotikokin unelma. Tästä keittiöstä löytyy niin lasku- kuin säilytystilaakin, sekä tietysti laadukkaat integroidut kodinkoneet. Keittiön tasosta kattoon ulottuva ikkuna tuo tilaan luonnonvaloa aina keittiön sylissä sijaitsevaan ruokailutilaan asti, jossa on tilaa suurelle ruokapöydälle.

Tallvikin asukkaana pääset nauttimaan järvelle suuntaavasta koko asunnon levyisestä led-valoin valaistusta katetusta terassista sekä etupihan katetusta kuistista. Ulkoporeallasvarauksen ansiosta sinulla on mahdollisuus pulahtaa rentouttaviin poreisiin työpäivän päätteeksi. Sisätilojen ja terassien lisäksi pihapiirit on viimeistelty istutuksia, asfaltoitua pihaa, autopaikkoja sekä -katoksia myöden. Pihasuunnittelusta vastaa Eden-ohjelmastakin tuttu Minna Toivanen. Pääosaa näyttelee kuitenkin upea ympäröivä luonto järvineen sekä komeine lehti- ja havupuineen. Taloyhtiön yhteinen ranta viimeistellään hiekalla ja laiturilla, jonka nokkaan nousee näyttävä lasiseinillä varusteltu lämmitetty ja paneloitu uimahuone.

D-taloon ajetaan Pirjeläntien puolelta, jolloin pihaan ei seinänaapurin lisäksi aja kukaan muu. D-talon asukkaana sinulla on käytössä kaksi katettua autopaikkaa, joista on lyhyt matka etuovelle.
Lisätietoa kohteesta www.asoytallvik.fi ja lisätietoa rakentajasta sekä referenssejä www.hirvensalontalonrakennus.fi

Seuraavat esittelyt

Ei sovittuja esittelyitä. Ota yhteyttä kohteen ilmoittajaan sopiaksesi esittelystä.

Perustiedot

Sijainti
Pirjeläntie 12 D, 20660 Kaarina
Kaupunginosa
Kohdenumero
9787078
Kerros
1 / 2
Asuinpinta-ala
128,5 m²
Tontin pinta-ala
6 970 m²
Kokonaispinta-ala
132,5 m²
Huoneiston kokoonpano
4-5 h + avok + s + var
Huoneita
5
Kunto
Uusi
Lisätietoa vapautumisesta
7/2020
Keittiön varusteet
Työtasot: laminaatti. Kylmäsäilytys: jääkaappi, pakastin. Varustus: liesituuletin, astianpesukone.
Parveke
Ei
Kylpyhuoneen varusteet
Varustus: suihku.
Säilytystilat
ulkovarasto
Asunnossa sauna
Kyllä
Saunan lisätiedot
sähkökiuas
Asumistyyppi
Omistus

Hintatiedot ja muut kustannukset

Velaton hinta
499 500 €
Myyntihinta
152 621 €
Neliöhinta
3 887,16 € / m2
Rahoitusvastike
1 619,10 € / kk
Hoitovastike
321,25 € / kk
Vesimaksun lisätiedot
oma mittari

Talon ja tontin tiedot

Uudiskohde
Ei
Taloyhtiön nimi
As Oy Tallvik, Kaarina
Rakennuksen tyyppi
Rivitalo
Rakennusvuosi
2020
Rakennusvuoden lisätiedot
2020
Huoneistojen lukumäärä
10
Kerroksia
2
Hissi
Ei
Taloyhtiössä on sauna
Ei
Rakennusmateriaali
puu, betoni
Kiinteistön antennijärjestelmä
kaapeli-tv
Tontin koko
6 970 m²
Tontin omistus
Oma
Kiinteistönhoito
Asukkaat. Kiinteistönhoidon lisätiedot: Talven huoltotyöt ostopalveluna
Kaavatiedot
Kaarinan kaupunki
Kaavatilanne
Asemakaava
Lämmitys
maalämpö

Tilat ja materiaalit

Pysäköintitilan kuvaus
autokatoksia 12, sähköpistokkeita 8,
Pintamateriaalit
Lattia: Keittiössä: parketti. Pesutiloissa: laatta. Erillisessä WC:ssä: laatta. Olohuoneessa: parketti. Makuuhuoneessa: parketti. Saunassa: laatta. Kodinhoitohuoneessa: laatta. Seinät: Keittiössä: maalattu. Pesutiloissa: kaakeli. Olohuoneessa: maalattu. Makuuhuoneessa: maalattu. Saunassa: puu.

Ota yhteyttä ilmoittajaan

Jaakko Kaitanen
Kiinteistövälittäjä
Puh: 0445023569
Kristiinankatu 2 b A 2, 20100 Turku
Puh: 044 5023569
Jaakko Kaitanen
Kiinteistövälittäjä
Jaakko Kaitanen
Kiinteistövälittäjä
Puh: 0445023569

Ota yhteyttä ilmoittajaan

Soita

Ilmoita epäilyttävästä kohteesta Oikotien asiakaspalveluun

Oikotien kohdeilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta, varmista tiedot kohteen virallisesta esitteestä.