- Kohdenumero
- 21910011
- Kerros
- 2 / 5
- Asuinpinta-ala
- 45 m²
- Tontin pinta-ala
- 3 496 m²
- Kokonaispinta-ala
- 45 m²
- Pinta-alojen lisätiedot
- yhtiöjärjestyksen mukainen, isännöitsijäntodistuksen mukainen Pinta-alaa ei ole tarkistusmitattu.
Kohteen markkinoinnissa käytetään mittatiedoilla varustettua pohjapiirrosta. Pohjapiirroksen tarkoitus on helpottaa ostajan ostopäätöstä ja selvittää asunnon nykyinen huonejako. Ostaja on tietoinen, että pohjakuva on suuntaa antava, ei mittakaavassa, eikä perustu virallisiin piirustuksiin. Pohjapiirroksessa näkyvät mitat on luotu automaattisesti 3D-skannauksesta (leveys x pituus), eikä niiden oikeellisuutta ole tarkistettu. Pohjapiirroksessa näkyvät mitat ovat suuntaa antavia ja ne voivat näin ollen poiketa todellisista mitoista. Mitat tulee tarkistaa esimerkiksi remonttia suunniteltaessa. Mittauskohdat on merkitty kuvaan pienillä kolmioilla. Välitysliike, myyjä, eikä pohjakuvan laatija ole vastuussa, mikäli pohjakuvan mittasuhteet eivät todellisuudessa vastaa pohjakuvassa mainittuja mittasuhteita. Asunnon ostajan on tärkeää ymmärtää, että mittasuhteet voivat heittää kuvassa mainitusta enemmän tai vähemmän. Myytävän kohteen pinta-alatiedot selviävät myyntiesitteestä, eikä pohjakuvan mittatietojen pohjalta voida laskea/olettaa muita pinta-alatietoja.
- Huoneiston kokoonpano
- 2h,avok, kph,s, las.parveke
- Huoneita
- 2
- Kunto
- Hyvä
- Lisätietoa vapautumisesta
- sopimuksen mukaan
- Keittiön varusteet
- VARUSTUS:Induktioliesi
Liesituuletin
Uuni
Hana
Kaapisto
Allas
Astianpesukone
Jääkaappipakastin
TYÖTASO: kivi
SEINÄT: Maali
LATTIA: Laatta
- Parveke
- Kyllä
- Parvekkeen lisätiedot
- Tyyppi: lasitettu. Suunta: länsi
- Kylpyhuoneen varusteet
- Pesutilojen kuvaus: VARUSTUS:
Suihku
Suihkuseinä
Wc istuin
Pesukoneliitäntä
Hana
Allas
Peilikaappi
Allaskaapisto
Lattialämmitys
LATTIA: Laatta
SEINÄT: Laatta
.
- Tulevat remontit
- 2025 Viemäreiden kuntokartoitus, kuvaus ja painehuuhtelu
2026 Märkätilojen kosteuskartoitus
2027 Mahdollinen ovipuhelinjärjestelmän uusiminen
2028 4 G-hissihälytysjärjestelmän mahdollinen muutosasennus
2028 Palovaroittimien uusiminen
Lukijan on huomattava, että kunnossapitotarveselvitys 2025 on hallituksen näkemys kunnossapitotarpeista viiden vuoden aikana. Päätökset mahdollisesti käynnistettävien kunnossapitotöiden ja muutostöiden suunnittelusta, toteutuksesta sekä rahoituksesta tehdään yhtiökokouksessa erikseen. Mainitut toimenpiteet saattavat aikaistua tai myöhentyä. Myyjä ei vastaa taloyhtiön myöhemmin päättämistä kunnossapito toimenpiteistä ja niistä aiheutuvista huoneistolle tulevista kustannuksista.
- Tehdyt remontit
- 2016 keittiö, kaikki pinnat, kph kalusteet, sauna.
2021 ilmalämpöpumppu TALOYHTIÖSSÄ: 2009 Suoritettu Vetoisuuskartoitus. Ikkunoiden tiivistys. Numerovalaisimen hankinta ulkoportaisiin. Lämmönjakohuoneen huolto ja korjaukset. Kaukolämmön suuntasiirron lasku. Monitoimitilan tuloilmakoneen uusiminen. 2010 Suoritettu Lämmönjakohuoneen huolto; patteriverkoston suuntasiirron lasku, VAK:n muutos-/lisäkytkennät Lonix Oy:ltä, poistoilmakoneiden tehokkuuksien aikasäädöt, ulkoilmatermostaattirajauksen kytkentä. Portaikkojen savunpoistojärjestelmän huolto ja akkujen uusinta. Kaiteiden laitto A-ja Bulkoportaaseen ja C-portaan aulaportaisiin. 2011 Suoritettu LVI-järjestelmien puhdistus ja huoltotyöt. C-portaan huippuimurin uusinta 2012 Suoritettu A-portaan huippuimurin uusinta ja kaikkien muiden huippuimureiden hihnojen, hihnapyörien ja laakereiden uusinta. Lisälumiesteiden rakennuttaminen peltikatolle kulkureittien kohtiin. 2013 Suoritettu B-portaan hissin käyttöjärjestelmän (taajuusmuuntajan) uusiminen, jätehuoneen lattian maalautus. Lipputangon uusiminen. Varastohuoneistojen lukkojen uusiminen Sento-avaimelle sopivaksi avainhankintoineen. 2014 Suoritettu Ulkovarastojen maalautus, vuotokaukaloiden hankinta ja asennuttaminen tiskikoneiden alle, raja-aitojen korjausta 2015 Suoritettu Ulkovarastojen maalautus, vuotokaukaloiden hankinta ja asennuttaminen tiskikoneiden alle, raja-aitojen korjausta 2016 Suoritettu Patteriverkoston perussäätö ja patteriventtiilien ja -termostaattien vaihto. 2017 Suoritettu Pesualtaiden viemäriputket vaihdettiin ja lähes kaikkiin altaisiin asennettiin Prevex 2018 Suoritettu Rakennettiin tontille väliaita yhteistyössä naapuriyhtiön kanssa sekä korjattiin hissien puhelinyhteys 2019 Suoritettu Saneerattiin yhtiön piha-alue 2020 Suoritettu Patteriverkoston lämmönsiirrin uusittiin, valvonta-ja automaatiokeskus modernisoitiin 2021 Suoritettu Ilmanvaihtojärjestelmän nuohous ja säätö (tehty viimeksi 2011, suositusväli 10 vuotta), korvausilmaventtiilien huolto, osan huippuimureiden uudistaminen. 2022 Julkisivupinnoitteen osittainen uusiminen. Huoneistoikkunoiden korjaukset, vaihe 3. WC-huuhtelulaitteiden uusiminen vaihe 2. Viemäreiden kuntokartoitus,
kuvaus ja painehuuhtelu. Mahdollinen ovipuhelinjärjestelmän uusiminen.
2025 Julkisivupinnoitteen osittainen uusiminen .
- Asunnossa sauna
- Kyllä
- Saunan lisätiedot
- Kuvaus: VARUSTUS: Sähkökiuas
SEINÄT: Paneeli
LATTIA: Laatta.
- Asumistyyppi
- Omistus
- Palvelut
- Palvelut: Alueella on useita kauppoja, ravintoloita, apteekki, kauneushoitola. ym. Kauppakeskus Hertsi on noin 1,2 km päässä, kauppakeskus Redi on noin 5 km ja kauppakeskus Itäkeskus noin 5 km päässä.
Lähikauppa K-Marketin löydät vaan 200 m päästä.
Koulut: Alueella Herttoniemenrannan peruskoulu. Päiväkoti: Alueella montaa päiväkotia, lähin Raita vaan 200m päässä.
- Kohde on
- Osakehuoneisto
- Tietoliikennepalvelut
- laajakaista