Laulaja David Bowien Karibianmeren saaristossa sijaitseva villa on nykyisin vuokrattavissa. Brittiläinen rock-legenda rakennutti Mandalay-nimisen villan Mustiquen saarelle vuonna 1989. Rakennuksen arkkitehdit ovat Arne Hasslqvist ja Robert Litwiller. Kiinteistö on saaren näyttävimpiä ja sen nykyinen omistaja on Mandalay Estate.

Mustiquen saaren pinta-ala on 5,7 km2, josta Mandalayn tontti ottaa noin  2,7 hehtaaria. Rakennukseen kuuluu myös uima-allas. Bowielle Mustiquen saari edusti fantasiasaarta.

 

Sisältä villa on Bali-tyylinen. Sisustuksessa on käytetty paljon Aasia-vaikutteisia eksoottisia elementtejä. Kaikki huonekalut sekä esineet ovat rocklegendan itse valitsemia. Sisustamisessa on avustanut myös Balilla asuva sisustussuunnittelija Linda Garland.

 

Mandalayn viimeistelymateriaaleista huokuu ylellisyys ja eksotiikka.

 

Sanomalehti Telegraphin mukaan Bowie halusi tehdä Mandalaysta mahdollisimman vähän Karibia-henkisen.

 

Bowie sanoi rakastavansa hyviä kliseitä ja hänelle Mandalay oli yksi kiva klisee.

 

Rakennuksessa on viisi makuuhuonetta – kaikilla niistä oma yksityinen kuistinsa, joista pääsee suoraan uima-altaan luo. Niiden lisäksi löytyy villasta vastaanottohuoneita, ruokailupaviljonki, pelaamishuoneita, työhuone sekä monia yksityisiä terasseja.

 

Päärakennuksen  lisäksi sijaitsee Mandalayn lähellä myös erillinen ”The Writer's Cottage” rakennus, jonka runoilija ja julkaisija Felix Dennis osti Bowielta vuonna 1995.

 

Länteen avautuvalla kukkulalla sijaitseva Mandalay tarjoaa mainion mahdollisuuden nauttia Mustiquen saaren auringonlaskuista, valkoisesta rantahiekasta ja turkoosinsinisestä vedestä. Mandalayn voi vuokrata viikoksi noin 35 000 eurolla ja minimi vuokra-aika on 7 päivää.

 

Tämä upea interiööri on peräisin omakotitalosta Vilnasta, jossa asuu nelihenkinen perhe. Talon interiöörin suunnitteli arkkitehti Ieva Prunskaite Prusta Ltd -arkkitehtitoimistosta.


Vuonna 2015 rakennetussa kaksikerroksisessa talossa on tilaa 120 m². Alakertaan sijoittuvat kaikki makuuhuoneet ja toiseen kerrokseen keittiö, ruokailu- ja oleskelutila.


Interiöörin suunnittelun lähtökohta oli, että se muodostaisi kauniin kokonaisuuden perheen jo olemassa olevien huonekalujen ja tekstiilien kanssa. Koska niiden sävy oli lämmin ja intensiivinen, käytti arkkitehti viimeistelyssä neutraalin harmaita, kylmän vivahteikkaita sävyjä. Viimeistelymateriaaleina on käytetty betonia, vaaleanharmaata puuta, metallia, lasia ja vaaleaa marmoria.


Vanhempien makuuhuone talon ensimmäisessä kerroksessa on lasiovien kautta suorassa yhteydessä kylpyhuoneeseen.


Ammeellista kylpyhuonetta piristää punainen patteri, jonka valmistaja on Terma.


Alakerran lastenhuoneista avautuvat kivat näkymät suoraan metsämaastoon.


Toinen kahdesta lastenhuoneesta, jossa katto, ikkuna- ja sängynpäätyseinä ovat betonia. Harmaa betonitausta korostaa hyvin värikkäitä esineitä.


Vastapainoksi huoneen kaksi muuta seinää maalattiin valkoisiksi.


Arkkitehdin mukaan hän ei halunnut alleviivata tilan eri elementtejä, vaan pikemminkin muodostaa niiden kesken dialogia. Talon toisessa kerroksessa toimii katseenvangitsijana korkea kirjahylly, joka erottaa lukunurkkauksen oleskelutilasta.


Sisustuksessa näkyy hyvin myös asukasperheen mieltymykset ja harrastukset.


Perheen eräs suuri intohimo on kokkaaminen, joten ravintolatasoinen laitteisto on keittiössä kaiketi kohdallaan.


Keittiön kaikki pinnat, valkoisia yläkaappeja lukuunottamatta ovat ruostumattomasta teräksestä. Keittiön valmistaja on liettualainen Gastrotechnika.


Perheen toinen suuri harrastus, matkustaminen, näkyy tilassa eksoottisina huonekaluina ja tekstiileinä.


Jykevä Magisin ruokapöytä sointuu hyvin yhteen eksoottisten tuolien kanssa. Mustat riippuvalaisimet ovat yhtä aikaa moderneja ja eksoottisia. Kuten koko talon sisustuskin.

 

Linnunpönttöä tai käkikelloa muistuttava Bird Hut -retkeilymaja sijaitsee Kanadan Brittiläisessä Kolumbiassa Windermeren kylän lähettyvillä olevassa metsässä. Hauskannäköinen retkeilymaja tarjoaa yösijan kahdelle hengelle sekä lukuisille paikallisille lintulajeille.


Majan suunnittelija ja rakentaja on kanadalainen Studionorth-toimisto. Rakennuksen muodon ja materiaalivalintojen lähtökohtana oli se, että majan piti mahdollistaa pesimispaikka erilaisille lintulajeille. Samalla tavalla, kuten linnut rakentavat pesiään, käyttivät arkkitehdit Bird Hut -majan rakentamiseen lähiympäristöstä löytyviä materiaaleja.


Bird Hut nousee jaloillaan maanpinnasta korkeammalle. Sisäänkäynti majaan tapahtuu tikkaiden kautta, jotka johtavat pienelle etuoven edessä olevalle terassille. Kivipolku vie majalta luonnonlähteelle ja nuotiopaikalle. 


Ristikkäin asetetut orret, joihin maja nojaa, ovat peräisin lähettyvillä olevasta metsästä, joka kärsi hiljattain tulipalosta. Majaan vievien tikkaiden materiaalina on käytetty vanhan mökin terassin lautoja. Rakennuksen toinen pääty on päällystetty erikokoisilla seetripuupaanuilla, joissa on erikokoisia aukkoja lintujen pesäpönttöjä varten.


Pesäpöntöt majan sisältä katsottuna. Pesäpönttöjen sijoittelussa arkkitehdit huomioivat eri lintulajien pesimistottumukset. Esimerkiksi amerikanpalokärki on kookas lintu, joka etsii pesimispaikan noin 4,5–7,5 metrin korkeudelta maanpinnasta, kun taas pieni kerttu pesii noin 2,7 metrin korkeudella maanpinnasta. Bird Hut -majassa onkin erikokoisia pönttöjä erikokoisine sisäänpääsyaukkoineen sijoitettuna eri korkeuksille vastatakseen lintujen erilaisiin pesimistottumuksiin.


Jotta Bird Hutissa ollessa syntyisi tunne puun latvassa olemisesta, on kattomateriaalina käytetty läpinäkyvää polykarbonaattia. Tämä toimii myös passiivisena lämmittimenä – maja lämpenee kuin kasvihuone auringon paistaessa.


Majan passiivinen ilmanvaihto tapahtuu rakennuksen molemmissa päissä olevien pyöreiden ikkunoiden kautta. Kuvassa ulko-ovi.

 

Ovi sisältäpäin katsottuna.


Lintujen ja ihmisten lisäksi majassa viihtyy myös koira ja arkkitehtien mukaan Bird Hut on avoinna myös kaikille muille uteliaille metsän otuksille.


Bird Hut tunnelmallisessa iltavalaistuksessa.