Solo Circle House on osa Solo Houses -mallistoa. Valmistuessaan se oli toinen malliston mukaisesti rakennettu talo.

Solo Circle House sijaitsee Espanjassa, Matarrañan vuoristomaisemissa, lähes koskemattomien metsien keskellä. Lähin lentokenttä löytyy 1,5 tunnin ajomatkan päästä, mutta reilussa parissa tunnissa ajaa myös Barcelonaan tai Valenciaan.
 


Ympyrän muotoinen talo toimii vuokrattavana loma-asuntona. Sen ovat suunnitelleet belgialaisen Office-arkkitehtitoimiston arkkitehdit Kersten Geers ja David Van Severen.


Ympäröivä luonto oli arkkitehtien mielestä niin vaikuttava, että he loivat talosta mahdollisimman huomaamattoman.
 


Talo on kuin pyöreä, katettu käytävä. Luonto jatkuu välittömästi lasiseinien molemmin puolin, joten sisätiloissa kulkemisesta ja oleskelusta syntyy rentouttava metsäretki.
 


Talon seinät ovat liukuvia; ne voi halutessaan siirtää kokonaan syrjään, jolloin sisätilat yhdistyvät nopeasti piha-alueeseen.
 


Tiloja voi myös jakaa ilmavilla verhoilla. Makuuhuoneeseen valo siivilöityy kauniisti verkkometalliseinien läpi.
 


Ruokailutila sijoittuu keittiön ja oleskelutilan väliin. Ruokailuryhmän kaikki tuolit ovat Thonetin valmistamia ja kuvasta löytyvät mallit 214, 209 ja 107. Aprikoosin värisen seinän takana on oleskelutila.
 


Talon sisäpihalta löytyy avara terassi sekä virkistävä uima-allas, johon on mukava pulahtaa lämpimänä kesäpäivänä. 
 


Talo sijaitsee kaukana palveluista, joten se on suunniteltu täysin omavaraiseksi. Esimerkiksi sähkö tuotetaan aurinkopaneeleilla.
 


Käyttövesi puolestaan kerätään ja puhdistetaan sadevedestä katolla sijaitsevien vedenpuhdistimien avulla.
 


Mikäli kiinnostuit tästä lumoavasta talosta, voit vuokrata sen loma-asunnoksi Boutique Homes -sivuston kautta.
 

Tämä upea interiööri on peräisin omakotitalosta Vilnasta, jossa asuu nelihenkinen perhe. Talon interiöörin suunnitteli arkkitehti Ieva Prunskaite Prusta Ltd -arkkitehtitoimistosta.


Vuonna 2015 rakennetussa kaksikerroksisessa talossa on tilaa 120 m². Alakertaan sijoittuvat kaikki makuuhuoneet ja toiseen kerrokseen keittiö, ruokailu- ja oleskelutila.


Interiöörin suunnittelun lähtökohta oli, että se muodostaisi kauniin kokonaisuuden perheen jo olemassa olevien huonekalujen ja tekstiilien kanssa. Koska niiden sävy oli lämmin ja intensiivinen, käytti arkkitehti viimeistelyssä neutraalin harmaita, kylmän vivahteikkaita sävyjä. Viimeistelymateriaaleina on käytetty betonia, vaaleanharmaata puuta, metallia, lasia ja vaaleaa marmoria.


Vanhempien makuuhuone talon ensimmäisessä kerroksessa on lasiovien kautta suorassa yhteydessä kylpyhuoneeseen.


Ammeellista kylpyhuonetta piristää punainen patteri, jonka valmistaja on Terma.


Alakerran lastenhuoneista avautuvat kivat näkymät suoraan metsämaastoon.


Toinen kahdesta lastenhuoneesta, jossa katto, ikkuna- ja sängynpäätyseinä ovat betonia. Harmaa betonitausta korostaa hyvin värikkäitä esineitä.


Vastapainoksi huoneen kaksi muuta seinää maalattiin valkoisiksi.


Arkkitehdin mukaan hän ei halunnut alleviivata tilan eri elementtejä, vaan pikemminkin muodostaa niiden kesken dialogia. Talon toisessa kerroksessa toimii katseenvangitsijana korkea kirjahylly, joka erottaa lukunurkkauksen oleskelutilasta.


Sisustuksessa näkyy hyvin myös asukasperheen mieltymykset ja harrastukset.


Perheen eräs suuri intohimo on kokkaaminen, joten ravintolatasoinen laitteisto on keittiössä kaiketi kohdallaan.


Keittiön kaikki pinnat, valkoisia yläkaappeja lukuunottamatta ovat ruostumattomasta teräksestä. Keittiön valmistaja on liettualainen Gastrotechnika.


Perheen toinen suuri harrastus, matkustaminen, näkyy tilassa eksoottisina huonekaluina ja tekstiileinä.


Jykevä Magisin ruokapöytä sointuu hyvin yhteen eksoottisten tuolien kanssa. Mustat riippuvalaisimet ovat yhtä aikaa moderneja ja eksoottisia. Kuten koko talon sisustuskin.

 

Linnunpönttöä tai käkikelloa muistuttava Bird Hut -retkeilymaja sijaitsee Kanadan Brittiläisessä Kolumbiassa Windermeren kylän lähettyvillä olevassa metsässä. Hauskannäköinen retkeilymaja tarjoaa yösijan kahdelle hengelle sekä lukuisille paikallisille lintulajeille.


Majan suunnittelija ja rakentaja on kanadalainen Studionorth-toimisto. Rakennuksen muodon ja materiaalivalintojen lähtökohtana oli se, että majan piti mahdollistaa pesimispaikka erilaisille lintulajeille. Samalla tavalla, kuten linnut rakentavat pesiään, käyttivät arkkitehdit Bird Hut -majan rakentamiseen lähiympäristöstä löytyviä materiaaleja.


Bird Hut nousee jaloillaan maanpinnasta korkeammalle. Sisäänkäynti majaan tapahtuu tikkaiden kautta, jotka johtavat pienelle etuoven edessä olevalle terassille. Kivipolku vie majalta luonnonlähteelle ja nuotiopaikalle. 


Ristikkäin asetetut orret, joihin maja nojaa, ovat peräisin lähettyvillä olevasta metsästä, joka kärsi hiljattain tulipalosta. Majaan vievien tikkaiden materiaalina on käytetty vanhan mökin terassin lautoja. Rakennuksen toinen pääty on päällystetty erikokoisilla seetripuupaanuilla, joissa on erikokoisia aukkoja lintujen pesäpönttöjä varten.


Pesäpöntöt majan sisältä katsottuna. Pesäpönttöjen sijoittelussa arkkitehdit huomioivat eri lintulajien pesimistottumukset. Esimerkiksi amerikanpalokärki on kookas lintu, joka etsii pesimispaikan noin 4,5–7,5 metrin korkeudelta maanpinnasta, kun taas pieni kerttu pesii noin 2,7 metrin korkeudella maanpinnasta. Bird Hut -majassa onkin erikokoisia pönttöjä erikokoisine sisäänpääsyaukkoineen sijoitettuna eri korkeuksille vastatakseen lintujen erilaisiin pesimistottumuksiin.


Jotta Bird Hutissa ollessa syntyisi tunne puun latvassa olemisesta, on kattomateriaalina käytetty läpinäkyvää polykarbonaattia. Tämä toimii myös passiivisena lämmittimenä – maja lämpenee kuin kasvihuone auringon paistaessa.


Majan passiivinen ilmanvaihto tapahtuu rakennuksen molemmissa päissä olevien pyöreiden ikkunoiden kautta. Kuvassa ulko-ovi.

 

Ovi sisältäpäin katsottuna.


Lintujen ja ihmisten lisäksi majassa viihtyy myös koira ja arkkitehtien mukaan Bird Hut on avoinna myös kaikille muille uteliaille metsän otuksille.


Bird Hut tunnelmallisessa iltavalaistuksessa.