Arkkitehdit Claudia Bresciani ja Júlia Risi suunnittelivat Brasilian São Pauloon viihtyisän asunnon kuvittajalle, jolle koti on samalla myös työhuone.

Ennen remontin aloittamista oli kiinteistön kunto arkkitehtien mukaan huono – se vaikutti jopa hylätyltä. Asunnossa oli myös monia erillisiä pieniä huoneita, jotka tekivät tilasta tunkkaisen ja hämärän.

 

Claudia ja Júlia poistivat remontin yhteydessä muutamia väliseiniä joten tilasta tuli avara ja valoisa. Asunnon alkuperäinen kalanruotoparketti säilytettiin ja kunnostettiin. 

 

Keittiö, ruokailutila ja olohuone ovat samassa avoimessa tilassa. Iso ruokapöytä rajaa kuvitteellisesti oleskelutilan ruokailualueesta. 

 

Keittiö koostuu kaappiblokista ja keittiösaarekkeesta. 

 

Keittiön yhteen seinään jää kiva komero, joka on sisältä maalattu turkoosiksi. 

 

Yksi keittiön seinistä on maalattu mustalla liitutaulumaalilla. Keittiössä ja märkätiloissa on lattiamateriaana harmaaruutuinen kaakeli. 

 

Keittiökaapit kuten saarikin ovat teetetty männystä ja maalattu pinkiksi sekä valkoiseksi. Lasitettu keittiösaari toimii sekä työtasona että ruokapöytänä, jos kiireessä ei ehdi käyttämään isoa oleskelutilan puolelle jäävää ruokapöytää. 

 

Työstudio erottuu oleskelutilasta lasisen luukkuportin avulla. Asukkaan toiveena oli, että studion voi tarvittaessa eristää olohuoneesta. 

 

Lasiportti erottaa tarvittaessa työ- sekä oleskelutilan vähentämättä kuitenkaan tilan valoisuutta. 

 

Olohuoneen ikkunaseinässä kulkee betonipenkki, joka on samalla kätevä säilytyspaikka. 

 

Kuvat olohuoneen seinällä ovat asukkaan tekemiä. 

 

Työhuone on rento, viihtyisä ja valoisa. Alkuperäisen kunnostetun kalaruotoparketin keskellä kulkee kaistale kirjavaa kivilaattaa. 

 

Runsaat viherkasvit kaikkialla asunnossa tekevät tilasta rennon ja viihtyisän. 

 

Vanhasta makuuhuoneesta tuli remontin myötä tilava ikkunallinen vaatehuone, joka on suorassa yhteydessä nykyisen makuuhuoneen ja myös pesutuvan kanssa. 

 

Asunnon märkätilat uudistettiin remontin yhteydessä. 

 

Tavoitteena oli saada niihin avaruutta ja valoa. 

 

Kuvat: www.pedrovannucchi.com

Tämä upea interiööri on peräisin omakotitalosta Vilnasta, jossa asuu nelihenkinen perhe. Talon interiöörin suunnitteli arkkitehti Ieva Prunskaite Prusta Ltd -arkkitehtitoimistosta.


Vuonna 2015 rakennetussa kaksikerroksisessa talossa on tilaa 120 m². Alakertaan sijoittuvat kaikki makuuhuoneet ja toiseen kerrokseen keittiö, ruokailu- ja oleskelutila.


Interiöörin suunnittelun lähtökohta oli, että se muodostaisi kauniin kokonaisuuden perheen jo olemassa olevien huonekalujen ja tekstiilien kanssa. Koska niiden sävy oli lämmin ja intensiivinen, käytti arkkitehti viimeistelyssä neutraalin harmaita, kylmän vivahteikkaita sävyjä. Viimeistelymateriaaleina on käytetty betonia, vaaleanharmaata puuta, metallia, lasia ja vaaleaa marmoria.


Vanhempien makuuhuone talon ensimmäisessä kerroksessa on lasiovien kautta suorassa yhteydessä kylpyhuoneeseen.


Ammeellista kylpyhuonetta piristää punainen patteri, jonka valmistaja on Terma.


Alakerran lastenhuoneista avautuvat kivat näkymät suoraan metsämaastoon.


Toinen kahdesta lastenhuoneesta, jossa katto, ikkuna- ja sängynpäätyseinä ovat betonia. Harmaa betonitausta korostaa hyvin värikkäitä esineitä.


Vastapainoksi huoneen kaksi muuta seinää maalattiin valkoisiksi.


Arkkitehdin mukaan hän ei halunnut alleviivata tilan eri elementtejä, vaan pikemminkin muodostaa niiden kesken dialogia. Talon toisessa kerroksessa toimii katseenvangitsijana korkea kirjahylly, joka erottaa lukunurkkauksen oleskelutilasta.


Sisustuksessa näkyy hyvin myös asukasperheen mieltymykset ja harrastukset.


Perheen eräs suuri intohimo on kokkaaminen, joten ravintolatasoinen laitteisto on keittiössä kaiketi kohdallaan.


Keittiön kaikki pinnat, valkoisia yläkaappeja lukuunottamatta ovat ruostumattomasta teräksestä. Keittiön valmistaja on liettualainen Gastrotechnika.


Perheen toinen suuri harrastus, matkustaminen, näkyy tilassa eksoottisina huonekaluina ja tekstiileinä.


Jykevä Magisin ruokapöytä sointuu hyvin yhteen eksoottisten tuolien kanssa. Mustat riippuvalaisimet ovat yhtä aikaa moderneja ja eksoottisia. Kuten koko talon sisustuskin.

 

Linnunpönttöä tai käkikelloa muistuttava Bird Hut -retkeilymaja sijaitsee Kanadan Brittiläisessä Kolumbiassa Windermeren kylän lähettyvillä olevassa metsässä. Hauskannäköinen retkeilymaja tarjoaa yösijan kahdelle hengelle sekä lukuisille paikallisille lintulajeille.


Majan suunnittelija ja rakentaja on kanadalainen Studionorth-toimisto. Rakennuksen muodon ja materiaalivalintojen lähtökohtana oli se, että majan piti mahdollistaa pesimispaikka erilaisille lintulajeille. Samalla tavalla, kuten linnut rakentavat pesiään, käyttivät arkkitehdit Bird Hut -majan rakentamiseen lähiympäristöstä löytyviä materiaaleja.


Bird Hut nousee jaloillaan maanpinnasta korkeammalle. Sisäänkäynti majaan tapahtuu tikkaiden kautta, jotka johtavat pienelle etuoven edessä olevalle terassille. Kivipolku vie majalta luonnonlähteelle ja nuotiopaikalle. 


Ristikkäin asetetut orret, joihin maja nojaa, ovat peräisin lähettyvillä olevasta metsästä, joka kärsi hiljattain tulipalosta. Majaan vievien tikkaiden materiaalina on käytetty vanhan mökin terassin lautoja. Rakennuksen toinen pääty on päällystetty erikokoisilla seetripuupaanuilla, joissa on erikokoisia aukkoja lintujen pesäpönttöjä varten.


Pesäpöntöt majan sisältä katsottuna. Pesäpönttöjen sijoittelussa arkkitehdit huomioivat eri lintulajien pesimistottumukset. Esimerkiksi amerikanpalokärki on kookas lintu, joka etsii pesimispaikan noin 4,5–7,5 metrin korkeudelta maanpinnasta, kun taas pieni kerttu pesii noin 2,7 metrin korkeudella maanpinnasta. Bird Hut -majassa onkin erikokoisia pönttöjä erikokoisine sisäänpääsyaukkoineen sijoitettuna eri korkeuksille vastatakseen lintujen erilaisiin pesimistottumuksiin.


Jotta Bird Hutissa ollessa syntyisi tunne puun latvassa olemisesta, on kattomateriaalina käytetty läpinäkyvää polykarbonaattia. Tämä toimii myös passiivisena lämmittimenä – maja lämpenee kuin kasvihuone auringon paistaessa.


Majan passiivinen ilmanvaihto tapahtuu rakennuksen molemmissa päissä olevien pyöreiden ikkunoiden kautta. Kuvassa ulko-ovi.

 

Ovi sisältäpäin katsottuna.


Lintujen ja ihmisten lisäksi majassa viihtyy myös koira ja arkkitehtien mukaan Bird Hut on avoinna myös kaikille muille uteliaille metsän otuksille.


Bird Hut tunnelmallisessa iltavalaistuksessa.