Oulu taistelee tittelistä Suomen parhaana kaupunkina. Tämä väkiluvultaan Suomen viidenneksi suurin kaupunki syleilee luonnollaan, viettelee kulttuurillaan ja lumoaa historiallaan. Tässä 10 syytä, miksi Oulu, tuo Pohjois-Pohjanmaan keskus, on asuinpaikkana vailla vertaa.

 

1. Bussikuskia tervehditään

Mitä olisi kaupunki ilman asukkaitaan? Kun oululaisilta pyydettiin ideoita kaupungin kehittämiseen vuoden 2017 Ou jees! -kampanjassa, ideoiden joukossa oli muun muassa luonnonsuojeluprojekteja, roller derby -rata ja oma tv-kanava. Oulussa myös tervehditään bussikuskia reippaasti onnikkaan astuessa. Eikö tämä jo kerro kaiken tarvittavan? 

 

2. Pohjoisen luonto ei jätä kylmäksi

 

Oulun ja lähiseudun luonto antaa erinomaiset mahdollisuudet kalastamiseen, seikkailuihin luonnonpuistoissa tai vaikka lintujen bongaukseen. Ilmatieteenlaitoksen mukaan Oulu–Kuusamon alueella revontulia nähdään keskimäärin joka neljäntenä yönä. Pakkaa reppuun makkaraa ja viltti ja suuntaa ihastelemaan revontulia vaikka Rokuan kansallispuistoon.

 

3. Koko kaupunki rullaa

 

Oululla on vahva maine pyöräilykaupunkina, eikä syyttä! Oulussa on loistava pyörätieverkosto, ja oululaiset ovatkin virallisesti Suomen ahkerimpia polkijoita. Oulussa pyöräillään paljon myös talvella, itse asiassa niin paljon, että jopa brittiläinen The Guardian -lehti on noteerannut kaupungin pyöräilyinnon. 

 

 

4. Ei pelkkää rössypottua

 

Rössypottu on oululainen perinnekeitto, joka on valmistettu rössystä eli veripaltusta ja perunoista sekä sianlihasta. Jo tämä puhuu Oulun puolesta tinkimättömän omintakeisena kaupunkina, mutta kaupunki tarjoaa myös paljon muuta ruoan saralla. Pitsaa, eli oululaisittain känkkyä, pääsee maistamaan esimerkiksi Ravintola Pannussa ja kahvit voi juoda kesällä idyllisessä Tähtitornin kahvilassa. Kaupungista löytyy myös Suomen ensimmäinen Pannukakkutalo! Nam!

 

5. Pohjois-Suomen seniorista Suomen piilaaksoksi

 

Oulu on perustettu jo vuonna 1605, mikä tekee kaupungista Pohjois-Suomen vanhimman. Oulun keskustan vanha rakennuskanta on vuoden 1882 jälkeisen palon ajalta. Tunnettuihin rakennuksiin kuuluu muun muassa 60 metrin korkeuteen kohoava Oulun tuomiokirkko, jonka on suunnitellut Carl Ludvig Engel. Mutta se historiasta. Mitä Oulu tarjoaa tulevaisuudessa? Talouselämä on tituleerannut Oulua Suomen piilaaksoksi. Kaupungissa on lehden mukaan enemmän tietotekniikka-alan työpaikkoja kuin ennen kännykkä-Nokian alasajoa. Tämä kertonee jotain kaupungin elinkeinoelämästä. Jos tulevaisuuden kaupunkikuva kiinnostaa, tsekkaa keskustavisio 2040 -video ja sukella 3D-versioon tulevaisuuden Oulusta!

 

6. Bättre Folk ja ilmakitaransoiton MM-kisat

 

Hailuodon saaressa järjestettävän Bättre Folk -festivaalin tunnelmaa on mahdoton jäljitellä. Persoonallisessa festivaalissa nautitaan musiikista ja kirjallisuudesta sekä upeasta miljööstä keskellä merta. Tässä tapahtumassa kiteytyy Oulun alueen taika. Jos tämä ei kuitenkaan vetoa, tarjoaa Oulu runsaasti muitakin tapahtumia, esimerkiksi ilmakitaransoiton MM-kisat.

 

 

7. Polar Bear Pitching

 

Oulussa järjestetään talvisin sijoittaja- ja kasvuyritystapahtuma Polar Bear Pitching. Tapahtuma tunnetaan erityisesti finaalista, jossa yrittäjät pitävät myyntipuheitaan avannosta. Kyllä, suoraan avannosta. Unohtakaa Slush, tästä tapahtumasta löytyvät yritykset, jotka ovat tarpeeksi hulluja menestyäkseen!

 

8. Parhaat asuinalueet

 

Kaleva-lehden äänestyksen mukaan oululaisten suosikki kaupunginosa on Tuira, Oulun Punavuori. Toiseksi parhaaksi kaupunginosaksi tuli Heinäpää ja kolmanneksi Karjasilta. Vanhoja puutaloalueita kaipaava löytää niitä Pikisaaresta, Kuusiluodosta ja Raksilasta. Keskustan tuntumaan kohonnut Kiikelinsaaren alue ilahduttaa ranta-alueille halajavia. Vuonna 2016 Oulussa oli 105 000 asuntoa, joista 32 000 omakotitaloja ja 54 000 kerrostalohuoneistoja.

 

9. Meri, meri ja meri

 

Uskokaa tai älkää, mutta Oulussa ei merivesikään ole aina kylmää. Kesäisin ihmiset kerääntyvät veden äärelle nauttimaan auringosta, rantaravintoloista sekä vesiaktiviteeteista. Torinrannasta kävelyreittiä Pikisaari-Hietasaari-Toivoniemi-Kuusisaari-Linnasaari kulkeva saa hyvän annoksen kaunista oululaista saarimaisemaa, ja Nallikarin kilometrin mittaisella uimarannalla kelpaa nauttia rantatunnelmasta. Oulun seudun vesialueiden erityispiirre on myös, että vesi jäätyy aina talvella, joten se antaa hyvät mahdollisuudet talviaktiviteetteihin.

 

10. Rotuaari ja Toripolliisi-patsas

 

Oulun keskustan kadut ja kävelykatualue Rotuaari muodostavat torinrannan alueen. Ostokset ja kahvittelut sujuvat rennossa tunnelmassa, ja kulttuuria kaipaaville järjestetään keskustassa tapahtumia ympäri vuoden. Ja viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä listallamme on kuuluisa Toripolliisi-patsas. Tämä yli kaksimetrinen pronssiveistos on sympaattinen ja jämäkkä, ihan niin kuin Oulukin!

 

Miksi Oulu on paras? Kerro se meille kommenteissa. Tai jos heitit laukut jo takakonttiin, katso Oulun myytävät ja vuokrattavat asunnot.

 

Moni suomalainen on rakastunut Porvoon ainutlaatuiseen tunnelmaan. Vanha Porvoo, punaiset aitat, kauniit jokilaivat, tasokkaat ravintolat ja ihastuttavat putiikit tekevät Porvoosta paikan, jonne tullaan lomailemaan niin kotimaasta kuin ulkomailtakin. Porvoon ilmapiiri vie mukanaan!

Eipä ihme, että moni onkin päättänyt asettua pysyvästi Porvooseen. Tunnin ajomatka Helsingistä mahdollistaa rauhallisen asumisen kauniissa Porvoossa ja työnteon pääkaupunkiseudulla. Nyt Porvoossa on valmistumassa uudenlaista asumista, jossa yhdistyy modernin asumisen helppous, ainutlaatuisen miljöön kunnioitus ja taide.  Kaikki Porvoon keskustan palvelut ovat kävelyetäisyydellä. Vaivatonta arkea parhaimmillaan!

Taiteellinen Fresco sopii täydellisesti tunnelmalliseen Porvooseen

Vehreässä puistoalueeseen rajoittuvassa Frescossa on yhteensä 75 laadukkaasti varustettua kotia. Rauhallisen taloyhtiön vähäeleinen julkisivu on pääosin vaaleaa rappausta. Lämpimän sävyiset ylimmän kerroksen parvekkeet ja maantasokerrokset tuovat julkisivuun omaa ilmettä. Ylin kerros on toteutettu muista kerroksista poikkeavasti siten, että parvekkeet ovat normaalia suuremmat ja myös joen puolella on parvekkeet.

 

Frescoon on saatu vaikutteita alueen taidehistoriasta ja naapurustossa sijaitsevasta monipuolisesta Taidetehtaasta. Porvoossa on voimakas yhteisöllisyyden tunne ja harva on yhtä ylpeä kotikaupungistaan kuin porvoolaiset! Frescossa on isot porrasaulat, jotka mahdollistavat vaikkapa yhteisten asukastapahtumien järjestelyt. Porvoo on tunnettu joulumarkkinoistaan ja kesätapahtumista, joten onkin helppo kuvitella, miten tulevat asukkaat tulevat yhdessä nauttimaan Porvoon tarjoamista taidenäyttelyistä, konserteista ja muista tapahtumista.  ”Teemme koteja ihmisille pyrkien kaikissa ratkaisuissa huomioimaan asumisen toimivuuden. Haluamme, että rakentamissamme kodeissa asukkaat viihtyvät ja voivat olla ylpeitä taloyhtiöstään. Myymme aina tuleville talon asujille suoraan, emme sijoittajille. Kaluste- ja keittiösuunnittelijamme auttavat tulevia asukkaita valitsemaan juuri heille parhaiten sopivat ratkaisut.” kertoo Frescon rakennuttajan MaxBuildin toimitusjohtaja Kristo Herold.  

 

Kuten nykyaikaiseen kerrostaloasumiseen kuuluu yhteiset tilat palvelevat Frescon asukkaita. Maantasokerroksessa sijaitsevat n. 30m² aulatilat, pesula sekä talosaunaosasto minikeittiöineen, ulkoiluväline- ja lastenvaunuvarastot. Kellarissa on irtaimistovarastot, väestönsuoja ja teknisiä tiloja. Rakennus ja piha-alueet on suunniteltu esteettömiksi. Asukaspysäköinti sijaitsee viereiselle tontille rakentuvan pysäköintilaitoksen kannella tai hallissa. Autohalliin on suora käynti A-porrashuoneen kellarista.  Pysäköintilaitoksen julkisivut toteutetaan graafisen ja maalatun betonipinnan vaihtelevana kokonaisuutena.

Porvoolainen taiteilija Tiina Wallius teki Frescon rappukäytävien upeat seinämaalaukset. "Rakennuskohteen rappukäytävien seinämaalaukset koostuvat iloisista abstraktien muotojen leikistä, joiden joukosta katsoja löytää yllätyksellisiä elementtejä suomalaisesta luonnosta. Teosten kautta taide löytää ihmisen luokse, luoden iloisia ja valoisia muistoja ihmisen luontokokemuksista." kertoo Wallius.

Jos olet rakastunut Porvoon ainulaatuiseen tunnelmaan ja arvostat modernin asumisen helppoutta, niin uusi kotisi löytyy Frescosta! Toteuta oma unelmasi. Tervetuloa tutustumaan.

Tampere puolustaa paikkaansa Suomen parhaana kaupunkina. Tampereen kunta on väkiluvultaan Suomen kolmanneksi suurin. Pinta-alaltaan se on vasta 147. suurin, mutta sen minkä Tampere häviää neliökilometreissä, se voittaa sisukkuudessa ja fiiliksessä. Tsekkaa tästä 10 syytä, miksi Tampere on yksinkertaisesti voittajapaikka. 

 

1. No ne ihmiset

Teimme viime vuonna Facebookissa kyselyn, jossa kysyimme syitä Tampereen ylivoimaisuuteen. Yllättävän monen vastauksissa vilisivät läheiset, perhe sekä Tampereen asukkaiden asenne. Tamperelaisia kuvailtiin yrittäjähenkisiksi, eikä ihme – uusia yrityksiä tuntuu syntyvän kaupunkiin jatkuvasti.

 

2. Ravintolaskene

Kuola valuu suupielestä, kun vain miettiikin Tampereen ravintoloita. On klassikot, kuten Ravintola Myllärit, Hella & Huone ja Ravinteli Bertha sekä hiukan uudempia tulokkaita, kuten Baba’s Kitchen, C ja Sitko.

 

3. Mahtavin luonto

Monille veden kehystämä Hatanpään Arboretum on kauneinta Tamperetta. 1970-luvulla rakennettu Arboterum on kasvilajipuisto, jossa on upea ruusutarha sekä harvinaisia ja kotimaisia puita, pensaita, kukkia ja maustekasveja.

Vaikka Tampere sijaitseekin Suomen sisämaassa, tunnetaan se silti useista upeista uimarannoistaan. Paikallisten lemppareita ovat Pyynikin uimaranta Pyhäjärven rannalla, Rauhaniemen uimaranta Näsijärven rannassa ja Kaupinoja, lähellä keskustaa. Visit Tampereen nettisivuilta voit fiilistellä etukäteen uimarantoja 360-panoraamakierroksella.

 

 

4. Kiinnostavin menneisyys

Tampereen historiaa värittää vahvasti teollistuminen ja kaupunkia kutsutaankin usein Suomen ensimmäiseksi teollisuuskaupungiksi. Tunnetuin esimerkki Tampereen tehtaista oli skotlantilaissyntyisen James Finlaysonin perustama puuvillatehdas. Tehdas oli aikoinaan Tampereen alueen merkittävin työllistäjä ja se määritti myös kaupungin infrastruktuuria, koska työläiset asettuivat asumaan tehtaan ympärille. Tehtaalla oli myös 1800-luvulla oma koulu, poliisi, sairaala, kauppa ja hetkisen aikaa myös oma rahayksikkö.

 

5. Loistava tulevaisuus

Manse kasvaa jatkuvasti – Tampereen asuntopoliittisessa ohjelmassa kerrotaan kaupungin varautuvan 91 000 uuteen asukkaaseen vuoteen 2030 mennessä. Tämä tarkoittaa myös 38 500 uuden asunnon tarvetta. Tavoite ei kuulosta hurjalta, sillä Tampere kasvoi vuosina 1990–2008 65 000 asukkaalla.

 

6. Arkkitehtuurin helmet

Tampereella vanha jugendtyyli ja uusi moderni ovat sopusointuisessa suhteessa. Finlaysonin vanha tehdasalue on edelleen tamperelaisten ja matkaajien ahkerassa käytössä. Alueelta löytyy myös lasten rakastama vakoilumuseo ja monipuolinen Työväenmuseo Werstas. Tehdasta pidettiin rakennushistoriallisena ihmeenä ja sen 71 alkuperäisestä rakennuksesta kaikki tiilirakennukset ovat edelleen käytössä.

Tampereen ikonisimpia arkkitehtuurihelmiä on ehdottomasti myös Tuomiokirkko. Punatiilinen katto ja harmaa graniitti tekevät tästä kirkosta mahtavan ulkoa. Kirkon sisäosaa koristaa taidemaalari Hugo Simbergin upea taideteos, jossa pienet pojat kantavat kukkivaa elämän köynnöstä. Tämä suomalaisen symbolismin mestaritaideteos ympäröi kirkossa vierailijan uniikilla, lähes painostavalla tavalla.

 

 

7. Siisteimmät festarit

Tampereella järjestetään Suomen toiseksi suurimmat sarjakuvafestivaalit. Tampere Kuplii on kasvattanut kymmenvuotisen taipaleensa aikana kävijämääriään, vuonna 2017 osallistujia oli yli 16 000.

Tammerfest on toinen tamperelainen klassikko, joka on järjestetty jo vuodesta 1995. Tammerfest on onnistunut vuodesta toiseen kattamaan Ratinanniemen festivaalipuiston parhaimmalla ulkomaisella ja kotimisella kotimaisella musiikilla. Vuoteen 1999 asti Tammerfestin juhlintapaikka oli Koskipuisto.

 

8. Manserock

Kun Tampereen musiikista puhutaan, Manserockia ei voi sivuuttaa. Tätä joskus halveeraavaksi tarkoitettua termiä käytetään nykyään ihaillen. Sillä tarkoitetaan Tampereen alueelta noussutta 70-luvun suomirockin parhaimmistoa, joihin kuuluivat muun muassa Eppu Normaali, Kaseva, Juice Leskinen ja Popeda. Vaikka mielikuva Manserockista on, varsinkin helsinkiläisten aikalaisten mielestä, ollut hiukan juntahtava, Manserock syntyi itse asiassa Tampereen yliopistolla, kun Juice Leskinen muodosti Coitus Int -yhtyeen Mikko Alatalon ja Harri Rinteen kanssa.

 

9. Hauskimmat omakotitaloalueet

Tampereella on monta komeaa kerrostaloaluetta, mutta kaupungin omakotialueet luonnon helmassa ovat vertaansa vailla. Monet alueet ovat kuitenkin omaperäisiä. Esimerkiksi Hervanta on persoonallinen ja mielipiteitä jakava alue, mutta monet ihastelevat sen omakotitaloalueita ja omalaatuista tunnelmaa. Pispalan kaupunginosa on vanhempaa ja klassisempaa – sieltä löytyy erikokoisia omakotitaloja ja vanhoja puisia kerrostaloja. Pihoja ympäröivät puiset aidat ja monesta paikasta on vesistölle upea näköala.

 

10. Mustamakkara

Viimeisimpänä, muttei vähäisempänä, ollaanpa rehellisiä. Mikä tahansa kaupunki, jonka perinneruoka tehdään verestä ja ryyneistä, ansaitsee hatunnoston. 1980-luvulla tämän herkun nimi muuttui ja sen myynti kasvoi huimasti. Entinen tuotenimi? Kuuma sian verimakkara. Se on sitä markkinoinnin voimaa.

 

Miksi Tampere on paras? Kerro se meille kommenteissa. Vai pakkasitko jo matkalaukut kohti Tamperetta? Katso Tampereen myytävät ja vuokrattavat asunnot