Asuntokauppaa nyt myös mobiilissa ja digitaalisesti – PDX-kiinteistönvälitysjärjestelmä uudistui

Kiinteistönvälittäjän vauhdikkaassa työssä ei ole aikaa seikkailla monilla kanavilla. Kun työssä on paljon liikkuvia osia, on tärkeää, että työkalut ovat helppokäyttöisiä ja luotettavia.

Suomen ensimmäinen kiinteistönvälitysjärjestelmä PDX tuli markkinoille 1990-luvulla. Sen jälkeen ohjelmistoa on ehditty uudistaa moneen otteeseen. Kehitystyössä kuunnellaan tarkasti sekä asiakaspalautetta että välitysalan ja digitaalisen maailman uusia tuulia.

– Meillä on töissä ihmisiä, jotka ovat itse tehneet välitystyötä, joten ymmärrämme asiakkaidemme arkea ja heidän tarpeitaan, Business Manager Samuli Saarelainen kertoo.

Asiakkaat luottavat PDX:ään. Tästä viestii se, että välittäjä saattaa soittaa asiakaspalveluun kysyäkseen jotakin kiinteistönvälitysalaan liittyvää. Aina kysymykset eivät siis liity itse ohjelmistoon.

– Asiakkaamme kokevat meidät asiantuntijatahona, mutta myös läheisenä ja luotettavana kumppanina, Saarelainen sanoo.

Asiakkaiden luotto on suurta myös itse järjestelmää kohtaan. – Saamme asiakkailtamme kiitosta järjestelmän toimintavarmuudesta, siis siitä, ettei ohjelmisto kaadu. Kuulostaa ehkä yksinkertaiselta, mutta on todella iso asia välittäjän hektisessä työssä, Saarelainen sanoo.

Yksi järjestelmä kattaa kaikki välitystyön vaiheet

PDX on mukana kaikissa välitystyön vaiheissa aina siitä lähtien kun välittäjä myy oman osaamisensa asunnon myyjälle. – Ideologianamme on ollut, että kaikki välitystyön vaiheet saa yhdestä paikasta, Samuli Saarelainen kertoo. Sen mitä PDX ei itse kehitä, se hankkii lisäosina yhteistyökumppaneiltaan. Näin voidaan varmistaa PDX:n käyttäjille sopivimmat mahdolliset toiminnot.

Järjestelmässä kaikki vaiheet tehdään sähköisesti. Kun kaikkia dokumentteja pääsee tarkastelemaan miltä tahansa laitteelta, säästyy turhaa työtä ja matkustelua. PDX:ään voi syöttää linkit esimerkiksi videoihin ja 3D-mallinnoksiin, mistä PDX välittää ne suoraan markkinapaikoille. Kaikki työ tehdään siis PDX:ään, mistä materiaali jaetaan eteenpäin halutuille henkilöille ja kanaville. Samoin kun kohde poistuu myynnistä, sen tiedot poistuvat automaattisesti kaikkialta ilman, että välittäjän tarvitsee käydä klikkailemassa monilla kanavilla. – Uudistaessamme järjestelmää olemme tähdänneet klikkausten määrän minimointiin, Saarelainen summaa.

DIAS-integraatio mahdollistaa digitaalisen asunto-osakekaupan

PDX:ään integroidun DIAS-järjestelmän ansiosta PDX:ssä voi tehdä nyt perinteisen asuntokaupan lisäksi myös digitaalisia asunto-osakekauppoja.

– Digitaalinen asuntokauppa säästää sekä asunnon ostajan, myyjän että välittäjän aikaa, sillä se ei ole paikkaan eikä aikaan sidottua, Samuli Saarelainen kertoo.

Koronatilanteessa kaupantekoa onkin helpottanut, ettei ostajien, myyjien ja välittäjien ole tarvinnut kokoontua pankkiin.

PDX:llä kysyttiin tuoreeltaan asiakkaiden kokemuksia DIASista. Alalla on totuttu varsin perinteisiin toimintamalleihin, joten ymmärrettävästi kaikki välittäjät eivät heti innostuneet digitaalisesta kaupanteosta. – Myyntityö on hektistä, eikä välittäjillä ole aikaa ottaa uusia järjestelmiä ja työtapoja kokeiluun, Saarelainen kertoo.

Välittäjien asennoituminen on kuitenkin muuttunut positiiviseksi sitä mukaa kun he ovat päässeet itse kokeilemaan digitaalista kaupantekoa. – Kun koulutimme välittäjiä, he kokivat oivalluksen. Monet huomasivat, ettei sähköisesti toimiminen olekaan vaikeaa vaan itseasiassa mukavaa.

Digitaalisesti toteutetusta kaupasta jää sähköinen jälki. Sen ansiosta on helppo todentaa, että kaikki kaupan vaiheet on tehty oikein. – Kaikki kaupan dokumentit ovat arkistoituna PDX:n sähköisessä arkistossa. Kaiken kaikkiaan tämä tekee kaupanteosta selkeämpää, Saarelainen iloitsee.

Hän muistuttaa, ettei digitaalinen asuntokauppa poista mahdollisuutta fyysisiin kohtaamisiin. – Välittäjä voi halutessaan järjestää esimerkiksi avaintenluovutustilaisuuden. Kyllä asuntokaupoilla edelleen on mahdollista kilistellä kuohuvaa.

Kaikki dokumentit kulkevat mukana mobiililaitteella

Järjestelmää uudistettaessa PDX:lle on ollut tärkeää, että sen käyttämisestä tulee mahdollisimman helppoa ja nopeaa. Erityisen paljon asiakkaat ovat kiitelleet välittäjän oman työn seurantaan ja mittaamiseen kehitettyä työpöytää ja raportteja, jotka auttavat välitysliikkeen johtoa kehittämään liikkeen yritystoimintaa. – Asiakkaat ovat kokeneet nämä ominaisuudet hyvin motivoivina, Samuli Saarelainen kertoo.

Viimeisimmän käyttöliittymäuudistuksen myötä järjestelmän käyttäminen onnistuu myös tabletilla ja älypuhelimella. Sen ansiosta kaikki kiinteistönvälittäjän työssään tarvitsemat dokumentit kulkevat aina mukana, vaikka matkassa olisi vain puhelin. – Tämä on uudistus, jota asiakkaamme ovat toivoneet.

Saarelainen iloitsee siitä, että myös PDX:n uusi omistaja Schibsted on aidosti kiinnostunut kehittämään PDX:ää.

– Haluamme jatkossakin olla tekemässä asiakkaidemme työnteosta mahdollisimman helppoa ja sujuvaa, Saarelainen sanoo.

 

Teksti: Liina Hurri