Keskikesän juhla lähestyy vääjäämättömästi, vaikka säät eivät kovin kesäisiltä olekaan tuntuneet. Jos viileästä säästä pitäisi jotain hyvää löytää, niin kasvien kukintavaihe kestää viileässä kauemmin kuin helteessä ja täten niistä ehtii paremmin nauttia. Kokosin kesäisen ja värikkään, juhannuspöytäänkin sopivan kattauksen, piristämään yhtä sateisen harmaata päivää.

 

Valkoisen pöydän ja astioiden pariksi leikkasin vanhoista tapettikirjoista värikkäitä kukkatapetin paloja kattausalustoiksi. Samoista tapeteista pyöräytin myös serviettirenkaat, joihin pujotin pellavaisen lautasliinan lisäksi vielä muutaman ulkoa poimitun kukan.

 

 

Maljakoiksi kelpasivat valkoisiksi spraymaalatut vanhat viinipullot sekä sekalainen kokoelma vanhoja, pieniä lääkepulloja ja purkkeja. Maljakoiden ei tarvitse olla erityisen fiinejä, koska runsaana pöydässä kukkivat kukat vetävät itseensä huomion tehokkaasti. Pulloihin hain pihalta valkoisia ja liiloja syreenejä, jotka kukkivat parhaillaan komeasti. Syreenit levittävät huoneeseen huumaavaa tuoksuaan ja tästä syystä kannattaakin muistaa, että mikäli olet herkkä tuoksuille, voi olla parempi ihailla syreeneitä vain pihalla. Tuoksuherkkä saa niistä helposti migreenin. Lopuksi ripottelin pöydän pinnalle vielä muutamia irtonaisia kukkanuppuja ja kesäisen kukkiva kattaus oli valmis.

 

 

Käyttämällä hillitympää tapettikuosia, voi varioida tehokkaasti kattauksen ilmettä sopimaan erilaisiin tilaisuuksiin. Rautakaupoista saa välillä vanhoja, poistoon meneviä tapettikirjoja edullisesti tai jopa ilmaiseksi. Kauneimmat tapetit voisi vaikka laminoida ja näin ne kestäisivät useampia käyttökertoja sekä kostealla pyyhkimistä.

Mukavaa juhannusta!

-tuija-

 

Kommentit (0)

Tuija Talvitie 

KOTIKIIKARISSA haaveillaan ja inspiroidutaan kodeista ja sisutuksista. Kurkistellaan omaan ja toisten koteihin sekä ihastellaan erityylisiä sisustusratkaisuja. Kiikaroidaan uusia tuulia ja sisustustrendejä, unohtamatta tee-se-itse-vinkkejä.

Tutustu myös Tuijan Form Follows Function -blogiin!

Blogiarkisto