Keittiön välitilan materiaalitarjonta on kasvanut viimeisten vuosien aikana valtavasti. Perinteisten laattojen lisäksi on saatavilla niin lasia, laminaattia kuin erilaisia sisustuslaastipintojakin. Vaikka laatoilla on oma vankkumaton kannattajakuntansa, kartoittavat useat remontoijat myös muita tarjolla olevia vaihtoehtoja. Tänään esittelen teille niistä yhden, nimittäin alumiinilevylle tulostetun valokuvan.

 

Tämä suunnittelemani loma-asunto sijaitsee niin upeissa maisemissa saaristossa, että halusin ehdottomasti tuoda maiseman ja luonnontunnun myös asunnon sisätiloihin. Keittiön kaapeissa toistuukin kallioiden harmaa väritys ja tammilattiassa mäntyrunkojen ruskea sävy. Välitilassa pääosissa on sama upea näkymä, mikä avautuu katsojalle mökin terassilta merelle katsottaessa.

 

 

Välitilaprojekti alkoi maiseman kuvaamisella yhtenä aurinkoisena marraskuun päivänä. Otin monta kuvaa peräperää kääntyen aina muutaman asteen kuvien välissä. Näistä useista kuvista muokkasin melkein 360 astetta käsittävän panoraamakuvan ja tämä muokattu kuva tulostettiin sitten kolme ja puoli metriä pitkälle metallilevylle. Levyn pinta on suojattu lakalla, jolloin kuva kestää hyvin myös vettä ja pyyhkimistä. Alumiinilevy asennettiin paikalleen asennusliimalla ja se tuettiin kuivumisen ajaksi tiukasti paikalleen.

 

 

Valoa ja auringon paistetta imitoimaan asennettiin kaapiston alareunaan led-valonauhaa. Myös kaapiston päällä sekä purjetta imitoivan kaarevan tason alla käytettiin samaa led-nauhaa. Lopputulos oli asukkaille erityisen mieleinen ja myös suunnittelija kiittää asiakasta luottamuksesta lopputulokseen.

 

 

-tuija-

Kommentit (1)

Päivi

hieno.Meillä kuva on lasin alla ja helposti vaihdettavissa vaikka vuodenaikojen mukaan.

Tuija Talvitie 

KOTIKIIKARISSA haaveillaan ja inspiroidutaan kodeista ja sisutuksista. Kurkistellaan omaan ja toisten koteihin sekä ihastellaan erityylisiä sisustusratkaisuja. Kiikaroidaan uusia tuulia ja sisustustrendejä, unohtamatta tee-se-itse-vinkkejä.

Tutustu myös Tuijan Form Follows Function -blogiin!

Blogiarkisto