Uskaltauduin viikonlopulla maalaamaan tuulikaappimme seinät mattapintaisella kalkkimaalilla, vaikka sen puhdistettavuus eikä pyyhinnänkestävyys olekaan huippuluokkaa. Ihan pieniä lapsia meillä ei enää ole ja koirakin miniatyyrikokoinen, joten uskon ja toivon ettei seiniä kovin usein joudu pyyhkimään.

Syy tähän maalaamisinnostukseen lähti siitä, että viikon kulutta meillä vierailee satoja ihmisiä Uudenkaupungin Vanhat Talot-tapahtuman tiimoilta, muta myös siksi että satuin löytämään kellarista purkinpohjan verran harmaata kalkkimaalia. Himmeäpintainen ja hieman tekstuuria sisältävä kalkkimaali on siitä helppoa maalattavaa, että sitä voi sutikoida siveltimellä ristiin rastiin seinään ja lopputulos on sitä kauniimpi, mitä vapaampi käsi maalarilla on ollut.

 

Tuulikaapin lattialla on harmaa sisalmatto, joka toimii hyvin hiekan- ja kurankerääjänä. Kun matto vielä on kiinnitetty alustaansa lattialistojen avulla kokolattiamaton lailla, saa se pienen tilan näyttämään hieman isommalta ja yhtenäisemmältä. Pyöreä kertopuusta tehty, kannellinen säilytin, toimii sekä istuimena, että kierrätyspaperin säilytyspaikkana. Kenkätelineenä ovat kevyet, Verner Pantonin wire cubes- moduulit.

 

Huiveja sekä vierastakkeja varten roikkuu katossa, itsetehty, musta vaaterekki. Kattokiinnitys jättää lattian vapaaksi ja tila pysyy täten ilmavampana ja myös helpommin siivottavana. Valaisimena katossa on pyöreä, lasinen funkkisvalaisin. Tuulikaapista siirryttäessä eteenpäin, löytyy mustasta, isoäidin peruja olevasta lipastosta hanskat, hatut, sateenvarjot, avaimet, koirankakkapussit, heijastimet ja kaikki se muu tilpehööri, mitä ihminen nyt tarvitsee selvitäkseen ovesta ulos!

 

Nyt se kodin käyntikortti on valmis vastaanottamaan kaikki tulevat vieraat, joten tervetuloa meille!

-tuija-

 

Lue lisää:

Avoimien ovien puutalotapahtuma Uudessakaupungissa

Taidehankintoja

Kommentit (1)

Heli Vento

Hei, olisin kiinnostunut, mistä löytyi eteisessä oleva pyöreä puulta näyttävä rahi

Tuija Talvitie 

KOTIKIIKARISSA haaveillaan ja inspiroidutaan kodeista ja sisutuksista. Kurkistellaan omaan ja toisten koteihin sekä ihastellaan erityylisiä sisustusratkaisuja. Kiikaroidaan uusia tuulia ja sisustustrendejä, unohtamatta tee-se-itse-vinkkejä.

Tutustu myös Tuijan Form Follows Function -blogiin!

Blogiarkisto