Kierrätysmateriaalien uudelleen hyödyntäminen jatkuu tällä viikolla nahkalla. Olen aikoinani säästänyt pussillisen, muista töistä jääneitä, pieniä, konjakinvärisiä nahkapaloja odottamaan inspiraatiota niiden uudelleen käytöstä. Palat ovat liian pieniä isoihin ompelutöihin, mutta pieniin koristeluihin tai tuunauksiin ne ovat omiaan. Netistä löytyy paljon kivoja ideoita nahkapalojen käyttämisestä esimerkiksi vetiminä, minä käytin paloja nyt vanhojen sohvatyynyjen koristelussa.

 

Aloitin leikkaamalla nahkapaloista ohuita soiroja, jotka sitten punoin korinpohjapunoksella isommaksi palaksi. Syntyneen tuotoksen ompelin reunoista kiinni tyynyn etukappaleeseen ja viimeistelin soirojen päät leikkaamalla ne vinoksi. Valmis!

 

 

Toista tyynyä varten leikkasin kuusi soiroa, jotka punoin vastaavalla punoksella, keskeltä yhteen rastin muotoon. Rastin ompelin samalla tavalla päistä kiinni tyynyyn. Ei tarvittu tämänkään työn toteuttamiseen kovin kummoisia ompelutaitoja, mutta lopputulos on mukavannäköinen.  Patinoitunut nahka on kaunista katseltavaa ja tällä hetkellä kovin muodikastakin materiaali. Tyynyt on kuvattu vintin kesähuoneessamme ja sinne sopivatkin hyvin somistamaan tilan muutenkin rustiikkia tunnelmaa.

 

 

-tuija-

Kommentit (0)

Tuija Talvitie 

KOTIKIIKARISSA haaveillaan ja inspiroidutaan kodeista ja sisutuksista. Kurkistellaan omaan ja toisten koteihin sekä ihastellaan erityylisiä sisustusratkaisuja. Kiikaroidaan uusia tuulia ja sisustustrendejä, unohtamatta tee-se-itse-vinkkejä.

Tutustu myös Tuijan Form Follows Function -blogiin!

Blogiarkisto