Ihana syksy. Kaunis ja melko lämmin sää näyttää jatkuvan vielä ainakin alkuviikon. Ruska on täällä etelässäkin jo saavuttanut vaahteroiden latvoja ja pihlajan ja orapihlajan marjat ovat kypsiä. Kauniin sään innoittamana kävin taittamassa pihalta muutamia orapihlajan oksia somisteeksi maljakkoon ja samalla muistin äitini vanhan neuvon. Mikäli haluat, että pihlajan- tai orapihlajanmarjat säilyvät pulleina ja punaisina ja lehdet suorina ja vihreinä pitkälle syksyyn, tee niille glyserolikäsittely.

 

Hae apteekista pieni pullo glyserolia. Sekoita 1/3 glyserolia ja 2/3 kiehuvaa vettä keskenään hyvin ja anna liuoksen jäähtyä haaleaksi. Poista oksien alimmat lehdet ja viillä niihin veitsellä vinosti pitkä imupinta. Laita glyseroli/vesiliuosta noin 8-10cm maljakon pohjalle ja asettele oksat maljakkoon. Anna liuoksen imeytyä oksiin noin viikon ajan ja tarkkaile, ettei neste haihdu kokonaan. Mitä kovemmat ja paksummat lehdet, sitä kauemmin oksien on oltava liuoksessa. Tarkista oksat säännöllisesti.

 


Glyserolikäsittelyllä voidaan säilöä ainakin tuttuja lehtipuiden oksia mm. koivua, vaahteraa, pihlajaa, tammea ja pyökkiä, mutta myös puksipuuta, kameliaa, eukalyptusta, mahoniaa, kotilokukkaa, alppiruusua, kielopuuta  sekä hortensian kukkia.
Viikon jälkeen oksat ja marjat ovat imeneet itseensä säilövää glyseroliliuosta ja ne kestävät kauniina kuukausi kaupalla, jopa vuosia. Kyllä vanha konsti on parempi kuin pussillinen uusia, vai miten se nyt meni?

 

 

P.S. Kiinnostuitko munan muotoisesta maljakosta? Sen ohjeita löytyy täältä!

-tuija-

Kommentit (0)

Tuija Talvitie 

KOTIKIIKARISSA haaveillaan ja inspiroidutaan kodeista ja sisutuksista. Kurkistellaan omaan ja toisten koteihin sekä ihastellaan erityylisiä sisustusratkaisuja. Kiikaroidaan uusia tuulia ja sisustustrendejä, unohtamatta tee-se-itse-vinkkejä.

Tutustu myös Tuijan Form Follows Function -blogiin!

Blogiarkisto