Taide ei ole välttämättä niitä kodin ensisijaisimpia ja helpoimpia sisustushankintoja. Taiteeseen voi kuitenkin tutustua ja päästä helposti käsiksi esim. Taidelainaamon kautta.

Vierailin hiljattain Gumbostrand konst & form:issa upeassa taidenäyttelyssä, josta löytyy oma postaus Cirkus – blogistani.

Inspiroiva näyttely herätti kiinnostuksen ja haluan hankkia taidetta oman kodin seinille.

Kävin tutustumassa Espoon Kuvataiteilijoiden Taidelainaamo Laina:an, joka sijaitsee Kauppakeskus Isossa Omenassa.

Pienessä lainaamossa on esillä mm. maalauksia, piirustuksia, grafiikkaa, valokuvia, veistoksia ja sekatekniikkatöitä, ja valikoima vaihtuu aika ajoin.

 

Taidelainaamojen ideana on helpottaa taiteen hankkimista. Niistä voi lainata taidetta kotiin kuukausimaksua vastaan. Teokseen saa tutustua rauhassa ajan kanssa kotona, voi miettiä sen sijoituspaikkaa ja tutkia sitä eri valaistusolosuhteissa.

Taideteoksen voi halutessaan joko palauttaa, tai lunastaa itselleen esim. kuukausimaksujen muodossa.

 

Taidelainaamosta lainaaminen kuullostaa ainakin itselleni hyvinkin sopivalta tavalta hankkia taidetta. Suurin haaste onkin enää sen mieluisan teoksen löytyminen. Onneksi eri Taidelainaamojen valikoimiin pääsee tutustumaan näppärästi myös netin kautta.

 

Taidelainaamo Laina, Kauppakeskus Iso Omena

www.espoonkuvataiteilijat.fi

Kommentit (0)

Joanna Ekberg

Joannan blogissa kuljetaan kamera kaulassa kaiken kauniin perässä. Inspiroidutaan skandinaavisesta designista, fiilistellään second hand löydöillä ja innostutaan käsillä tekemisestä.

Tutustu myös Joannan Cirkus -blogiin!