Kynttilät ovat syksyisin se oman kodin tärkein tunnelman luoja ja ne kuuluvat varmasti monen muunkin kodin syksyyn. Tarjoan niiden persoonalliseen esille panoon hauskan vinkin, jonka toteuttamiseen tarvittavat välineet löytyvät taatusti jokaisesta kodista.

 

Aikaisissa aamuherätyksissä on se hyvä puoli, että on vielä pimeää ja voi nauttia aamupalan kynttilänvalossa. Meillä kynttilät roihuavatkin jo heti aamusta ja voin lämpimästi suositella sitä. Se tuo aamuihin kiireettömän ja levollisen tunnelman, vaikka totuus olisikin ihan toinen. Heti illan hämärtyessä kynttilät sytytetään meillä uudelleen ja tätä rutiinia jatkuu useamman kuukauden, lähes kevääseen saakka. Jossain vaiheessa oma silmä alkaa kaivata vaihtelua olemassa oleville kynttilänjaloille ja tuikkukupeille.

 

 

Keksin helpon ja kukkaroystävällisen keinon tyydyttää vaihtelunhaluani.

Ratkaisu löytyi astiakaapissa olevista kulhoista ja kipoista. Marimekon kulhot pääsivät pöytään vaihteeksi eri käyttötarkoituksessa. Nurinpäin käännettyinä niistä syntyi hauskoja kynttilänalusia.

 

 

Arabian vanha hillopurkkikin näyttää hyvältä kynttilän kanssa ja Iittalan Vitriini-rasiaan sujahtaa sopivasti tuikku.

 

 

Kehotankin kurkkimaan astiakaappeihin ja katsomaan muitakin esineitä sillä silmällä. Toimisiko lempimuki vaihteeksi tuikkualusena, tai voisiko käyttöä vailla oleva astia saada uuden elämän kynttilänjalkana?

 

Idearikasta ja tunnelmallista syksyä!

Kommentit (0)

Joanna Ekberg

Joannan blogissa kuljetaan kamera kaulassa kaiken kauniin perässä. Inspiroidutaan skandinaavisesta designista, fiilistellään second hand löydöillä ja innostutaan käsillä tekemisestä.

Tutustu myös Joannan Cirkus -blogiin!