Hankin yleensä joululahjat jo syksyn mittaan, mutta aina jotain jää viime tippaan. Ennen joulua teenkin vielä täsmäiskun hyväksi havaitsemiini myyjäisiin. Ajattelin vinkata jo hyvissä ajoin muutamista kivoista myyjäisistä, joista voi tehdä hyviä löytöjä pukinkonttiin.

X-MAS GARAGE 20.11.- 23.12.2015

Jos haluaa säästää jalkoja ja tehdä vaikka kaikki joululahjaostokset yhdellä kertaa, niin kannattaa suunnata tänne.

Saman katon alla on kätevästi tuotteita yli 40 tuotemerkiltä ja yritykseltä.

Myynnissä on kirjoja, designia, kynttilöitä, joulukoristeita, sisustusesineitä ja -tekstiilejä, leluja, koruja ja muita asusteita.

Viime vuodesta mieleen painui todella oivaltavasti toteutettu myymäläkalustus, jota kävin ihastelemassa toistamiseen. Kaupan päälle voi siis saada myös ideoita ja inspiraatiota!

Paikka: Aleksanterinkatu 13, Helsinki

 

Tokyon joulumyyjäiset 27.- 29.11.2015

Tokyo ry:n joulumyyjäisissä on myynnissä Aalto ARTsin opiskelijoiden uniikkeja teoksia; uutta taidetta, muotoilua ja käsitöitä. Näistä myyjäisistä löytyy ne taatusti persoonallisimmat jutut, joita ei saa muualta.

Jos en ehdi itse väsäämään joulukortteja, niin ainakin ne hankin täältä.

Osa myyjistä vastaanottaa vain käteistä, joten siihen kannattaa varautua.

Paikka: Mediakeskus Lume, Hämeentie 135, Helsinki

www.tokyo.fi

 

Tuomaan Markkinat 4.- 22.12.1015

Tuomaan Markkinat on ihanan tunnelmallinen joulutori, jonne voi mennä koko perheen voimin. Lapsille on jopa ilmainen karuselli.

Täältä voi hankkia niitä perinteisiä käsintehtyjä joululahjoja, kuten villasukkia ja kynttilöitä, mutta myös modernimpia juttuja.

Tänä vuonna ajattelin hakea näiltä markkinoilta itselleni jouluisen tunnelman luojan, käsintehdyn himmelin ja nauttia ulkoilmassa ruokatorin herkkuja.

Paikka: Senaatintori, Helsinki

www.tuomaanmarkkinat.fi

 

Näissä viime vuoden kuvien tunnelmissa toivottelen mukavia ostoshetkiä!

 

Kommentit (0)

Joanna Ekberg

Joannan blogissa kuljetaan kamera kaulassa kaiken kauniin perässä. Inspiroidutaan skandinaavisesta designista, fiilistellään second hand löydöillä ja innostutaan käsillä tekemisestä.

Tutustu myös Joannan Cirkus -blogiin!