Raaseporissa sijaitseva Fiskars on mainio kesäloman retkikohde. Vanhan Ruukin miljöö on harvinaisen kaunis ja siellä riittää katseltavaa. Tänä kesänä Fiskarsissa kävijää hemmottelee Kuparipajan hieno We love Wood (s) – kesänäyttely.

 

We love Wood(s) näyttelyn teemana on nimensä mukaisesti puu.

Esillä on puuseppien ja muotoilijoiden työpareina tekemiä töitä. Visuaalisesti herkullisesti toteutetussa näyttelyssä on eri tavoin puusta työstettyjä käyttöesineitä, valaisimia, huonekaluja ja taideteoksia.

 

 

Jenni Roinisen suunnittelemat ja Matti Söderkultalahden sorvaamat Café BASIC – valaisimet on valmistettu eri puulajeista. Toinen toistaan kauniimpia puuesineitä katsellessa voi vain ihailla kotimaista käsityöosaamista, ja sitä miten hieno materiaali puu on ja mihin kaikkeen se taipuukaan.

 

 

Näyttelyn toisessa tilassa vallitsee tyystin erilainen tunnelma. Kaikki on suurta ja tilassa tuoksuu ihanasti terva.

Huikean kokoinen Jussi Nordbergin valmistama merisoutuvene on tehty fiskarskarilaisesta puusta. Massiiviset ja vaikuttavat hirsiteokset ovat norjalaisen kuvanveistäjä Knut Woldin töitä.

 

 

We love Wood(s) näyttely on hyvä syy lähteä päiväretkelle ihanaan Fiskarsiin.

Mikäli kesän aikataulu ei anna periksi, niin sinne ehtii vielä syyskuussakin.

 

We love Wood(s) näyttely 24.5.-20.9.2015

www.welovewoods.com

 

Kuparipaja

Göran J. Ehrnroothin tie 1, Fiskars

 

Lue lisää:

Sisustusliike Peroba

Peroba Café

 

Kommentit (0)

Joanna Ekberg

Joannan blogissa kuljetaan kamera kaulassa kaiken kauniin perässä. Inspiroidutaan skandinaavisesta designista, fiilistellään second hand löydöillä ja innostutaan käsillä tekemisestä.

Tutustu myös Joannan Cirkus -blogiin!