Korut, käsirasvat ja kirjat. Arkiset tavarat näyttävät vahingossa kauniilta, kun ne laskee käsistään kauniin piirongin päälle.

Tällä kertaa esittelyssä on isoäidin vanha piironki, tai ehkä enemmän piirongin päällinen.

Kyseisen piirongin oli tarkoitus toimia mulla jonkinlaisena työpöytänä, mutta sen mitat eivät täyttäneet työpöydän kriteerejä sitten millään. Piironki on kuitenkin niin kaunis, että se saa silti seisoa kunniapaikalla meidän makuuhuoneessa.

Työpöytänä toimiessa piirongin päälle olisin asettanut tietenkin tietokoneeni ja muut työjuttuihin tarvittavat välineet. Olisin varmasti myös asetellut kaikenlaiset kirjoitusvälineet ja teippitelineet siihen kauniisti.

 

Kun piirongin asema sitten muuttui matkan varrella ja se seisoi toimettomana makuuhuoneessa, sen päälle tuli laskettua puolivahingossa kaikenlaista tavaraa.  Ennen nukkumaanmenoa siihen oli helppo riisua päivällä kädessä olleet sormukset ja korut. Siihen oli helppo jättää käsirasva iltarasvauksen jälkeen. Siihen oli helppo laskea päivän aikana selatut kirjat. Kaikki arjessa käyttämäni tavarat näyttivät yhtäkkiä jotenkin erityisen kauniilta. Ne näyttivät kauniilta, vaikka ne olivat vain laskettu kädestä ensimmäiselle vastaan tulevalle tasolle. Ehkä hallittu kaaos on sittenkin mahdollinen yhtälö. Ainakin jos yksi osallinen on isoäidiltä saatu vanha piironki.

Piirongista muodostui siis nopeasti hyvinkin tarpeellinen ja erityinen osa meidän makuuhuonetta. Se toimii tällä hetkellä itseasiassa näppärästi myös minun yöpöytänäni. Makuuhuoneen järjestys tulee kuitenkin piakkoin varmasti muuttumaan, sillä seuraava työpiste-ehdokas on jo suunnitteilla.

 

Toivon todella, että seuraava työpöytäsuunnitelma olisi toimiva, sillä kunnollinen työpöytä on hyvin tärkeä tällaiselle tietokoneella istujalle. Vietän suurimman osan päivistäni tietokoneella, joten haluan panostaa sen suunnitteluun jonkin verran. Kaipaan siis kaunista, mutta toimivaa työpöytää.

 

Millainen työpiste sinulta löytyy kotoa? Onko sinulle tärkeämpää työpöydän toimivuus vai ulkonäkö?

 

Kommentit (0)