Olimme suunnitelleet mieheni kanssa pitkään kanssa takapihan terassin laajennusta, kunnes tänä kesänä ryhdyimme vihdoin tuumasta toimeen. Alkuperäinen terassi oli kooltaan noin yhdeksän neliötä, mutta uuden laajennusosan myötä tilaa tuli melkein puolet lisää.

 

Terassi valmistui todella ripeästi, mutta öljyämisvaihe kesti odotettua kauemmin epävakaiden säiden takia. Entinen puolisko oli kulunut vuosien saatossa tumman harmaaksi. Uusi osa oli taas punertavan ruskea, mikä teki sävyn valitsemisesta hieman hankalaa. Toiveissani oli kylmän harmaa laudoitus, joten päädyimme lopulta sävytettyyn Tikkurilan Valtti –puuöljyyn.

 

 

Sävyt sulautuivat kahden öljykerroksen jälkeen hyvin yhteen ja lopputuloksesta tuli juuri toivotun värinen; viileän harmaa. Nyt kun tilaa tuli tuplasti lisää, niin aikeissa olisi hankkia laajennetun terassin puolelle joku pieni sohvaryhmä, jossa voisi lekotella auringossa tai istua iltaa yhdessä ystävien kesken.

 

 

Innostuin terassin maalauksesta niin paljon, että pistin samalla kertaa myös pihakalusteet uuteen uskoon. Tummanruskea ruokaryhmä sai valkoisen maalikerroksen ylleen. Kalusteet vaativat vielä toisen maalauskerran, joten julkaisen kuvia lopputuloksesta niiden osalta blogissani, kunhan olemme saaneet kaiken valmiiksi. Nyt vain täytyy toivoa aurinkoisia ilmoja, jotta terassilla voisi viettää vähän enemmän aikaa. ;)

 

Kommentit (1)

Timotei

Äkkiä katottua näyttäisi, että terassin pinta-ala kasvoi melkein kaksikertaiseksi. Eli reilusti enemmän kuin puolet tuli lisää ?