Takapihamme terassi sai tänä kesänä jatkoa, kun laajensimme sitä puolella entisestä. Terassilautoja jäi rakentamisen jälkeen jonkin verran käyttämättä ja olenkin viime päivinä koittanut kuumeisesti miettiä, miten ylimääräiset laudat voisi mahdollisesti hyödyntää.

 

Tämän siirtolapuutarhamökin asukkaat ovat nikkaroineet ylimääräisiksi jääneistä laudanpätkistä ”aitaukset” kukkaistutusten ympärille. Laudat on kiinnitetty asennusvanteesta tehtyyn pyöreään kehikkoon, joka pitää rakennelman kasassa. Korkeampien istutusten verhoiluun on käytetty useampaa tukivannetta. Pienien ruukkujen ympärille riittää, kun vanteita on ylä- ja alareunassa.

 

 

Lautaverhoilulla saa yhtenäistettyä kätevästi mökkipuutarhan ilmettä. Terassilaudat kestävät koviakin sääolosuhteita, joten ne eivät kesän sateista tai talven pakkasista hetkahda.

 

 

Mikäli takapihalla lojuville ylimääräisille laudoille ei löydy tähdellisempää käyttötarkoitusta, niin voi olla, että olen kohta vasaroimassa kukkalaareja ja aitauksia ihan olan takaa! ;)

 

Oletko sinä tehnyt terassilaudoista tai vaikkapa eurolavoista jotain hauskaa ja erikoista?

Jaa kuva rakennelmastasi Instagramissa ja tägää se häshtägillä #oikotiesisustus.

 

Lue lisää:

Tee-se-itse kesäkranssi

Sisustajan unelmapuoti

 

Kommentit (0)