Kun työnteko on suurimmaksi osaksi koneen ääressä istumista, pienikin kompakti paikka tuo työrauhaa. Tämä työskentelynurkkaus on hyödynnetty jokaista senttiä myöten, seinätilaa lukuun ottamatta. Avohyllykkö tässä tilassa olisi tehnyt siitä ahtaan, eikä sopivaa ovellista kaappia ole tähän mennessä vielä löytynyt. Tarvittavat kansiot on sijoitettu työpisteen taakseen kätkevään korkeaan kaappiin ja loput oleellisimmat työvälineet ovat helposti käsien ulottuvilla.

Vaatekaappien viereen jääneeseen tyhjään tilaan teetätettiin mittojen perusteella sopiva laminaattityötaso, jonka alle mahtui pieni laatikosto. Kauniit kukat pöydän nurkassa raikastavat ilmettä ja piristävät väriloistollaan ankeimmankin päivän.

Pöydälläni notkuvat paperikasat, tyhjät teekupit ja levällään lojuvat vesivärit ovat silti enemmän kuin tuttu näky. Ne kertovat hetkellisistä inspiraatioista ja keskeneräisistä projekteista. Mitä pidempään tietyn projektin parissa tulee työskenneltyä, sitä hallitumman kaaoksen saan aikaiseksi. Välillä täytyy kuitenkin siivota ja aloittaa kaikki kirjaimellisesti puhtaalta pöydältä. ;)

Kommentit (2)