Onnistunut remontti- ja sisustusprojekti ei vaadi paljon rahaa. Rajallinen budjetti voi synnyttää pakon sanelemana kekseliäitä ideoita ja luovia ratkaisuja.

 

Hyvä esimerkki onnistuneesta asuntosuunnittelusta, jonka koko budjetti oli vain 10 000 € on pietarilaisen INT2architecture-arkkitehtitoimiston tekemä kaksio Pietarissa. INT2architecturen perustivat kaksi nuorta arkkitehtia – Alexander Malinin ja Anastasia Sheveleva. Mainittuun budjettiin sisältyi kaikki – suunnittelutyö, viimeistelymateriaalit asennuksineen sekä kalustus. Kyseiseen 62,5 neliön asuntoon kuuluu avara eteinen vaatehuoneineen, olohuoneeseen avautuva keittiö, makuuhuone, kylpyhuone ja parveke.

 

Arkkitehtien mukaan oli sisustussuunnittelun lähtökohta rajoitettu budjetti sekä asunnon vuokraaminen. Rajoitettu budjetti innosti Alexanderia ja Anastasiaa arvioimaan viimeistelymateriaalit ja huonekalut uudelleen. Viimeistelyssä käytettiin yksinkertaisia materiaaleja ja suurin osa sisustuselementeistä sekä huonekaluista tehtiin itse. Tuloksena on arkkitehtien mukaan skandinaavinen, hieman Japani-henkinen interiööri.

 

Kaikissa asunnon huoneissa on alkuperäinen betonikatto, joka on viimeistelty läpikuultavalla suojalakalla. Olo- ja makuuhuoneessa on mäntylattia.

 

Eteisen lattia on betonia. Olohuonetta ja eteistä erottaa viimeistelemätön kevytsoraharkkoseinä. Seinän yläosassa on käytetty aukollisia harkkoja – näin olohuoneen ikkunoista tulevaa luonnonvaloa saadaan myös eteiseen.

 

Televisiopöytä on tehty Ikean BESTÅ -tv tasosta, jolle on itse lisätty vaneriovet ja nikkaroidut jalat. Ne maalattiin kuparinvärisiksi kuten ruokapöydän yllä oleva Ikean lampunvarjostimen runko.

 

Olo- ja makuuhuoneen ikkunarivin alle tehtiin säilytystilaa, joka toimii  myös esteettisenä elementtinä. Sen taakse piiloutuvat myös patterit, rei'itettyjen ovien lävitse pääsee lämpö kulkeutumaan asuntoon. Arkkitehtien mukaan reikien sijainti ovissa ei ole suinkaan sattumanvarainen, vaan rei'istä muodostuu asunnon tuleville asukkaille tietty koodi.

 

Vihreä seinäväri muodostaa raikkaan yhdistelmän vaalean puu- ja betonipinnan kanssa. Kattovalaisimien johdot kulkevat vapaasti katon pintaa myöten.

 

Asunnon viimeistelyssä sekä huonekaluissa on käytetty vihreää sävyä, joka on lähellä Tikkurilan vuoden 2016 väriksi valitsemaa M422 Vuono-sävyä.

 

Ruokapöytä on tehty maalatusta mäntylevystä, jonka alle on laitettu porraskaiteesta tehdyt jalat. Jalkojen kaksivärisyys antaa kivan vaikutelman – ne on maalattu alhaalta valkoiseksi. Kuparinväriset naulankannat ovat tarkoituksella jätetty pöytälevyssä näkyviin.

 

Keittiö on lakoninen ja yksinkertainen. Seinähyllyt kuten myös nahkaiset kaapinvetimet ovat itse tehtyjä. Keittiön oikeanpuoleisessa seinässä on sopiva syvennys pesukonetta ja jääkaappia varten.

 

Makuuhuonetta erottaa olohuoneesta puinen liukuovi.

 

Liukuoven nahkainen kahva.

 

Makuuhuoneen päätyseinä on hauskasti "osittain" maalattu. Kattoon kiinnittyvä vaateteline on itse tehty.

 

Yöpöytä on tehty rautauunista, johon on integroitu itse tehty valaisin.

 

Makuuhuoneen vaatekaappi on tehty maalatusta keittiönkaapista, jonka alle on laitettu porraskaiteesta tehdyt jalat.

 

Arkkitehtien Alexander Malinin ja Anastasia Shevelevan mukaan on itse tekeminen, niin viimeistelyn kuin huonekalujenkin, avain kohtuullisessa budjetissa pysymiseen.

 

Kylpyhuoneen allasrunko on tehty Ikean VITTSJÖ tietokonepöydästä.

 

Suihkukomeron valkoista kaakelointia elävöittää pienempien laattojen käyttö syvennyksen yläosassa. Pyyhe- ja vessapaperirullapidikkeet on tehty itse.

 

Puolalainen suunnittelija Hanczar Szymon on saanut 13 neliöiseen yksiöön  mahtumaan pikkukeittiön, makuuparven, wc:n kylpyhuoneineen ja tilaa on jäänyt vielä olohuoneellekin.

Pikkuasuntojen trendi on maailmassa jatkuvassa nousussa. Erityisesti vakaumuksellisten urbanistien joukossa, jotka viettävät aikaa enimmäkseen kodin ulkopuolella ja käyttävät kämppää lähinnä nukkumiseen ja vähäisten tavaroidensa säilyttämiseen. Kuten Hanczar. Kiinteistöjen neliöhinnat pääkaupunkiseuduilla ovat myös päätähuimaavia, joten on järkevää pärjätä mahdollisimman pienillä neliöillä mahdollisimman tehokkaasti.

 

Hanczarin 13 neliöinen kämppä on pohjaratkaisultaan suorakulman muotoinen. Keittiönurkkaus, kylppäri sekä makuuparvi sijoittuvat asunnossa heti ulko-oven lähistölle muodostaen puisen laatikon. Ulko-ovesta sisään tullessa pääsee suoraan kylpyhuoneeseen, jonka edessä kulkee liukuovi.

 

Heti ulko-ovesta vasemmalle jää keittiönurkkaus, joka sisältää hana-altaan, säilytystilaa ja ulos vedettävän leikkuulaudan. Keittiön käyttämiseksi pitää ulko-oven olla suljetussa asennossa.

 

Olohuoneen puolelta katsottuna kylppärin vastaisessa seinässä on säilytys-kaappi, johon sijoittuu myös pieni pyykinpesukone. Kaapin päällä sijaitsevalle makuuparvelle pääsee tikkaita pitkin. 

 

Tikkaat tuetaan listaan joten ne saa helposti siirrettyä sivuun kaapinovia avattaessa. 

 

Makuuparvella on tilaa kahdelle hengelle. Kuvassa näkyvä Symbol niminen pöytä- ja lattiavalaisin edustaa Hanczarin omaa suunnittelua. 

 

Olohuoneen yhdessä seinän vieressä on tilava lipasto, jota vasten jää pöytä klaffituoleineen. Kodikkuutta sisustukseen on Hanczar lisännyt taljalla ja viherkasveilla. 

 

Hanczarin mukaan vaikka hän on minimalisti se ei tarkoita ettei hän pitäisi mukavuuksista. Ikkunan edessä olevassa riippumatosta on kiva katsoa ulos pilviin tai kämpän kattoon ja antaa ajatuksien lentää. 

 

Nopein ja ympäristöystävällisin kulkuväline kaupungissa on Hanczarin mielestä ehdottomasti fillari. Johtuen tilan puutteesta se on nostettu asunnossa seinälle jolloin se toimii samalla somisteena tilassa. Puolassa kuten monessa muussa itä-euroopan maassa ei vanhoissa kerrostaloissa ole pyöräkellareita tai muita käteviä paikkoja polkypyörän säilyttämiseen. Joten turvallisinta on säilyttää sitä sisällä.

 

Kylpyhuoneessa kuten muuallakin asunnossa on käytetty valkoisia sävyjä, jotka visuaalisesti avartavat tilaa. 

 

 

www.hanczar.com

 

Virolainen arkkitehtitoimisto KOKO suunnitteli Norjaan Soddatjørniin moderneja erämajoja.

Erämajat tilasi norjalainen vaellusseura Stavanger (STF), johon kuuluu noin 23 000 jäsentä. Kyseinen seura tarjoaa aktiivista ja ympäristöystävällistä toimintaa eri-ikäisille vaelluksen ja mäkiurheilun harrastajille.

 

Vuonna 2013 seura järjesti arkkitehtuurikilpailun itsepalvelu-erämökkien rakentamiseksi Lysefjordin matkaradan lähelle Soddatjørnin vuoristojärven kallioiselle rannalle.

 

Itsepalvelu-erämökkien käyttö perustuu luottamukseen ja majojen käyttäjinä ovat yleensä Norjan vaellusseuran verkoston jäsenet.

 

Majat sijaitsevat kaukana suuremmista teistä ja kylistä, joten likipääsy sinne on hankalaa.

 

Erämökkejä käyttävien vaeltajien tehtävänä on pitää huolta myös seuraavista vierailijoista: jokainen täydentää mökissä yöpyessään rakennuksen ruoka- ja polttopuuvarastoja sekä siivoa jälkensä.

 

Maksu mökeissä yöpymisestä jätetään paikan päälle laatikkoon tai täytetään lomakepaperi omilla tiedoilla.

 

Arkkitehtuurikilpailun voittaneen KOKO-arkkitehtitoimiston lähtökohta majojen suunnittelussa oli vahvistaa luonnossa liikkumisen kokemusta.

 

Vaellusmökkien suunnittelukriteerit olivat nykyaikaisuus, huoltovapaus ja tehtaassa esivalmistettujen moduleiden käyttö. Tällä haluttiin välttää pitkiä rakennusvaiheita luoksepääsemättömässä vuoristossa epävakaassa säässä.

 

Taloryhmään kuuluu päärakennus, yöpymismökit ja vessarakennus, johon sisältyy myös varastotila ja sauna. Vettä tai sähköä rakennuksissa ei ole: vesi kannetaan järvestä ja saunan lämmitys tapahtuu puilla. Valon saanti on ratkaistu aurinkopaneeleilla.

 

Päärakennuksessa sijaitsevassa keittiössä on kaksi kaasuliettä joten eri vaellusporukat voivat samanaikaisesti valmistaa ruokaa.

 

Peseytyminen tapahtuu saunassa, jonka suihkutila sijaitsee suoraan vuoristo-ojan vieressä.

 

KOKO-arkkitehtien mukaan on rakennusten muodon ja ulkoviimeistelyn inspiraation lähteenä olleet Norjan vuoriston isot suuret siirtokivilohkareet.

 

Kaikissa rakennuksissa on koko seinän kokoiset ikkunat, jotka luovat välittömän yhteyden koskemattomaan luontoon.

 

Majojen ulkoviimeistely on tuulta ja lunta kestävää sinkittyä peltiä, jota ei tarvitse huoltaa vuosikymmeniin.

 

Sisäviimeistelyssä on käytetty puuta, joka luo lämpimän ja mukavan tunnelman.

 

Päärakennuksessa on suorakaiteen muotoinen pohjaratkaisu. Päärakennukseen sijoittuu keittiö, olohuone, makuupaikkoja ja sinne mahtuu yhteensä noin 30-35 vaeltajaa.

 

Päärakennuksen tilaratkaisu tukee erilaisten vaellusporukoiden keskinäistä kommunikointia.

 

Päärakennukseen sijoittuu myös ruokapöytiä tuoleineen.

 

Pienempiin makuumökkeihin mahtuu viisi henkeä.

 

Vaellusmajojen suunnittelutiimiin kuuluivat KOKO arkkitehtitoimistosta Maia Grimitliht, Kadri Kaldam, Andrus Kõresaar, Indrek Mikk, Sten-Mark Mändmaa, Kirsto Rämson, Martin Tago, Raili Paling ja Liis Uustal.

 

KOKO architects

Singaporelainen arkkitehtitoimisto Chang Architects suunnitteli arkkitehti Chang Yong Terin johdolla tilavan omakotitalon, jonka tarkoitus on palvella montaa sukupolvea. Talon tilannut perhe halusi rakentaa talon, jossa riittää tiloja myös perheen nykyisten lasten tuleville perheille. Rakennuksen koko on vaikuttava: 929 – 2322 neliötä. Talolle nimeltään Cornwall Gardens myönnettiin tänä vuonna myös Architizer A+Award-palkinto XL-omakotitalojen (suuremmat kuin 460 neliötä) sarjassa. Architizer on maailman suurin arkkitehtuuri-portaali, joka jakaa joka vuosi A+Award-palkinnot maailman parhaille rakennuksille omassa sarjassaan.

Talossa on kuusi makuuhuonetta, kuntosali, viihdetiloja, kirjasto, useampia ruokailuterasseja, jotka kaikki muodostuvat biologisen altaan ympärille.

Rakennuksen eri tasoille sijoittuvilla rakenteilla ja kaiteilla kasvaa runsaasti kasveja, jotka luovat yhdessä vesiputouksien kanssa todella viihtyisän, hieman kylpylämaisen tunnelman.

Talon katto muodostuu portaista, joiden päällä kasvaa viherkasveja.

Portailta katsottuna rakennus muistuttaa amfiteatteria.

Talo on saanut nimensä – Cornwall Gardens  - kadusta, jonka varrella se sijaitsee. Kuvassa rakennus kadulta katsottuna.

Lähikuva talon julkisivusta, joka on tehty hiiltyneestä puusta. Sen porrastuksissa kasvavat orkideat.

Hiiltyneestä puusta tehty julkisivu ylettyy myös talon kuistille toimien samalla ilmansaasteiden kerääjänä.

Talon etuovi on tehty uusiokäytössä olevista vanhoista ratapölkyistä.

Näkymä talon sisäänkäyntiaulasta – vastaantulijaa odottaa vehreys ja veden solina.

Sisäänkäyntiaula, josta oikealle jää kirjasto.

Kivimuuri on peräisin tontilla aiemmin olleesta rakennuksesta. Se otettiin käyttöön vesiputouksena luomaan tilaan rauhallinen tausta.

Näkymä eräästä talon makuuhuoneesta.

Näkymä työhuoneesta ja kasvisillalta.

Nämä varjoviikunat, jotka säilytettiin talon rakennuksen yhteydessä, luovat viihtyisän taustan kulkureitille lastenhuoneeseen.

Näkymä yhdestä makuuhuoneesta – huoneet sulautuvat yhteen talon floran kanssa houkutellen talon asukkaiksi myös erilaisia hyönteisiä, perhosia ja muun muuassa myös oravia.

Lastenhuoneesta laskeutuvat veistokselliset portaat.

Näkymä bioaltaaseen leikkihuoneen lasikaton läpi.

Punapassiohedelmäsilta tarjoaa varjoisan suojan länsiauringolta sekä yksityisyyttä naapureiden katseilta.

Näkymä kasvisillalta.

Näkymä talon katon harjalta.

www.changarch.com

 

 

Espanjalainen arkkitehtitoimisto Ábaton on suunnitellut pientalomalliston  ÁPH80, joka sopii mainiosti kahden hengen asuttavaksi. Talo siirtyy kätevästi rekan kyydissä ja sen voi pystyttää lähes mihin vain.

Yhden talon valmistaminen kestää kahdeksan viikkoa ja kokoonpano tontilla yhden päivän. 

 

Harjakattoisen pelkistetyn talon rakenteet on puusta ja enemmistö talon rakentamiseen käytetyistä materiaaleista on uusiokäytettäviä. 

 

Ulkoseinät on viimeistelty puu- ja sementtisekoitus levyillä, jotka luovat talolle kivan monokromisen ilmeen. 

 

Molemmasta päätyseinästä avautuvat ikkunaluukut ja talon yhdestä sivuseinästä suuret oviluukut, joiden avaaminen mahdollistaa laajentaa sisätilaa ulospäin. 

 

Talo on 100% Espanjassa valmistettu. 

 

ÁPH80-talon hinta alkaa 21 900 eurosta ja hetkellä Ábaton kehittelee myös lisämoduleja, joilla rakennusta voi tarvittaessa suurentaa. 

 

Talon pohja on suorakaiteen muotoinen: pitempi sivu on 9 m ja lyhyempi 3m. 

 

Sisätilaa on 27 m2, jotka muodostuvat talon keskelle jäävästä avoimesta keittiö-olohuoneesta ja 

 

toiselle puolelle jäävästä makuuhuoneesta. 

 

Makuuhuoneen päätyseinässä on kiva pieni ikkuna. 

 

Olohuoneen toiselle puolelle talon päätyyn jää suihkuhuone + wc, jossa myös pieni ikkuna. 

 

Sisätilan korkeus lattiasta katon harjaan asti on 3,5 metriä. 

 

Viimeistelyssä on käytetty puuta, joka antaa raikkaan skandinaavisen tilavaikutelma. 

 

Olohuoneen liukuikkunat avattuna muuttuu sisätila yhdeksi ympäröivän luonnon kanssa. 

 

Puinen pieni keittiö sulautuu hienosti ympäröiviin seiniin. 

 

Talon pohjapiirros. 

 

Talon sivu- ja päätynäkymät. 

 

 

Arkkitehtuuri ja rakennus:  ÁBATON

Sisustussuunnittelu: ÁBATON ja BATAVIA

Kuvat:  © Juan Baraja