Sofia Eriksson ja Laura Virkkala muuttavat paljon. Tärkeimmät tavarat kuten läppäri, kamera ja kirja kulkevat mukana repussa.

Kaksi ja puoli vuotta sitten Sofia Eriksson, 25, tuskaili Uppsalan vaikeaa asuntotilannetta. Uusi koti piti löytää opiskelijabudjetilla, mutta jopa kimppakämppien huoneet olivat kiven alla.

Eräs ruotsalaisperhe vuokrasi omakotitalonsa pihalla olevaa leikkimökkiä halvalla. Eriksson tarttui tarjoukseen.

Kahdeksan neliön kokoinen leikkimökki kelpasi asunnoksi mainiosti. Hän viihtyi mökissä metsän laidalla puoli vuotta.

Yksityisyys ja luotettavat vuokranantajat tuntuivat mukavilta.

”Kaverit hämmästelivät, miten pystyn elämään kopissa, jossa ei ole juoksevaa vettä. Minulla oli kuitenkin mökissä oma rauha ja hyvät oltavat. Mökin vuokrannut perhe oli avulias ja ystävällinen. Sain käydä perheen asunnossa suihkussa, hakea vettä ja pestä pyykkiä milloin vain halusin. Kun olin lapsi, kotipihallamme oli leikkimökki, jossa olisin halunnut nukkua yöt. Tavallaan tuo Ruotsin asunto oli toteutunut unelma”, Eriksson nauraa.

Uppsalan leikkimökki on yksi muisto Erikssonin asunnoista. Hänellä ei ole ollut vakituista osoitetta ylioppilaskirjoitusten jälkeen.

Nyt Eriksson työskentelee kirjakaupassa ja opiskelee kotimaista kirjallisuutta Helsingin yliopistossa. Hän asuu vuoroin äitinsä, poikaystävänsä ja isänsä luona. Näissä kaikissa hän tuntee olonsa kotoisaksi, eikä samalla missään.

Sofia Eriksson viiden vuoden aikana asunut kahdeksassa eri osoitteessa neljässä eri maassa. Uudessa paikassa Eriksson luo itselleen kodin muutamalla tutulla esineellä kuten omilla lakanoilla.
Sofia Eriksson viiden vuoden aikana asunut kahdeksassa eri osoitteessa neljässä eri maassa. Uudessa paikassa Eriksson luo itselleen kodin muutamalla tutulla esineellä kuten omilla lakanoilla.

Eriksson ei ole etsinyt vakituista asuntoa, koska hän haluaa matkustella ja asua ulkomailla.

”En ole koskaan ollut varsinainen ’travelleri’, vaan pidän itseäni koti-ihmisenä. Olen kuitenkin halunnut olla vapaa lähtemään uuteen paikkaan, kun siltä tuntuu”, Eriksson kertoo äitinsä kerrostaloasunnon pihalla Meilahdessa.

Eriksson on asunut Oslossa, Pariisissa, Belgiassa ja Uppsalassa. Ulkomailla hän on majoittunut pienissä huoneissa, lähinnä kimppakämpissä ja dormeissa eli opiskelija-asunnoissa, joiden asukkailla on omat huoneet, mutta keittiö, kylpyhuone ja yhteiset tilat jaetaan.

Eriksson rakentaa ympärilleen oman pesän, oli ympäristö miten askeettinen hyvänsä. Vaihtuvissa osoitteissa kotoisa olo syntyy pysyvyyttä tuovilla esineillä, kuten omilla lakanoilla, kynttilöillä ja läheisistä ihmisistä muistuttavilla valokuvilla.

“Pidän kauniista esineistä. Sain ylioppilaslahjaksi Marimekon astioita ja hienoja viinilaseja. Tuntuu vähän pahalta, että ne ovat lojuneet laatikossa monta vuotta. Välillä mietin, miksi elän näin, vaikka olen aikuinen ihminen?”

Yksi Erikssonin suosikkiesineistä on Eeva Kilven runokirja, johon hän on palannut toistumiseen
Yksi Erikssonin suosikkiesineistä on Eeva Kilven runokirja, johon hän on palannut toistumiseen

Sitten Eriksson muistaa kaukokaipuunsa ja tajuaa, ettei vaihtaisi yhtään maailmalla vietettyä päivää pois.

“Elämä uusissa kaupungeissa on ollut korvaamatonta. Kun tietää, ettei vietä uudessa paikassa muutamaa kuukautta kauempaa, ei haittaa, vaikka asunto ei olisikaan ihanteellinen.”

Vaihtuvissa paikoissa asuminen on tuonut Erikssonille tuntumaa eri maiden asuntotilanteisiin. Nykyään opiskelijan on vaikea löytää Helsingistä kohtuuhintaista huonetta edes kimppakämpästä, mutta Ruotsissa ja Ranskassa asuntopula on vielä pahempi.

Esimerkiksi Ruotsissa vuokra-asuntojen jonot ovat niin pitkät, että nopeasti asuntoa tarvitsevalle tarjotaan usein jälleenvuokraussopimusta.

Jälleenvuokraussopimuksen solmineella ei ole huoneistoon hallintaoikeutta, eikä vuokranantajana ole asunnon omistaja vaan sen ensisijainen vuokralainen. Jälleenvuokraaminen on usein paljon kalliimpaa kuin ensisijainen vuokraaminen.

Ruotsissa Eriksson huomasi, että vuokranantajat käyttivät huonoa asuntotilannetta hyväkseen ja tarjosivat etenkin ulkomaisille opiskelijoille sopimuksia, joissa ei välitetä vuokralaisen oikeuksista.

”Opiskelukaverini kertoivat tilanteista, joissa vuokranantajat kävivät asunnolla ilman lupaa ja penkoivat tavaroita. Minulle ei onneksi tullut koskaan vastaan ikäviä vuokranantajia. En pystyisi asumaan epäsiistissä tai turvattomassa ympäristössä.”

Pariisissa hänelle tulivat tutuiksi nurkissa pyörineet hiiret ja hämähäkit.

”Vuokranantajani neuvoi minua, että jos tunnet yöllä hämähäkin kävelevän päälläsi, älä ala huitoa, vaan anna sen jatkaa matkaa. Hämähäkit saattavat purra.”

Kun vaihtaa asuinpaikkaa usein, eikä omista paljon tavaraa, käsitys kodista muuttuu. Nyt Erikssonille koti merkitsee ennen kaikkea paikkaa, jossa voi olla oma itsensä ja tuntea olonsa turvalliseksi. Eriksson asuu mielellään kämppäkavereiden tai läheisten kanssa. Vielä tärkeämpää hänelle kuitenkin on, että oven voi halutessaan sulkea ja olla omissa oloissaan.

“Toimiva internet-yhteys on tärkeä. On tuskallista mennä nukkumaan uudessa paikassa, kun tajuaa, ettei voi tarkastaa ystävien Whatsapp-viestejä ennen aamua.”

Eriksson haaveilee työstä, jossa voisi matkustella ja kirjoittaa. ”Toisaalta vuoden reissaamisen jälkeen tuntuu siltä, että mieli tekisi asettua vihdoin aloilleen.”

Kevyttä elämää pallon toisella puoliskolla

Laura Virkkala, 33, on luopunut miltei koko omaisuudestaan, sillä kymmenen viime vuotta hän on viihtynyt yhdessä osoitteessa enimmillään puoli vuotta kerrallaan. Nyt Virkkala asuu Wellingtonissa Uudessa-Seelannissa ja työskentelee taloushallinnon yrityksessä. Hän ei tiedä, missä hän on puolen vuoden kuluttua.

”Monet ystäväni ovat sitoutuneet asuntolainoihin ja vakituisiin työpaikkoihin. He suhtautuvat kotiin ja asumiseen eri tavalla kuin minä. Heidän mielestään olen rohkea, kun lähden matkoille yksin ilman turvaverkkoa tai varmaa tietoa asunnosta ja työpaikasta”, Virkkala sanoo Whatsapp-puhelun välityksellä.

Virkkala on kiertänyt Aasiassa, Meksikossa, Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Välillä hän on reissannut, sitten pysähtynyt, vuokrannut asunnon muutamaksi kuukaudeksi ja tehnyt töitä, jotta saisi rahaa matkustamiseen.

“Nyt asun huoneessa rivitalossa kahden toverin kanssa. Vuokrahuone on pieni, mutta koska en omista juuri mitään, en tarvitse paljoa tilaa.”

Laura Virkkala dokumentoi matkojaan ja pitää yhteyttä läheisiinsä aina mukana kulkevalla tietokoneella.
Laura Virkkala dokumentoi matkojaan ja pitää yhteyttä läheisiinsä aina mukana kulkevalla tietokoneella.

Kolme vuotta sitten Virkkala tyhjensi varastohuoneensa Suomessa. Osan tavaroistaan hän antoi ystäville, osan myi kirpputorilla ja loput hän lahjoitti Fidan keräykseen. Virkkala omistaa enää vain elektroniikkaa ja vaatteita.

“Kamera ja läppäri ovat tärkeimmät tavarani, koska niillä voin dokumentoida reissujani ja pitää yhteyttä läheisiin. Lisäksi lenkkarit ja joogamatto kulkevat aina mukanani.”

Tien päällä Virkkalan asunnoksi riittääa jopa auto. Kun hän kierteli viisi viikkoa ympäri Uutta-Seelantia puoli vuotta sitten, hän tajusi, että autossa nukkuminen tulee halvemmaksi ja helpommaksi kuin yöt hostellissa tai hotellissa. Hostellit ovat kesäisin usein täynnä, mutta autoon mahtuu aina.

”Usein nukuin muutaman yön viikosta autossa ja pari hostellissa. Matkustaminen oli helpompaa, kun ei tarvinnut suunnitella reittejä sen perusteella, mistä löytyisi vapaita huoneita. Auton takapenkille sai kätevästi tyynyn ja patjan, ja siellä sain hyvin nukutuksi.”

Kun Virkkala asui Australiassa Kenseyssä, talon takapihalla oli viisi kanaa, jotka kämppäkaverit olivat hankkineet lemmikeiksi.

”Tuntui mukavalta, että sai rikkoa tuoreet kananmunat pannulle joka aamu.”

Virkkalan mukaan tavaroista luopuminen vähentää stressiä ja antaa vapautta ja huolettomuutta. Hän ei usko koskaan haalivansa vanhempien sukupolvien tavoin omaisuutta, jonka kanssa voisi asettua aloilleen.

”Ajattelen, että mitä enemmän omistat tavaraa, sitä enemmän tavarat alkavat omistaa sinua. Jo kahvinkeittimestä pitää huolehtia, ja siitä tulee taakka.”

Nyt Virkkala on alkanut kiintyä Uuteen-Seelantiin.

“Täällä on ystävällisiä ihmisiä ja kaunis luonto. Myös yhteiskunta on länsimainen, joten elämä on helppoa eikä arkisten asioiden kanssa tarvitse tuskailla. Working Holiday -viisumini Uudessa Seelannissa on voimassa talveen asti. Jos saan oman alani töitä markkinoinnista, jään tänne pidemmäksi aikaa.”

Tämä talo valmistui Montreuxin kaupunkiin vuonna 1911 rautatietyöläisten asuintaloksi. Työläiset rakensivat rautatietä, joka kulkee Mounreuxin ja Rochers-de-Naxe välissä. Talo pystytettiin isoista kivilohkareista, jotka saatiin rautatietä varten tehdyistä kallioleikkauksista.

Talo, jonka ympärillä kulkevat viihtyisät terassit, sijoittuu mäen rinteeseen ja rakennuksesta aukeavat henkeäsalpaavat näkymät Geneva-järvelle, Alpeille ja Rivieralle.

 

Talon edellinen vuokralainen ja nykyinen omistaja arkkitehti Ralph Germann teki rakennusta nykyaikaistaessaan monia muutoksia.

 

Talon ympäri kulkeva puinen terassipinta on samassa tasossa korkeammalle mäkeen vievän betonisen kävelytien kanssa.

 

Ainoana alkuperäisenä elementtinä talon sisätiloihin on jätetty kiviportaat, joissa on pähkinäpuinen ja takorautainen kaide. Talon kerroksia tyylillisesti yhdistää neliöreikäinen betonielementti.

 

Se toimii samalla tilassa ääni- ja lämpöeristeenä. Arkkitehdin mukaan kyseinen ratkaisu osoittautui yllättävän toimivaksi – lämpö, melu ja valo kulkevat ohi ja perheenjäsenet voivat viestitellä keskenään kerroksesta toiseen.

 

Ensimmäinen kerros on avonaista tilaa, josta löytyy keittiö ja olohuone.

 

Lattia on lehtikuusta, takka betonia ja seinäpinnat kalkittu.

 

Arkkitehti arvostaa tyhjää tilaa ja sitä, että huonekalut ovat kuin osa arkkitehtuuria.

 

Keittiön työtaso on valmistettu betonista.

 

Keittiötason päälle voi asettaa kätevät leikkuulaudat, joiden etuosa estää niitä liukumasta.

 

Keittiön ahtaat ikkunat edustavat talon alkuperäisiä. Vintagehenkinen ruokailuryhmä nousee pelkistetyssä tilassa kauniisti esille.

 

Talon alimmaisesta kerroksesta on liukuovien kautta suora yhteys terasseille ja puutarhaan.

 

Liukuovet uppoutuvat kätevästi seinien sisään.

 

Vanhempien makuuhuone sijoittuu strategisesti talon keskimmäiseen kerrokseen ja ylimmäinen katon alle jäävä tila on lasten käytössä.

 

Ns. vanhempien kerros on avointa tilaa. Neliötä on 80. 

 

Ikkunarivin alla kulkee betoninen hylly.

 

Kevyt puuseinä erottaa symbolisesti ammeen makuutilasta. 

 

Ammeen läheisestä ikkunasta avautuu näkymä Geneve-järvelle ja Alpeille.

 

Tilan tunnelma on rauhallinen, lämmin ja japanilaishenkinen.

 

Avonaisessa tilassa sijaitsevan ammeen lisäksi löytyy vanhempien kerroksesta myös perinteiset suihkutilat.

 

Tämä ovi vie lastenhuoneeseen, joka sijoittuu talon ylimmäiseen, katon alle jäävään kerrokseen.

 

 

Arkkitehtuuri, sisustus- ja kalustesuunnittelu: Ralph Germann architectes

 

Japanilainen arkkitehtitoimisto Tenhachi teki remontointiprojektin Japanissa Sendaissa sijaitsevaan 55 neliöiseen asuntoon. Arkkitehteinä toimivat Tomoko Sasaki ja Kei Sato. Asunto sijaitsee puurunkoisen, vuonna 1983 rakennetun omakotitalon ensimmäisessä kerroksessa. Asunto on suunniteltu kahdelle hengelle.

Asunnossa on avoin pohjaratkaisu ja kaksi huonetta. Lattiamateriaalina on öljytty tammi.

Keittiö jää olo- ja makuutilan keskelle. Kokonaisuutta korostaa ratkaisu, jossa ruokapöytä on lattian kanssa samasta materiaalista.

Ruokapöydän alle jää kätevää hyllypintaa.

Oleskelutila on kalustamaton galleriamainen tila, jonka lattia muodostuu tatamista.

Tatami on asunnon muun lattian kanssa samassa tasossa. Se, ettei lattialistoja ole käytetty, korostaa tilan minimalistisuutta.

Oleskelutilan puuverhoilulla katettuihin ikkunasyvennyksiin on kiinnitetty riippuhyllyt, jossa on esillä keramiikkaa.

Tämä luo tilaan kivaa galleriamaista tunnelmaa.

Hyllyt kiinnittyvät toisiinsa ohuella vaijerilla.

Oleskelutilan korkeimman ikkunapinnan voi halutessa peittää shōjillä – perinteisillä japanilaisilla liukuovilla, jotka koostuvat puukehyksestä ja läpikuultavasta paperista.

Sōhjit kulkevat pitkin lattiaa lähes huomaamattomissa syvennyksissä.

Tatamitilaan luo lämmintä tunnelmaa puinen katto, jossa rakenteet on näkyvillä.

Makuuhuone jää toiselle puolelle keittiötä ja on suorassa yhteydessä kylpyhuoneen kanssa. Kiva ratkaisu on makuuhuoneen puiseen seinään syvennetty avonainen kaappi.

Makuuhuoneen ja keittiön välisen oviaukon voi halutessaan peittää verholla.

Makuuhuoneen seinät ja katto on japanilaista seetripuuta.

Kylpyhuone on muun asunnon tavalla pelkistetty ja minimalistinen, jossa yhdistyy valkoinen maalattu pinta lämpimän puun kanssa.

 

Arkkitehtitoimisto: Tenhachi

 

 

 

 

 

Ruotsalaisen arkkitehdin Karin Matzin suunnittelema 36-neliöinen asunto Tukholmassa Heleneborgskatanilla jakaa mielipiteitä – joitakin sen boheemimainen “hengittävä“ ilme viehättää ja jotkut saattavat kokea sen keskeneräiseksi tai huonokuntoiseksi. Kohteen nimi on HB6B – one home.

Luokitus “huonokuntoinen“ ei pidä kyseisen asunnon kohdalla paikkaansa -  kiinteistön kaikki tekniset funktiot ovat hyvin toimivia. Asunnon kerrostumien säilyttäminen  kiinteistöä kunnostaessa oli arkkitehdin tavoite.

 

Karin osti 36-neliöisen asunnon vuonna 2012. Kiinteistöä oli 30 vuotta käytetty huonekalujen säilytysvarastona. Edellinen omistaja oli aloittanut remontin 80-luvulla, mutta menehtynyt pitkäaikaiseen sairauteen ja siitä asti asunnon ilme oli säilynyt muuttumattomana.

 

Aika oli asunnossa pysähtynyt: tapetti oli poistettu seinistä osittain, keittiön paikan tunnisti seinästä ulos törröttävästä hanasta, kylpyhuoneessa asuivat rotat ja kiinteistössä ei ollut sähköä. 

 

Tukholman kaltaisessa kaupungissa, jossa on valtava asuntopula ja kiinteistöjen neliöhinnat nousevat joka minuutti, oli sellaisen asunnon olemassaolo arkkitehdin mukaan hämmästyttävää. Karin halusi säilyttää sen kerrostumia. Nykyinen asunto kertoo edellisten aikakausien tarinoita luodessaan samalla uutta tarinaa. 

 

Arkkitehdin tavoite oli tehdä kiinteistöstä tilava, valoisa ja helposti muunneltava, jossa olisi walk in -vaatekaappi, arkielämässä tarvittavat laitteet, avara suihkuhuone ja se kaikki toteutettavissa kohtuullisella hinnalla. 

 

Karin jakoi 36 neliöisen asunnon kahteen – yhden osan muodostaa keittiö, makuu-, vaate- ja säilytystila, joka on viimeistelty valkoiseksi heijastaakseen valoa tilassa. 

 

Asunnon toinen puoli on kalustettu irtokalustein

 

ja viimeistely säilynyt vuosikymmenien takaisena. 

 

Keittiö on koottu Ikean moduleista. 

 

Keittiön ja makuuparven välissä on lasiseinä. 

 

Makuuparven alle jää walk in-vaatekaappi. 

 

Sohvasta vasemmalle jää oleskelutilan ja kylpyhuoneen välinen kiva sisäikkuna. 

 

Näkymä sisäikkunasta olohuoneeseen päin. 

 

Näkymä kylpyhuoneesta eteiseen. 

 

Eteisen kukkakuvioinen tapetti kertoo tarinoita asunnon edellisistä aikakausista. 

 

Ulko-ovesta sisään tultaessa oikealle jää kylpyhuoneen korkkipintainen ovi, joka toimii samalla korttien ja viestien kiinnitystauluna. 

 

Kyseisen oven kylpyhuoneen puoli on peiliä ja ovea avattaessa aukeaa kätevä säilytystila. 

 

 

 

Espanjalainen arkkitehtitoimisto Ábaton suunnitteli hylätystä hevostallista kauniin kodin. Hevostalli sijaitsee Espanjassa Cáceresen maakunnassa Extremaduran itsehallintoalueen pohjoisosassa.

Ennen tehtävänantoa hylätty hevostalli näytti tällaiselta.

 

Kiinteistö sijaitsee korkealla vuoristossa kaukana vesi- ja sähköverkosta.

 

Vanha hevostalli oli niin huonossa kunnossa, että sen tilalle päätettiin tehdä kokonaan uusi rakennus.

 

Uuden rakennuksen ulkonäon lähtökohdaksi otettiin vanha hevostalli.

 

Uusi talo seuraa vanhan rakennuksen sijaintia, mittasuhteita ja materiaaleja kunnioittaen ympäristöä. Sillä on viehättävä vanhan talon mureneva ilme. Muurit ovat tehty uusiokäytössä olevista kivistä ja sementistä.

 

Ábaton lisäsi rakennukseen vesivoiman ja aurinkokennot sähköenergian tuottamiseksi. Kyseisiä ratkaisuja suosii myös talon alkuperäinen sijainti lounaaseen päin, mikä mahdollistaa talon lämmittämisen aurinkoenergialla koko talven ajan.

 

Rakennuksen katto suojaa kesäisin tiloja auringon lämmöltä joten sisätiloissa on mukavan viileää.

 

Isot puiset ikkunaluukut suljetaan yöksi hyödyntämään päivällä kerättyä aurinkoenergiaa.

 

Vaikkakin talo on kaukana keskustan vesiverkosta, sijoittuu se täydellisesti kahden ympäri vuoden virtaavan virran väliin. Kyseinen vesi on puhdasta ja sitä voi käyttää juomavetenä sekä kylpemiseen. Talon edessä oleva allas kerää kasteluvettä.

 

Sisätiloissa näkyy luonto ja luonnonmateriaalit lähes joka huoneessa.

 

Kivielementti ja sohvapöytä ovat indonesialaista alkuperää muodostaen kivan kokonaisuuden 50-luvun modernien nojatuolien kanssa. Air100-sohva on Sancal nimiseltä valmistajalta.

 

Oleskelutilan keskeinen elementti on moderni takka. Mustaksi maalatut metallipilarit muodostavat kivan kontrastin vaalean katon ja kalkkikivilattian kanssa.

 

Keittiösaareke jatkuu sujuvasti pitkäksi ruokapöydäksi. Kevytrunkoiset Miura-jakkarat ovat Konstantin Grcicin suunnittelemia, valmistaja Plank.

 

Keittiö, olo-ja ruokailuhuone muodostavat yhtenäisen avoimen tilan. Ruokapöydän tuolit edustavat designklassikkoja – Hans J. Wegnerin 50-luvulla suunnittelemia CH24/Whisbone Chair tuoleja, valmistaja Carl Hansen & Son.

 

Kylpyhuoneessa on upea luonnonkivinen pesuallas.

 

Rakennuksessa on yhteensä kolme makuuhuonetta, joista yksi on perheen lasten. 

 

 

Arkkitehtuuri ja rakennus: ÁBATON, www.abaton.es

Sisustussuunnittelu: ÁBATON ja BATAVIA, www.batavia.es